EU:ssa päätetään hyvin monista asioista, jotka vaikuttavat meidän suomalaisten jokapäiväiseen arkeen. Vaalit ovat Suomen kannalta tärkeämmät kuin moni luuleekaan.
Kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten vaaliliitto sai murskavoiton europarlamenttivaaleissa, yhteensä kaksi paikkaa. KD:sta valituksi tuli puoluesihteeri, KTM Sari Essayah 53 688 henkilökohtaisella äänellä. Hän oli 7. eniten ääniä saanut ehdokas. KD:n kannatus oli 4,2%, yhteensä 69 467 ääntä.
Muista puolueista Kokoomus ja Keskusta saivat kolme europarlamentaarikkoa, Sdp ja Vihreät kaksi, Perussuomalaiset, Kristillisdemokraatit ja Rkp yhden. Vasemmistoliitto menetti ainoan europarlamenttipaikkansa. Tästä pääset tarkemmin tutustumaan vaalin tuloksiin.
Kristillisdemokraatit kiittävät kaikkia äänestäjiään lämpimästi luottamuksesta!
***
EU-parlamentin Suomesta valittavien jäsenten määrä 13. Kristillisdemokraateilla oli 10 ehdokasta. KD:n eurovaalikampanjan avaus pidettiin 25.4. Helsingissä. Tietoa kampanjatapahtumista löydät Osallistu -> Mukaan tapahtumiin -linkkien takaa.
KD:n Eurovaaliehdokkaat:
![]() |
182 Sauli Ahvenjärvi, Rauma, s. 1957 Yliopettaja merenkulkuoppilaitoksessa, tekniikan lisensiaatti, Rauman kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu. Naimisissa, kaksi lasta, viisi lastenlasta. Harrastukset: laulu, kitaran- ja viulunsoitto, kristillinen vapaaehtoistyö, sunnuntaikalastus, hiihto. Kielitaito: suomi, englanti, ruotsi, saksa. www.sauliahvenjarvi.fi |
![]() |
183 Sari Essayah, Paimio, s. 1967 |
![]() |
184 Markku Holmi, Jyväskylä, s. 1977 |
![]() |
185 Evelyn Hynynen, Kajaani, s. 1961 |
![]() |
186 Jorma Jussila, Kangasala, s. 1959 |
![]() |
187 Kari Kärkkäinen, Varkaus, s. 1970 |
![]() |
188 Leena Mantere, Lahti, s. 1956 |
![]() |
189 Teuvo V. Riikonen, Savonlinna, s. 1960 |
![]() |
190 Mikael Snellman, Pietarsaari s. 1965 |
![]() |
191 Kermen Soitu, Helsinki, s. 1964 |