Päivi Räsäsen blogi

Terveyspuolueen vakaumuksena on välittäminen

27.09.2008 19:26

Viime päivinä on puhuttu yhteisöllisyyden ja välittämisen puutteesta yhteiskunnassamme. Kristillisdemokraateille välittäminen on vakaumuksen asia – lähimmäisenrakkaus ja heikoista huolehtiminen on sivistyneen yhteiskunnan tuntomerkki. Itse olen viime päivinä saanut kokea tällaista välittämistä ylenpalttisesti. Kiitän nöyrästi saamastani myötätunnosta - olen saanut lämpimiä tekstiviestejä, puhelinsoittoja, kukkalähetyksiä – rakastamaani Kouvolan lakritsiakin pussin. Ne ovat minua ilosta liikuttaneet välillä aivan kyyneliin. Eilen kotiuduttuani sain lämpimän vastaanoton perheeltäni. Myös 69-vuotias äitini tuli minua hoivailemaan, sillä tulehtuneen ja vaurioituneen iskiashermojuuren vuoksi en vieläkään pääse kävelemään kuin muutaman metrin matkoja tuettuna ja kipuja on aika lailla sekä vahva lääkitys päällä. Merkillisesti äidinrakkaus kestää läpi elämän – vielä tässäkin iässä tuntuu hyvältä olla sairaana äidin lähellä.

Olen siis ollut hoidettavana Riihimäen sairaalassa ja sieltä lähetettynä sairaala Ortoniin, jossa minulta leikattiin erittäin suurikokoinen sekvestroitunut välilevytyrä. Ilman leikkausta tuollainen tyrä olisi tuskin koskaan parantunut. Ihailin molempien sairaaloiden hoitajien ja lääkärien ammattietiikkaa, empatiaa ja korkeaa ammattitaitoa – kaiken kiireen keskellä. Suomalaisessa terveydenhuollon henkilöstössä meillä on suurempi pääoma kuin arvaammekaan – koulutuksemme on maailman huipputasoa. Resursseja vain tarvittaisiin lisää, aivan erityisesti perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään hoitoon. Tarvitaan myös korkeatasoista erityisosaamista ja siksi paheksun hallituksen aikeita leikata erikoislääkärien koulutukseen ja tutkimukseen tarkoitettua rahoitusta, ns. EVO-rahoja. Mitä järkeä on säästää moninkertaiset taloudelliset hyödyt tuottavasta osaamisesta? Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiin sisältyy esitys Vanhasen hallituksen lyhytnäköisen säästöpäätöksen torjumisesta. Osaavan kirurgin 20 minuutin työsuoritus saattaa pelastaa yhden ihmisen koko loppuelämän työ- ja toimintakyvyn. Näin kävi tällä kertaa minun tapauksessani. Terveyspuolue tulee ärhäkästi taistelemaan laadukkaan, kaikkien saatavilla olevan terveydenhuollon puolesta niin eduskunnassa kuin valtuustoissa.

Kansalliset ihmisrakkauden talkoot

26.09.2008 08:14

Olen seurannut sairaalavuoteella leikkauksesta toipuessani uutislähetyksiä ja keskustelua Kauhajoen joukkomurhasta. Ihmisviha on kauhistuttava alakulttuuri, joka näyttää yhdistävän kylmäverisiä, suunniteltuja koulusurmia. Jokelan tapauksesta seurasi kyllä paljon puhetta, mutta ei oikeasti mitään konkreettista oppilaisen turvallisuutta edistävää. Kouluterveydenhuolto on muun perusterveydenhuollon myötä ajettu kuralle, Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan kouluterveydenhuoltoon pitäisi kiireellisesti saada 500 kouluterveydenhoitajaa lisää. Koululääkärit on myös lähes sukupuuttoon kuollut ammattikunta. Virkoja ei ole lisätty eikä niiden edellyttämiä resursseja näy  vuoden 2009 budjettiesitykssä.

On ehdotettu lääkärinlausuntoa aseenkantoluvan saamisen ehdoksi. Se tarkoittaisi kymmeniä tuhansia lääkärissä käyntejä vuosittain jo entuudestaan ylityöllistetyssä perusterveydenhuollossa. Jo nyt liian suuri osa lääkärin työajasta menee lausuntojen kirjoittamiseen, jolloin potilaiden hoitoon jää vähemmän aikaa. Pelkästään lääkekorvauslausuntoihin hupenee vuosittain 200 lääkärityövuotta. Lisäksi joukkomurhia suunnittelevien ihmisvihaajien tai psykopaattien seulominen olisi terveyskeskuslääkärille nopeatahtisessa työssä hankala haaste. Tarvittaisiin oikeastaan psykiatrin lausunto, mutta heidän työpanoksensa on vielä kipeämmin kortilla.
Kannatan aselain tiukkaa kiristämistä. Käsiaseiden määrä on aivan tarpeettomissa  mittasuhteissa Suomessa. Aseenkanto ei saa olla lähtökohtainen kansalaisoikeus, vaan rajattu selkeisiin tarkoituksiin kuten metsästykseen tai todelliseen valvottuun ampumaurheiluun.

Mutta samalla vaadin muutoksia terveydenhuollon rahoitukseen. Kouluterveydenhuolto ja lapsiperheiden ennaltaehkäisevät palvelut on nostettava tarvetta vastaavalle tasolle. Siksi en olisi osoittamassa epäluottamusta pelkästään ministeri Holmlundiin vaan koko hallitukseen. Miksi puhutaan pehmeitä, kun tosiasiassa mitään ei olla tekemässä? Vanhasen ja Kataisen on peräännyttävä osasta verokennyksiä ja suunnattava ne rahat terveyden ja turvallisuuden rakentamiseen.

Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat. Tarvitsemme yhteisöllisyyden vahvistamista, mutta tarvitsemme myös kansallista heräämistä siihen ihmisrakkauden sanomaan, jota kristillinen usko on synnyttänyt kautta vuosisatojen.

Jäähyllä

21.09.2008 20:58

Kirjoitan tätä tekstiä sairaalavuoteessa vatsamakuulla sunnuntai-iltana. Tänään on jo seitsemäs sairaalapäiväni. Vaalikampanjointini pysähtyi viime maanantaiaamuna kuin seinään. Heräilin pitkin yötä oikeaan alaraajaan säteileviin kipuihin, joita yritin lääkitä niillä rohdoilla, mitä lääkekaapista löytyi. Aamuksi kipu yltyi niin, että soitin työterveyslääkärille, joka antoi puhelinmääräyksen vahvemmista lääkkeistä apteekkiin. Tavoitteeni oli edelleen päästä vuoteesta koneen äärelle täyttämään vaalikonekyselyt ja sen jälkeen matkata Tampereelle kampanjatilaisuuksiin. Niilon hakemilla lääkkeillä ei ollut mitään vaikutusta, repivä ja polttava kipu yltyi enkä päässyt enää edes ylös vuoteesta. Työterveyslääkäri kehotti tilaamaan ambulanssin. Olen viisi kertaa synnyttänyt, mutta kyllä tämä iskiaskipu oli vielä pahempi - noloa tunnustaa, mutta ihan huusin tuskasta. Ambulanssin ensihoitaja antoi jo matkalla morfiinia ja opiaatteja jouduttiin ensiavussa antamaan useamman kerran ennen kuin kipu rauhoittui siedettäväksi. 


Vahvat lääkkeet ovat siitä kurjia että ne aiheuttavat pahoinvointia ja oksentelua. Olen suuren osan viikosta joutunut olemaan tiputuksessa, kun ruoka ei ole mennyt alas ja juomatkin olen oksentanut saman tien. Nyt iloitsen siitä, että kokeilujen jälkeen on löytynyt siedettävä kipulääkearsenaali - tänään olen oksentanut vain kerran enkä ole tällä hetkellä tipassa. 
Sairauteni on tyypillinen iskias - tosin erityisen ärhäkkää laatua. Perjantain magneettikuvassa todettiin suuri välilevyn pullistuma, joka painaa iskiashermoa. Lähipäivinä päätetään, annetaanko ajan parantaa iskias vai leikataanko selkä. Sairaus on pakottanut avuttomuuteen. En edelleenkään pysty kävelemään, en istumaan, en edes pitämään sängyn päätyä kohotettuna. Suihkussa minut on käytetty makuullaan lavetilla - juuri samalla tavalla kuin itse aikoinani hoitajan sijaisena opiskeluaikana pesin vanhuksia. Intimiteetti on unohdettava.

Olen saanut valtavasti kannustavia, lämpimiä viestejä - kiitos niistä kaikille! Olen myös iloinnut siitä, että perheeni on lähellä ja saan päivittäin syleillä rakkaitani. Tämän sunnuntain kohokohta oli hetki, jossa perhepastorimme toimitti minulle sairaan ehtoollisen ja vanhan kristillisen tavan mukaisen öljyllä voitelun. Luotan siihen, että olen hyvän Jumalan käsissä - Hän tietää, milloin on minulle oikea hetki nousta ylös vuoteesta.

Riihimäen sairaala on pieni alueellinen yksikkö, mutta täällä on ihanan empaattisia, ammattitaitoisia hoitajia ja lääkäreitä. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että puolueemme kärkiteema kunnallisvaaleissa on oikea. Kd on näissä vaaleissa terveyspuolue. Meillä on hyvä pohja terveydenhuollossa, henkilöstön koulutustaso ja ammattietiikka ovat maailman huipputasoa, palvelut ovat periaatteessa tasavertaisesti kaikkien saatavilla. Mutta suurimmat ongelmat ovat alkaneet kasautua jo perusterveydenhuoltoon, jonka rapautuminen puolestaan kasvattaa paineita erikoissairaanhoitoon.

Toivon, että pääsisin pian jatkamaan kunnallisvaalikampanjointiani. Terveydenhuollosta olisi paljon sanottavaa. Suurilla puolueilla - kokoomuksella, demareilla ja keskustalla - toistuu vaaleista toiseen sama kuvio. Kampanja-aikana galluppien mukaan nostetaan hetkeksi milloin vanhustenhoito, milloin lapsiperheet, milloin terveydenhuolto puheisiin. Usein jopa sanamuodot lainataan niiltä puolueilta, joille tavoitteet ovat kestäviä omantunnon kysymyksiä. toivon, että valpas media ja kansalaiset huomaisivat hämäyksen. Kristillisdemokraateille ihmisarvoiset terveyspalvelut eivät ole vain vaalitäky, vaan omantunnon asia, jonka puolesta taistelemme niin valtuustoissa kuin eduskunnassa vaalikaudesta toiseen. Vaikka olenkin nyt joutunut tahtomattani jäähylle, uskon vahvasti joukkueeseeni. Meillä on historiallisen suuri määrä ehdokkaita, iskukykyinen puoluejohto, huippu-urheilijan otteilla toimiva puoluesihteeri ja upea eduskuntaryhmä, samoin virkamiehet ja avustajat, jotka tekevät työtään ahkerasti ja taitavasti.

Illansuussa kotiin

14.09.2008 20:10

Viikonloppu on ollut vauhdikas, mutta valtavan innostava. Kotiin pääsin vasta nyt illansuussa. Eilen Siilinjärven torilla saimme jo entuudestaan hyvään ehdokaslistaan vauhdista kaksi uutta ehdokasta. 19-vuotiaan Jessie Voutilaisen nimi oli ehdokassuostumuspaperissa viiden minuutin kuluttua siitä, kun hän sattui kävelemään kd-kojun tuntumaan. Kaiken lisäksi Savon Sanomien valokuvaaja osui paikan päälle ja Jessie sai ehdokkuudelleen lennosta näyttävän julkisuuden tämän päivän maakuntalehden sivulla. Kuopiolainen kaupunginvaltuutettu Björn Cederberg ystävällisesti käytti minua Siilinjärven Kevättömän sairaalassa tätini vieraana. Samalla hän sai tilaisuuden tutustua vanhustenhoidon ajankohtaiseen tilanteeseen tuossa laitoksessa, jonka Kuopio on toistaiseksi vuokrannut, mutta josta luopumiseen kohdistuu suuria paineita. Henkilökunnalle, potilaille ja omaisille tilanne on raskas päätöksenteon poukkoillessa. Kampanjapäivän päätteeksi olin puhumassa Kuopion opiskelijalähetyksen illassa elämän alun ja lopun etiikasta. Lääketieteen etiikan teema veti tuvan täyteen ennen muuta alan opiskelijoita. Nautin täysillä illasta – keskusteluista nuorten kanssa sekä yhteisestä rukous- ja lauluhetkestä. Samanlaisissa illoissa itse kävin opiskeluaikana, joten tilaisuus oli minulle ihanan nostalginen.

Tänä aamuna matkustin viisi tuntia junalla kohti Helsinkiä. Tämäkään matka ei tuntunut liian pitkältä – nautin junamatkustamisesta, sillä siinä voi rauhassa keskittyä lukemiseen ja työskentelyyn ja välillä vilkuilla kauniita maisemia. Tikkurilan kohdalle juna jumiutui surullisen yliajotapauksen vuoksi, mikä viivästytti saapumistani Helsinkiin niin, etten ennättänyt käydä vaihtamassa ylleni jakkupukua Israelin ystävien 100-vuotisjuhlaan. Mutta puhe tuli pidettyä ja juhla oli hieno. 

Pohjois-Savon päivä

13.09.2008 07:23

Saavuin jo eilen illalla junan tuomana Kuopioon tämän päivän kierrosta varten. Tänään ohjelmassa on toritapahtumia Kuopiossa ja Siilinjärvellä, mediatilaisuus ja vielä illalla opiskelijailta. Huomenna matka jatkuu Helsinkiin Israelin ystävien 100-vuotisjuhlaan.

Tänään tavoitteenani on käydä myös Siilinjärvellä tervehtimässä vuodeosastolla hoidettavaa tätiäni ja hänen miestään. Molemmat sairastavat dementiaa eivätkä enää juuri liiku. Tädin tavatessani joudun aina tekemään surutyötä myös omasta vanhenemisesta. Muistan vielä hyvin nuorekkaan tätini, kun hän oli saman ikäinen kuin minä nyt. Niin nopeasti aika kuluu ja elämän rajat tulevat vastaan!

Ehdokkaitten hankintaan on enää aikaa kolme vuorokautta - vielä voi ilmoittautua ehdolle ja vielä kannattaa listoja kerryttää!

Varusmiesvieraita

12.09.2008 14:44

Eilen vieraanani kävi Kaartin jääkärirykmentin varusmiestoimikunnan jäseniä. Vieraani olivat mukavia, oman poikani ikäisiä nuoria miehiä. Varusmiehet toivoivat kotiutusrahan palautusta, mikä sisältyykin eduskuntaryhmämme vaihtoehtobudjettiin. Yhteinen huolemme oli varusmiespalveluksen suuri keskeyttämismäärä. Keskeyttäjien määrä on lisääntynyt tänäkin vuonna ja erityisen voimakasta se on pääkaupunkiseudun nuorten kohdalla. Huono fyysinen tai psyykkinen kunto ei selitä kaikkea. Keskeyttäjien joukossa on hyväkuntoisia ja työkykyisiä nuorukaisia – itsekin tunnen sellaisia. Minulle on syntynyt käsitys, että vielä merkittävämpi selitys on vaikeus motivoitua palvelukseen. Tätä ajatusta tuki myös keskusteli vierasryhmän kanssa. Koulutuksessa tulisi ehkä huomioida nykyistä paremmin varusmiesten alkuvaiheen motivointi.

Kysymys ihmisoikeuksista

11.09.2008 21:40

Jätin eilen hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien Intian kristittyjen vainoa. Esitin saman kysymyksen hallitukselle myös tammikuussa, jolloin hallituksen vastauksessa luvattiin Suomen seuraavan tarkkaan Intian sisäistä tilannetta ja osallistuvan aktiivisesti YK:n ihmisoikeusfoorumeilla ja EU:n puitteissa ihmisoikeusloukkausten vastaisiin toimiin koordinoiden niitä muiden jäsenmaiden kanssa. Ulkoministeri Kanerva myös lupasi, että vähemmistöt, mukaan lukien uskonnolliset vähemmistöt, tulevat olemaan esillä myös EU:n ja Intian välillä käytävässä ihmisoikeusdialogissa.  

Nyt tilanne on kuitenkin se, että väkivaltaisuudet ovat alkaneet jälleen Intiassa ja erityisesti maan itäosassa uskonnollisten ryhmien väkivalta vaikuttaa yhä leviävän. Ainakin 14 kristittyä on kuollut ja useita loukkaantunut väkivaltaisuuksissa, jotka leimahtivat hindujohtaja Swami Laxmananda Saraswatin murhan jälkeen. Vaikka murhan tekijät on todettu olleen maoisteja, äärikansallismieliset ovat syyttäneet siitä kristittyjä. Vielä viime viikolla viranomaiset arvioivat väkivaltaisuuksien laantuneen, mutta viikonlopun aikana levottomuudet levisivät uusiin osiin osavaltiota. Väkivaltaisuuksiin ovat osallistuneet lähes kaikki Intian äärihindujärjestöt, jonka vuoksi maan kristittyjen vähemmistö elää jatkuvassa pelossa ja ahdistuksessa. Suomen hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa suuren Intian tapahtumiin ovat toki pienet. Mutta silti kannattaa käyttää vaikuttamismahdollisuudet ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Metsäteollisuuden huonot uutiset

10.09.2008 18:04

Stora Enson ja UPM:n tänään julkistetut 3300 hengen irtisanomiset ovat raju uutinen. Huolestuttavinta on, etttä metsäteollisuuden alasajo ei välttämättä edes tähän lopu.

Stora Enso kertoo, että nyt julkistetuilla leikkauksilla yhtiö selviää Venäjän puutullien korotuksista ja kustannusten noususta. Näillä toimilla ei ole kuitenkaan hoidettu sahojen kannattavuuden parantumista eikä paperiliiketoiminnan tulevaisuutta. Myös UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi, että tulevaisuutta ei voi taata.

Viimeistään nyt on selvää, että Vanhasen hallitukset ovat reagoineet näköpiirissä oleviin uhkiin aivan liian myöhään. Puutullineuvottelujen ohella olisi tullut varautua tuontipuun tyrehtymiseen. Kotimaisen puunsaannin turvaamiseen niin liikenneväyliä parantamalla kuin puunmyyntiveroa keventämällä olisi pitänyt ryhtyä paljon aiemmin. Muistutan siitä – valitettavasti joutuen turvautumaan myös jälkiviisauteen – että eduskuntaryhmämme on tehnyt tähän liittyviä aloitteita ja vetoomuksia jo pitkään.

Istuntokausi alkaa vaalirahoituskeskustelulla

09.09.2008 12:09

Kulkuvälineet myöhästelivät eilen illalla ja kotiuduin Joensuun reissultani vasta lähes yhden maissa yöllä. Aamu alkoi kuitenkin reippaasti. OBS-ohjelman toimittaja kuvaajineen tuli kotiimme aamusta. He seuraavat tämän päivän tapahtumia aamusta iltaan – kunnes iltalamppu sammuu. Jokaisesta puoluejohtajasta tehdään tällainen ohjelma – samalla kysellään kunnallisvaalitavoitteista. Päiväohjelmaani sisältyy ilmastokampanja eduskuntatalon portailla, köyhyysseminaari, ruotsin tunti, täysistunto, jonka pääteemana on vaalirahoituslain muutos, radiokeskustelu lasten pahoinvoinnista ja illalla Hämeenlinnassa paikallisen kd:n järjestämä terveydenhuoltoseminaari. Yritän myös saada muutaman kirjoituksen valmiiksi ja vastailla sähköposteihin. Tänään olemme jännittäneet Saaran ensimmäistä ylioppilaskirjoitusta – ruotsin kuuntelukoetta.

Ike riehuu

08.09.2008 12:01

Tänään suuntaan Joensuuhun kampanjatilaisuuksiin. Sitä ennen on vielä monta hommaa edessä. Karibian meren ja Meksikonlahden paratiisimaiset rannikot kokevat näinä päivinä kovia. Ike-myrsky tekee tuhojaan jo entuudestaan hurrikaanien raatelemassa Haitissa. Ike on heikentynyt hieman Haitilla riehumisensa jälkeen, mutta sen odotetaan jälleen vahvistuvan, kun se saapuu Meksikonlahden lämpimiin vesiin. Ilmaston lämmetessä vedetkin lämpenevät ja kiihdyttävät myrskyt vaarallisen voimakkaiksi. Eilisen päivän päätteeksi kävimme saunasta käsin uimassa hyisessä järvessä. Vesi oli kylmää, mutta eipähän synny hurrikaaneja!

Ihana sunnuntai

07.09.2008 18:22

Ihanaa, että on sunnuntai! Mennyt viikko oli aikamoista pyöristystä, siihen mahtui kampanjakeikkoja Kemijärveltä Turkuun, lukuisia haastatteluja, vaalitenttejä ja puheita. Kaiken kruunasi superlauantaimme – puoluehallitus ja kampanja-avaus. Illan suussa kotiin tullessani jaloissa pyörivät villakoirat, likaiset astiat tiskipöydällä ja kodinhoitohuoneen lattialla lojuvat pesemättömät pyykit ärsyttivät. Viikkosiivousten jakaminen perheessämme tällä hetkellä kangertelee, kun kaikilla on kiirettä – esikoinen on jo muuttanut pois, Saara lukee syksyn ylioppilaskirjoituksiin ja muillakin lapsilla koulukiireitä riittää. Ja Niilollekin on sattunut usein viikonlopputöitä. Viikon varrella kertyneellä vauhdilla siivosin huushollin. Ennen nukkumaan menoa vessat, pyykit ja astiat oli pesty, lakanat vaihdettu ja lattiat imuroitu. Kun koko ajan on kiire ja ajankäytön tehokkuus on maksimoitava, huomaan tulevani kärsimättömäksi ihan tavallisissa kanssakäymisissä. Hitautta on vaikea sietää. Siksi kiireisenä aikana yhden päivän pysähdys on niin tervetullut. Paljastan, että minulle aivan ehdoton keidashetki on sunnuntain jumalanpalvelus. Siitä saa ihmeesti voimaa ja iloa uuteen viikkoon.

Hieno päivä

06.09.2008 16:48

Aamulla eduskunnan lisärakennuksen piha oli kuin kaatopaikan laita. Roskaa ja törkyä pitkin nurmikoita ja kiveyksiä. Kaupunginjohdon vetoomukset roskaamisen lopettamiseksi eivät näytä menneen perille. Kaiken tämän siivouksen kuntalaiset itse maksavat lopulta kunnallisveroissaan – ja aina sekin raha on pois jostakin muusta palvelusta.  

Istun vielä eduskunnassa, teen rästitöitä ja soittelen puheluita. Iloitsen siitä, että sain taas uuden erinomaisen ehdokkaan mukaan vaaleihin. Nyt on enää 10 päivää aikaa hankkia ehdokkaita – mitä enemmän meillä on ehdokkaita, sitä vahvemmalla panoksella voimme vaikuttaa valtuustoissa. Ehdokkaaksi voi myös itse ilmoittautua ottamalla vaikkapa yhteyttä minuun tai puoluesihteeriin.  

Meillä oli tänään aivan upea vaalikampanjan avaustempaus puoluehallituksen kokouksen jälkeen. Ehdokasjoukkomme on loistava – olen heistä ylpeä. Mutta listat ovat vielä auki …

Lapsen oikeus äitiinsä

05.09.2008 10:34

Sain yhteydenoton Tukholmassa työskentelevältä terveyskeskuslääkäriltä, suomalaiselta naiselta, joka oli avioitunut iranilaisen muslimimiehen kanssa. Avioeron jälkeen vanhemmille määrättiin kahden lapsensa yhteishuoltajuus. Isä kuitenkin vei lapset eikä äiti saanut edes nähdä neljään vuoteen lapsiaan. Lääkäriäiti kertoi tietävänsä nimeltä ainakin kymmenen vastaavassa tilanteessa elävää naista. Hän valitti, että rasismin pelossa ruotsalaiset viranomaiset ummistavat asialle silmänsä. Mediassakaan ei hänen mukaansa rohjeta puhua tilanteesta, jossa ”muslimilait menevät yhteiskunnan lakien yläpuolelle”. Hän kertoi olevansa halukas puhumaan asiasta julkisesta, omalla nimellään joko Ruotsin tai Suomen mediassa. Mikä mahtaa olla Suomessa tilanne?

BB

04.09.2008 15:52

Olen saanut aikamoisen määrän sähköpostia ohjelmasta nimeltä Big Brother. En ole itse ennättänyt ohjelmaa katsomaan, mutta pyynnöstäni avustajani etsi netistä löytyviä pätkiä katsottavakseen. Tässä muutama lainaus saamistani viesteistä: 

"Mikäli BB olisi esim. K-15, olisi helpompi sopia lapsen kanssa siitä, että sitä ei saa katsoa, koska siinä on ikäraja. Näin meillä toimitaan muidenkin K-15/K-18 ohjelmien kanssa. Asiasta käydään tiivistä keskustelua eri keskustelupalstoilla ja muillakin vanhemmilla on samoja ongelmia tämän ohjelman kanssa. Haluan suojella lastani liialta "seksitulvalta", mitä tiedotusvälineet nykyään ovat pullollaan!" 

"Tervehdys, käännyn puoleenne mielestäni merkittävässä asiassa. Televisio työntää silmillemme Big Brother -ohjelmaa, jossa naidaan ristiin, ketä sattuu kohdalle osumaan. Ohjelma esitetään ajankohtaan, jolloin valtaosa lapsista on vielä valveilla. On yksinkertaisesti järkyttävää esittää nuorisolle mallia, jossa alkoholi ja seksi liittyvät automaattisesti toisiinsa ja nähdyn kaltainen irstailu olisi vakava esimerkki tosielämästä." 

"Olen seurannut keskustelua ja median ryöpytystä siitä mitä BB-talossa tapahtuu. Eikö ole mitään lakia, millä tuollaisen julkisen parituksen voisi kieltää ja antaa siitä rangaistukset asianomaisille." 

"Hei, Olisiko poliittisesti mitenkään mahdollista lopettaa tuo Big Brother -ohjelman lähettäminen? Eikö teistäkin ole sopimatonta ja törkeää että tuollaisia ohjelmia syydetään Suomen nuorisolle turmelukseksi. Ei ennen vanhaan tuollainen ohjelma voinut pyöriä TV:ssä kenenkään puuttumatta asiaan!"  

Lähetin MTV3:n ja Sub-TV:n johdolle saamani palautteen tiedoksi. Nämä tahot tekevät viime kädessä päätöksen ohjelmasisällöstä, ikärajasuosituksista sekä lähetysajoista. Sananvapautta on varjeltava, mutta jokaisen tulisi käyttää tätä vapauttaan vastuullisesti.

Mikään ei voit kotioloja

03.09.2008 21:23

Kotiuduin juuri Lapin kierrokselta. Oli ihana tulla kotiin, omiin oloihin, oman perheen yksityisyyteen. Kemijärven ja Rovaniemen toreilla puhalsi tänään kylmä tuuli, vaatetta olin varannut aivan liian vähän ulkotilaisuuksiin. Mutta vierailuista jäi hyvä mieli. Lappilaisten huolista ja iloista opin paljon. Sotiemme veteraanien kuntoutus nousi yhdeksi päivän teemaksi. Rovaniemen veljes- ja sairaskodissa tapasimme sodan kokeneita miehiä ja naisia. ”Ei tämä kotioloja voita”. Näin tokaisi ensimmäinen tapaamamme veteraani veljeskodin ovella. Laitos on siisti ja moderni, henkilökunta ystävällistä ja ruoka hyvää. Silti koti on ihmisen paras paikka. Jokaisella pitäisi olla oikeus kotiin – se edellyttää riittäviä kotipalveluja ikäihmisille ja vammaisille henkilöille. Niissä on paljon puutteita kaikkialla Suomessa.

Lapin kierrokselle

02.09.2008 06:37

Olen tänään lähdössä parin päivän Lapin kierrokselle – töiden merkeissä. Toivon hartaasti, että flunssainen ääneni kestäisi ja tauti talttuisi. Ensimmäiset tilaisuudet ovat Kemissä, seuraava Keminmaalla. Yöpyä aion Rovaniemellä, jonne saapuu huomenaamulla eduskuntaryhmämme. Käymme Kemijärvellä, jossa vierailimme viime keväänä Stora Enson tehtaalla. Kemijärveläiset ovat sisukasta väkeä – odotan mielenkiinnolla tämän hetken kuulumisia. Kierros päättyy Rovaniemelle, jossa on luvassa vierailu Rovaniemen veljes- ja sairaskodissa. Kunnallisvaalikeskustelu keskittyy helposti etelän kaupunkiseuduille, joissa asuu suurin osa väestöstämme. On kuitenkin tärkeää tarkastella koko Suomea pohjoisinta vaalipiiriä myöten. Hyvä elämä on turvatta kaikissa kunnissa. 

Ensimmäinen syyskuuta

01.09.2008 15:31

Syksy on alkanut ja sen mukana syysflunssa. Tähän koleaan aamuun heräsin kuumeisena ja nuhaisena. Flunssa kiusaa koko perhettämme – yksi lapsistamme jäi petiin sitä potemaan. Minä selviydyin tien päälle sovittuihin menoihin ibuprofeenin turvin (jääköön kaupallinen lääkkeen nimi mainitsematta). Päättynyt kesä oli Ilmatieteen laitoksen mukaan tavanomaista viileämpi ja sateisempi. Minun osaltani se oli myös tavanomaista raihnaisempi. Sairastelin suurimman osan kesästä - itse asiassa aloin virkistyä vasta puolivälissä elokuuta. Alkuun pidin armotonta väsymystä, jäsensärkyjä ja kuumeista oloa vain tavanomaisena kevään työputken jälkioireistona. Lähes säännönmukaisesti olen nimittäin vajonnut vuodepotilaaksi niin kesä- kuin joululoman alettua. Mutta tällä kertaa vaivat jatkuivat sitkeänä. Monenlaisia tutkimuksia tehtiin selkäydinnestenäytteitä myöten ja osa vastauksista on vieläkin tulematta. Borrelioosivasta-aineiden kohonneisuus herätti myös epäilyn paljon puhutusta punkkitaudista. Olen kesäisestä taudistani kuta kuinkin selvinnyt ja tämän kertainen flunssa on toivon mukaan tilapäinen vaiva.

RSS-Feed RSS-Syöte