Kotikunta kuuluu kaikille

Kuntien tarjoamat palvelut koskettavat jokaista. Kunnallisvaaleissa on kyse päivähoidosta, perusopetuksesta, terveydenhoidosta, vanhustenhuollosta, maankäytöstä, liikenteestä, kulttuuripalveluista ja monesta muusta jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavasta asiasta. Kun valitset kunnanvaltuutettua, valitset siis arkielämäsi kannalta tärkeintä yhteiskunnallista päättäjää.

Hyvä elämänlaatu edellyttää perusturvallisuutta. Kristillisdemokraattinen kotikunta antaa jokaiselle mahdollisuuden elää turvallisesti ja täysipainoisesti  elämän  eri vaiheissa.

Lähtökohtamme on kristillinen ihmiskäsitys. Se merkitsee toisista välittämistä, heikoimmista huolehtimista ja jokaisen ihmisarvon kunnioittamista. Tällainen yhteisö on turvallinen meille kaikille.

Ihmisarvo on aina markkina-arvoa tärkeämpi. Siksi asetamme poliittisessa päätöksenteossa etusijalle elämän ja hengen kannalta keskeiset palvelut, esimerkiksi terveydenhoidon. Kristillisdemokratiassa nähdään, että hyvinvointi syntyy ihmisten luontaisissa lähiyhteisöissä, kuten perheissä, joita tuetaan kunnan järjestämillä peruspalveluilla. Haluamme puolustaa niitä, jotka eivät itse kykene sitä puolestaan tekemään. Siksi sydämenasianamme ovat laadukkaat palvelut vanhuksille, vammaisille ja lastensuojelua tarvitseville.

Ideologiamme sisältää sosiaalisesti, eettisesti ja ekologisesti ohjatun markkinatalouden periaatteen, joka tunnustaa ihmisen oikeuden omistamiseen ja yritteliäisyyden talouden perustana. Kuntien tulopohjasta suurimman osuuden muodostavat verotulot, joiden määrä on sidoksissa työllisyysasteeseen ja yritysten menestymiseen kunnan alueella. Kristillisdemokraatteina haluamme kannustaa työhön ja yrittäjyyteen.

Valtuusto vastaa kunnan taloudesta ja toiminnasta

Valtuustot vastaavat kuntien taloudesta ja toiminnasta sekä huolehtivat kansalaisten peruspalveluista. Valtuusto määrittelee myös kunnan toiminta-ajatuksen, arvot ja keskeiset päämäärät. Tässä tehtävässä korostuu strategisen suunnittelun ja päätöksenteon rooli.

Kunnilla on paljon tehtäviä ja myös oikeuksia, kuten verotusoikeus. Perusturvan rahoitus perustuu keskeisesti verotuloihin. Valtuusto määrittelee vuosittain kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentin. Verotulojen turvaamiseksi valtuuston on myös harjoitettava pitkäjänteistä ja aktiivista elinkeinopolitiikkaa.

Valtion ja kunnan suhde

Kunnat kantavat päävastuun palvelujen järjestämisestä. Vaikka kunnilla on varsin vapaat mahdollisuudet järjestää palvelut tarkoituksenmukaisiksi katsomallaan tavalla, on kuntien menoista jopa yli 80 % lakiin perustuvia. Valtiovallan tulee osaltaan pitää huolta kuntien veropohjan riittävyydestä eivätkä valtiovallan omat päätökset saa heikentää kuntataloutta.

Valtio osallistuu peruspalvelujen rahoittamiseen valtionosuuksien muodossa ja osoittamalla yhteisöverotuloista osuuden kunnille. Kuntien ongelma on yhteisöverotulojen suhdanneherkkyys ja valtion verotulojen tasauksen hitaus.

Vanhasen hallitusten aikana on valtionvelka lyhentynyt, mutta kuntien velkamäärä vastaavasti voimakkaasti lisääntynyt ja kuntien väliset talouserot jyrkentyneet. Valtio on lisännyt kuntien tehtäviä myöntämättä riittävää rahoitusta. Pelkkä rakenneuudistus ei riitä korjaamaan kuntien taloudellista tilannetta.

Taloudellinen tasa-arvo kuntiemme välillä on häviämässä, kun kunnallinen tuloveroprosentti vaihtelee 16 ja 21 välillä. Usein siellä missä asukkaiden tulot ovat keskimääräistä alhaisempia ja kunnalliset verot korkeita, myös palvelut ovat heikompia. Tämä merkitsee suurta epätasa-arvoa erilaisissa kunnissa asuvien välille. Kunnallisen tuloveroprosentin korottaminen merkitsee verorasituksen lisääntymistä keski- ja pienituloisille. Kristillisdemokraatteina pidämme tätä kehitystä erittäin huonona.

Kristillisdemokraatit korostavat tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta kuntien kesken. Valtion tulee turvata kaikkien kuntien edellytykset huolehtia peruspalvelujen rahoituksesta. Perustuslain edellyttämä tasa-arvoinen palvelutuotanto on turvattava maamme kaikissa osissa. Kuntien lakisääteisten velvollisuuksien ja niiden toteuttamiseen tarvittavien voimavarojen on oltava tasapainossa.

Kunta- ja palvelurakennusuudistus

Kunta- ja palvelurakennehanke (PARAS-hanke) on suurin kunnallishallinnon ja -palveluiden uudistus Suomen historiassa. Kunnat toteuttavat uudistuksen yhteistyössä valtion kanssa vuoden 2012 loppuun mennessä. Tavoitteena on vahvistaa kunta- ja palvelurakennetta sekä kuntayhteistyötä, edistää uusia palvelujen tuotantotapoja ja organisointia, uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmiä sekä tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtäväjakoa.

Pyrkimyksenä on se, että kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen sekä kuntien kehittämiseen luodaan vahva rakenteellinen ja taloudellinen perusta tulevina vuosikymmeninä väestön ikääntyessä ja työvoiman määrän supistuessa. Kunnallisten palveluiden turvaaminen tulee edellyttämään kunnilta yhä lisääntyvää yhteistä järjestämisvastuuta ja tuotantotapaa. Nyt vaaditaan valmiutta sektorirajojen ylittämiseen niin kuntien sisällä kuin niiden välilläkin.

Kristillisdemokraattien mielestä uudistusten päämääräksi on asetettava ennen kaikkea kuntalaisten palveluiden laatu ja saatavuus sekä suoran kuntalaisdemokratian varmistaminen. Syrjäseutuja ja kielivähemmistöjä ei saa unohtaa. Kaksikielisissä kunnissa on tehtävä arvio muutosten vaikutuksista ja toimintasuunnitelma siitä, miten taataan kaksikieliset palvelut, kun suunnitellaan merkittäviä palvelurakennemuutoksia tai kuntaliitoksia.

Rakenneratkaisut tai kuntarajojen piirtely ei yksin tuo helpotusta, vaan keskeistä on korjata kuntien taloudellinen tilanne. Samanaikaisesti kun valtion talous on ylijäämäinen, kunnissa leikataan ja supistetaan henkilöstöä vanhustenhuollossa, kotipalveluissa, kouluterveydenhuollossa, puhumattakaan ennaltaehkäisevän työn laiminlyönnistä. Valtionosuusuudistus lykkääntyi suunnitellusta vielä vuodella eteenpäin vuoteen 2010.

Suomen perustuslain ja muun lainsäädännön mukaan julkisen sektorin vastuulla on riittävän palvelutarjonnan turvaaminen. Keskeinen haaste on, mistä löydämme työntekijät palveluiden turvaamiseksi ikääntyvän väestön hoivatarpeen kasvaessa. Palvelun laatu ja riittävä tuki korostuvat etenkin vanhusten, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien hoidossa. Kunnan tulee valmistella ja hyväksyä strategiset linjaukset julkisten palvelujen järjestämisestä laatimalla toimintaympäristöanalyysi sekä tarvearviointi siitä, mitä palveluja kunnan kannattaa itse tuottaa ja mitä hankitaan muilta toimijoilta.

PARAS-hanke on toteutettava siten, että syntyy mahdollisimman avoimia, läpinäkyviä ja demokraattisesti hallinnoituja yhteistyön muotoja. Muutoin on vaarana synnyttää monopoliasemissa olevia, byrokraattisia ja näennäisdemokraattisia ylikunnallisia palvelujen tuotantomuotoja, jossa pitkällä aikavälillä myös palveluiden saatavuus ja laatu saattaisivat kärsiä.

Yrityksille ja yksityisille palveluntuottajille on taattava tasavertainen asema kilpailla keskenään ja kunnan oman tuotannon kanssa palvelujen tarjoamisessa. Palveluiden henkilöstömitoituksessa ja muissa laatuvaatimuksissa tulee olla yhtenevät kriteerit julkisella ja yksityisellä sektorilla. Tuki-, avustus-, vero-, tai lupapolitiikassa tulee turvata tasapuolisuus. Kunnan oman tuotannon hinnoittelun tulee olla avointa.

Kilpailu- ja hankintasäännöstön muuttuminen ja näiden tulkinnat ovat tuoneet kuntiin myös sellaista markkina-ajattelua, joka ei aina ole yhteismitallinen julkisen palvelutehtävän, asiakkaiden tarvitseman pysyvän hoivasuhteen ja kuntien yhteistyöpyrkimysten kanssa. Tehokkaan kilpailuttamisen edellytys on osaava hankintapolitiikka, jolloin voidaan löytää kustannus- ja laatusuhteeltaan paras hyödyke kulloiseenkin tarpeeseen.  Myös tilaaja-tuottajamallin yleistyminen vaatii luottamushenkilöiltä selkeää tavoitteiden määrittelyä ja arviointia.

Takaisin