Perjantai 10. syyskuuta 2010

Autoistumista hillittävä ja kaupunki-ilman laatua parannettava

On välttämätöntä, että tavara- ja henkilöliikennettä kehitetään ympäristömyönteisemmäksi, jotta hiilidioksidi-, rikki-, typpioksidi- ja muita hiukkaspäästöjä voidaan vähentää. On panostettava laajasti julkiseen liikenteeseen niin, että se olisi todellinen vaihtoehto yksityisautoilulle. Tarvitaan laajaa panostusta rataverkoston ja junaliikenteen kilpailukyvyn parantamiseksi.

Henkilöautojen runsas käyttö uhkaa etenkin kaupunkien elämänlaatua. Autojen aiheuttamat pienhiukkaset tulevat kalliiksi yhteiskunnalle lisääntyvinä terveydenhuoltokustannuksina. Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että pienhiukkaset lyhentävät eurooppalaisten elinikää jo keskimäärin yli vuodella. Hiukkaset vähentävät myös viihtyvyyttä, heikentävät näkyvyyttä ja likaavat sekä vaurioittavat kasvillisuutta ja rakennusmateriaaleja. Paineet vähemmän haitallisen ajoteknologian kehittämiseksi kasvavat koko ajan. Edellytyksiä joukkoliikenteelle ja pyörällä ja kävellen tapahtuvalle liikkumiselle on lisättävä.

Takaisin