Korostamme maamme monimuotoisuuden ja tasapainoisen alue- ja kuntakehityksen tukemista, vireää kaupunkipolitiikkaa ja suunnitelmallista seutuyhteistyötä. Työnjako EU:n, valtion, aluetason ja kuntien kesken on muutoksessa. Maakuntien vastuulle tulee siirtää valtion aluehallinnon tehtäviä siten, että niille turvataan vastaavat resurssit hyvän hallinnon ja riittävän asiantuntemuksen varmistamiseksi. Kansalaisten kannalta keskeiset päätökset on läheisyysperiaatteen mukaisesti tehtävä jatkossakin kunnissa. Kristillisdemokraatit korostavat monimuotoisuutta kuntien ja maakuntien kokonaisuudessa.
Maakuntien liitot toimivat seudullisina edunvalvojina ja vaikuttajina ja niillä on lakiin perustuva aluekehittämisvastuu. Kansallista aluepolitiikkaa on rakennettava yhteistyössä valtion ja kuntien kesken ja aluehallintoa on kansanvaltaistettava. Myös valtion tulee tukea alueellisia vahvuuksia niin, että koko maan tasapainoinen kehitys turvataan.
Jokainen maakunta tarvitsee veturikseen kasvukeskuksen, joka tarjoaa
monipuoliset paikalliset koulutusmahdollisuudet ja työmarkkinat.
Alueiden menestys ja kilpailukyky rakentuvat yhä enemmän osaamisen,
yrittäjyyden, omien vahvuuksien ja omaehtoisen kehittämisen varaan.
Me kaikki tarvitsemme elävää maaseutua, maaseudun kulttuurimaisemaa, toimivaa tieverkkoa ja maaseudun luontoympäristöä. Maaseutuja on kehitettävä seutuyhteistyön avulla, jonka tulee olla kevyesti ja joustavasti organisoitu. Kuntien välinen yhteistyö vahvistaa kuntia selviytymään haasteista, joita väestökehitys tuottaa. Kuntien yhteistyön tulee tarjota esim. päivähoito-, koulu- ja terveyspalveluja työssäkäyntialueella kuntarajojen yli. Paluumuuttoa, etätyön mahdollisuuksia ja maaseutukuntien omaleimaisuutta tulee markkinoida aktiivisesti. Myös elinkeinopolitiikassa tarvitaan seudullista yhteistyötä, jotta voimavarat saadaan tehokkaasti hyödynnettyä. Pitkäjänteinen kaavoitus ja maankäyttö sekä kunnolliset liikenne- ja tietoliikenneyhteydet kannustavat yritysten tasaisempaan sijoittumiseen. Alueilla ylläpidettävä hyvä peruspalveluiden taso helpottaa myös yritysten mahdollisuuksia saada osaavaa työvoimaa. Yhä useampi suomalainen elää tulevaisuudessa suuren osan vuodesta vapaa-ajan asunnossaan. Palveluiden saatavuuden ja kuntien välisen kustannusjaon sekä paikallisiin asioihin vaikuttamisen mahdollisuudet tulee selvittää kuntien vapaa-ajan asukkaiden osalta.
Kaupunkipolitiikassa tulee panostaa lähiöiden ja asuinalueiden kehittämiseen. Osallisuutta ja asukkaiden kuulemista korostavassa kaupungissa vastuu ja välittäminen kasvavat ja elämän laatu paranee. Tavoitteemme on elämänmyönteinen kotikunta ja kotikaupunki, jossa asukkaat tuntevat yhteenkuuluvuutta ja huolehtivat toisistaan.