Perjantai 30. heinäkuuta 2010

www.kd.fi » Tavoitteet » Ohjelmat » Yleisohjelma » Ulkopolitiikka

Ulkopolitiikka

Suomi harjoittaa sekä omaa itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa että vaikuttaa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kautta. Suomen tavoitteina tulee olla hyvät ja luottamukselliset suhteet naapurimaihimme, aktiivinen rooli EU:ssa ja muissa kansainvälissä järjestöissä sekä uskottavan kansallisen puolustuskyvyn ylläpito. Suomen tulee edistää kestävää kehitystä, vakautta ja rauhaa sekä ihmisarvon ja -oikeuksien toteutumista koko maailmassa. Euroopan unionissa tulee ajaa pohjoisen ulottuvuuden ja Itämeri-yhteistyön asiaa. Suomen tulee ajaa YK:n ja sen alajärjestöjen toimintakyvyn parantamista ja sen hallinnon ja rakenteiden uudistamista. Kaikenlainen korruptio tulee poistaa näistä järjestöistä.

Maailmanlaajuisesti suurimmat ongelmat ja riskit liittyvät valvomattomiin aseisiin, ympäristöuhkiin, alueellisiin kriiseihin ja kansanryhmien välisiin jännitteisiin. Suomen tulee sekä kansainvälisissä järjestöissä että oman toimintansa kautta pyrkiä auttamaan rauhattomuuden pesäkkeitä sosiaalisin, taloudellisin ja humanitaarisin keinoin. On puututtava ajoissa ilmiöihin, jotka johtavat ihmisyyttä loukkaaviin tekoihin. Jokaisella valtiolla on oikeus kansalliseen puolustukseen, mikä osaltaan ehkäisee kriisejä tai terroritekoja. Sodan uhkaa vähennetään aseriisunnan keinoin. Aseita tai muuta sotakalustoa ei tule myydä ihmisoikeuksia loukkaavien maiden hallituksille.

Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen roolin vahvistamisen tulee tapahtua jäsenmaiden tasavertaisuuden ja avoimuuden pohjalta. EU:n on keskityttävä ennen kaikkea rauhanturvaamiseen, humanitaariseen apuun ja siviilikriisinhallintaan. EU:n tulee edistää demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteen noudattamista sekä torjua terrorismia, laitonta maahanmuuttoa ja ihmiskauppaa. EU:n ja Venäjän suhteita on kehitettävä.

Lähi-itä on monien kulttuurien, kansojen ja uskontojen kohtaamispaikka, ja alueen tapahtumilla on maailmanlaajuinen vaikutus. Kristillisdemokraatit haluavat tukea pysyvän rauhan saavuttamista alueella ja tunnustavat Israelin valtion oikeuden turvallisiin rajoihin. EU:n tulee toimia tasapuolisesti myös Lähi-idän kriisiä käsiteltäessä, eikä luopua tasapuolisuuden periaatteesta esimerkiksi kauppasuhteiden tai jäsenmaiden omien sisäpoliittisten syiden takia. YK:lla ja koko kansainvälisellä yhteisöllä on osaltaan vastuu maailmanrauhan edistämisestä.

Takaisin