31.08.2008 08:49
Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat mielenkiintoisessa vaiheessa. Niin Obaman kuin McCainin valintoja varapresidenttiehdokkaaksi on luonnehdittu onnistuneiksi. Varapresidentin rooli normaalioloissa on vahvan presidentin painoarvoon nähden kevyt, mutta vaaleissa sillä on merkitystä. Sarah Palinin valintaa varapresidenttiehdokkaaksi on laajalti kiitelty – jopa Hillary Clinton ilmoitti olevansa "ylpeä" tämän puolesta.
Mahdolliseksi presidentin sijaiseksi melko tuntemattoman ja kokemattoman poliitikon valinta huimaa. Jos valittu presidentti kuolisi, varapresidentti nousisi hoitamaan ehkäpä maailman vastuullisinta virkaa. Kriitikot arvostelevat valintaa juuri tästä – pinta-alaltaan suuren Alaskan kuvernöörin johdettavana on pieni väestöpohja: "Alaskassa on poroja enemmän kuin ihmisiä".
Minua viiden lapsen äidin valinnassa kiehtoo erityisesti se, että hän on profiloitunut "elämän puolustajana" ja ottanut niin puheissa kuin teoissa rohkeasti kantaa aborttia vastaan. Nuorin lapsista on vasta neljän kuukauden ikäinen vauva, jolla on Downin syndrooma. Oikeutta elämään tulee puolustaa erityisesti kaikkein pienimpien kohdalla. Naisten oikeuden toteutuvat varmimmin silloin kun puolustetaan myös lasten oikeuksia.
30.08.2008 19:47
Istun vielä eduskunnan työhuoneessa hoitamassa viikon viimeisiä työasioita. Osallistuin äsken Johanneksen kirkon Hengellisille syventymispäiville – vuosittaiseen tapahtumaan, jossa kävin jo opiskeluaikoinani. Jeesuksesta laulettiin ja hänestä puhuttiin – itsekin sain nyt pitää puheen. Sitä ennen kävin Espoon Tapiolassa, jossa juhlittiin kaupungin 550 vuoden pituista historiaa. Torilla kd:n kunnallisvaaliehdokkaat kauppasivat tiskirättejä, joiden tuotolla ostetaan pyörätuoli vanhustenhoitolaitokseen. Rätit menivät nopeasti kaupaksi, samoin kuin vaaliesitteet. Espoossa kristillisdemokraateilla on erinomaisia, aktiivisia ja osaavia ehdokkaita. Toivottavasti saamme heistä kasvavan tiimin valtuustoon. Paluumatkalla minua kyyditsi taksikuski, neljän lapsen isä ja tietoliikenneinsinööri, joka oli muuttanut Suomeen Somaliasta 14-vuotiaana. Hän esitti toiveen lapsivähennysten saamisesta verotukseen: "Mitä järkeä on siinä, että neljän lapsen isä maksaa palkastaan yhtä paljon veroa kuin poikamies?" Kerroin hänelle, että tämä esitys sisältyy vaihtoehtobudjettiimme. Koko eduskunta pääsee tästä esityksestämme äänestämään viimeistään joulukuussa.
29.08.2008 21:24
Kaksipäiväinen eduskuntaryhmämme kesäkokous oli onnistunut. Erityisesti iloitsen Hämeen piirin kristillisdemokraateista, jotka näkivät paljon vaivaa niin Hämeenlinnan, Janakkalan kuin Lahden tapahtumien järjestämiseen. Tapasin monia uusia upeita kunnallisvaaliehdokkaitamme – toivottavasti saamme heistä monta vaikuttamaan valtuustoihin syksyn kunnallisvaaleissa. Politiikassa on vaihtoehtoja. Ensi vuoden budjetissa hallituspuolueet valitsivat lähes kahden miljardin euron vuositaso verokevennykset. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä valitsee toisin – haluamme panostaa 400 miljoonaa euroa terveydenhuollon tason nostamiseen.
28.08.2008 07:22
Eduskuntaryhmämme kesäkokous järjestetään tällä kertaa kotitanhuvillani. Aloitamme päivän Riihimäen Ekokemin jätevoimalasta, sitten siirrymme kokouksiin Hämeenlinnaan ja huomenna Lahteen. Iloitsen siitä, että kotikaupunkini on saanut olla edelläkävijänä jätteenpoltossa – laitoksemme on Suomen ensimmäinen uuden polven EU-normit täyttävä jätevoimala. Kaatopaikkajätteistä päästään eroon ja samalla saadaan kaukolämpöä Riihimäelle ja Hyvinkäälle.
Jätteenpolttolaitoksia on vastustettu sillä perusteella, että jätteen käyttö energiaksi ei kannusta vähentämään jätteen tuottamista. Mielestäni perustelu on heikko, jätteen tuottamisen vähentämistä tulee edistää muilla tavoin.
Jätekuormituksen hyödyntämistä, kierrätystä ja energiakäyttöä tulee vahvasti edistää. Vuonna 2005 peräti 60 % Suomen yhdyskuntajätteestä päätyi kaatopaikalle. Ruotsissa jätteenpolttoa on vauhditettu lainsäädännöllä. Siellä on kielletty viemästä kaatopaikalle polttokelpoista ja biohajoavaa jätettä. Suomessakin edetään tähän suuntaan. Vuoden 2009 alusta edellytetään, että kaatopaikalle saa sijoittaa biohajoavaa jätettä enintään 50 % vuoden 1994 määrästä. Jätteenpolton tiukemmat määräykset ovat myös tervetulleita. Vuonna 2010 tulee voimaan uusi raja-arvo jätteenpolton typpidioksidipäästöille.
27.08.2008 23:08
Tänään vietettiin Riihimäen lukion uudisosan vihkiäisiä. Varsinaiseen juhlaan en puolueen työvaliokunnan kokouksen vuoksi ennättänyt, mutta kylläkin tavattoman mielenkiintoiselle esittelykierrokselle. Riihimäen lukiossa on toden teolla lähdetty soveltamaan oppimisympäristössä uutta tietoteknologiaa. Tapasin molemmat lukiolaistyttäreni käynnillä – Saara tuli vastaan käytävällä ja Mirjamin näin istumassa luokassa. Kotiin pääsin illalla vasta kymmenen maissa, kun rästityöt viivyttivät minua työvaliokunnan jälkeen eduskunnan työhuoneessani.
26.08.2008 15:35
Eilen Lappeenrannan ja Joutsenon kauppakeskuksissa nousi vahvasti esiin Suomen suhde Venäjään. Valtiovallalta toivottiin jämäkkää ja johdonmukaista asennetta. Georgian sota huolestutti, samoin puutullit ja rekkaruuhkat.
Suomen ulkopolitiikan johto ei ole kokoontunut kertaakaan Georgian kriisin aikana. Tasavallan presidentin ja hallituksen yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (utva) on lehtitietojen mukaan viimeksi ollut koolla kesäkuussa. Tämä on merkillistä, sillä Kaukasian sota koskettaa Suomea läheisemmin kuin lähivuosien sodat Irakin sota mukaan lukien – onhan sodan toisena osapuolena naapurimaamme. Sotien muistot elävät vahvoina keskuudessamme.
Venäjän sotilaallinen voimankäyttö Georgian alueella on tuomittavaa. Ei ole hyväksyttävää tunkeutua sotilaallisesti suvereeniin naapurivaltioon ja uhata sen demokraattisesti valittua hallitusta. Venäjän perustelu sodalle oli vaarallinen – motiivi suojella oman maan kansalaisia naapurimaan kamaralla.
Vetäytymisensä jälkeen Venäjä on edelleen lietsonut jännitteitä tunnustamalla Georgiasta irtipyrkivien maakuntien itsenäisyyden. Venäjän ja Naton yhteistyön jäädyttäminen rauhaturvaoperaatioita myöten on myös huolestuttava viesti. Suomi on monella tavoin linkittynyt Naton ja Venäjän välimaastoon, esimerkiksi yhteisten rauhanturvaoperaatioiden kautta. Suomen on syytä selvin sanoin syytä ottaa kantaa Georgian oikeuteen omiin alueisiinsa. Nyt on aika kutsua Utva koolle.
25.08.2008 08:58
Sain jo aikaa sitten kutsun vanhaan lukiooni, Joutsenoon pitämään luentoa haluamastani aiheesta. Tälle päivälle lukiolaisten luento järjestyi. Kirjoitin ylioppilaaksi Joutsenon lukiosta 30 vuotta sitten. Muistan hyvin sen hetken, kun ensimmäinen oppikoulupäivä alkoi. Konnunsuon pienestä kansakoulusta tulleelle kirkonkylän oppikoulu näytti suuren maailman meiningiltä. Samalla koulupihalla juoksenteli kymmenvuotiaita ekaluokkalaisia ja seisoskeli partasuisia, ihan aikuisen näköisiä abiturientteja. On hauska mennä katsomaan, miltä nuoruuden lukio nyt näyttää. Jatkan samalla reissulla Joutsenon vireän paikallisosaston järjestämään tilaisuuteen ja sieltä edelleen Lappeenrannan vaalitempaukseen. Iltajunalla pääsen sitten kotiin.
24.08.2008 12:07
Keskustelu uskonnon opetuksen muuttamisesta käynnistyi viime keväänä, kun Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola ehdotti nykyisen uskonnon opetuksen tilalle kaikille oppilaille yhteistä uskontotietoa. Myös Opetushallituksen kehitysjohtajan Markku Rimpelän mukaan kaikkien oppilaiden olisi voitava osallistua samalle oppitunnille. Hänen mielestään uskonnonopetusta tulisi kehittää etiikan ja uskontotiedon suuntaan. Rimpelä perusteli näkemystään lisääntyvällä maahanmuutolla. Kysymys tulee ajankohtaiseksi hallituskauden lopulla, kun valtakunnallisia opetussuunnitelmia aletaan uudistaa.
Rimpelän luonnostelemilla tulevaisuuden uskonnontunneilla tarkasteltaisiin enemmän eettisiä kysymyksiä ja otettaisiin eri uskontokuntien näkökulmat huomioon nykyistä enemmän. Koulujen juhlissa tämä voisi näkyä esimerkiksi siten, että oppilaat voisivat tutustua eri uskontojen tapoihin viettää juhlia. Tarkoittaisiko tämä sitä, että joulu- tai kevätjuhlat järjestettäisiin vuoroin kristillisten, vuoroin islamilaisten tai hinduperinteidentapaan?
Pidän tärkeänä sitä, että uskonnonopetuksen perustana säilyy oman uskonnon opetus. Kristillinen kulttuuriperintö on suomalaisen yhteiskunnan aarre, jota on tarpeetonta piilotella tai hävetä. Se saa näkyä myös koulujen juhlamenoissa. Kaikilla lapsilla, niin kristityillä, muslimeilla kuin uskonnottomilla on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme. Maahanmuuttajalasten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei edistä se, että eristämme heidät siitä arvotraditiosta, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Jos emme itse arvosta ja tunne omaa uskonperinnettämme, kuinka voimme olettaa tänne tulijoiden sitä kunnioittavan?
23.08.2008 10:30
Tänään suuntaan Kotkaan, jossa paikalliset kristillisdemokraatit ovat järjestäneet tapahtuman. Myöhemmin iltapäivällä minua odottaa juhla Riihimäellä, kun paikallisosastomme juhlistaa 40 vuoden historiaansa. Lähestyvät kuntavaalit väistämättä tuovat latauksensa tilaisuuksiin. Tästä eteenpäin sunnuntaipäiviä lukuun ottamatta kalenterini ohjaa minua kiertämään kaunista Suomen maata. Luvassa on mm. Joutsenoa, Keminmaata, Rovaniemeä, Kemiä, Turkua, Saloa, Joensuuta, Kuopiota, Seinäjokea, Tamperetta, Kouvolaa, Lappeenrantaa ja tietysti lähikuntia pääkaupunkiseudulla, Uudellamaalla ja Hämeessä. Suuri osa tilaisuuksista on vielä sopimatta. Paneelit, haastattelut ja tentit vievät aikansa ja välissä hoidetaan puoluetöitä, johdetaan puoluehallitusta ja –työvaliokuntaa, kirjoitetaan lehtikirjoituksia, sähköpostia ja kirjeitä – ja tietysti tärkeintä eli eduskuntatyötä kaikkine valtiopäivätoimineen. Syksy on siis työtä tupaten täynnä. Mielessäni rukoilen voimaa, terveyttä, viisautta – ja siunausta työlleni ja työtovereilleni.
22.08.2008 15:36
Halosen esitys sai lapsiltamme täystyrmäyksen. Lauantaita ei haluta koulupäiväksi. 11-vuotias Juulia vaati minua vastustamaan kaikin voimin moista hanketta. Tunnollisille koululaisille – varsinkin lukiolaisille - viiden päivän kouluviikko on kieltämättä raskas. Vapaa-aikaa jää viikolla niukasti, joten viikonloppua odotetaan hartaasti. Silloin jää aikaa kavereiden tapaamiseen ja harrastuksiin. Itse lisään tähän myös lasten viikkosiivouksen ja muut kotityöt. Luulen, että koulunkäynti on nykypäivänä vaativampaa kuin omassa nuoruudessani. Perheessämme on tällä hetkellä kaksi lukiolaista, yksi yläasteikäinen, kuopus ala-asteella ja esikoinen aloittaa yliopisto-opinnot. Opiskelupaineita ja -kiirettä tuntuu kaikilla asteilla riittävän.
Itse olen käynyt kansakouluni kuusipäiväisenä – aivan kuten presidenttimmekin – joten esitys ei tuntunut kummalliselta. Lauantait olivat lyhyitä ja mukavia koulupäiviä. Koulusta päästiin puoliltapäivin. Kotona oli odottamassa vastaleivottu pulla ja lämmin sauna. Vasta oppikoulun alkaessa siirryin viisipäiväiseen kouluviikkoon. Lähtökohtaisesti työ- ja kouluaikojen on hyvä seurata toisiaan. Kun vanhempien perustyöviikko on viisipäiväinen, kouluviikonkin on hyvä olla. Se mahdollistaa myös vaatimuksen koko perheen osallistumisesta lauantaisiivoukseen.
21.08.2008 12:54
Istun parhaillaan eduskunnassa työhuoneessani kirjoitustöiden parissa. Tänään opiskelen myös ruotsia. Illalla odottaa Järvenpäässä paikallisten kristillisdemokraattien aloitteesta syntynyt tapahtuma, jonka tarkoituksena on tiivistää yhteistyötä puolueiden kesken. Yhteishenkeä haetaan mölkkykisalla, johon on tulossa paikallispoliitikkojen lisäksi muutama valtakunnallisesti tunnettu henkilö. Näiltä näkyminen pääsen kokemaan "reilua peliä ja yhteishenkeä" Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen kanssa. En muista olenko koskaan edes kokeillut mölkkyä, joten toivon, että huumori ja hyvä fiilis ovat kisan ensisijaiset tavoitteet.
20.08.2008 06:18
Olen tänään menossa ulkoasiainvaliokunnan kokoukseen, jossa valiokunnalle annetaan esitys Georgian sotilastarkkailuoperaation käynnistämisestä ja Suomen osallistumisesta siihen. Valiokunnalle annettava selvitys on sotilaallisesta kriisinhallintalaista annetun lain 3§ 3 mom mukainen. Pienissä, rajatuissa operaatioissa riittää ulkoasiainvaliokunnan kanta eikä koko eduskuntaa tarvitse kutsua koolle. Eduskunnan – tässä tapauksessa ulkoasiain valiokunnan - käsittelyn jälkeen valtioneuvosto voi antaa ratkaisuehdotuksen presidentille koskien Suomen osallistumista Georgian sotilastarkkailuoperaatioon. Sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuminen on aina vakava ratkaisu, minkä vuoksi on hyvä, että päätös on kolmen lukon – eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin – takana.
Ennakkotietojen mukaan Suomi aikoo lähettää kaksi aseistamatonta sotilastarkkailijaa Georgiaan vielä tällä viikolla, ehkä torstaina. Seuraavassa vaiheessa Georgiaan on tarkoitus lähettää viidestä kymmeneen suomalaista. Kaiken kaikkiaan Etyj:n tavoitteena on kasvattaa sotilastarkkailijoiden määrä yhteensä noin sataan.
Georgian sota vaikuttaa siis myös Suomeen – ei pelkästään pienenä kriisinhallintaoperaationa, vaan myös uudenlaisen turvallisuuspoliittisen arvion tarpeena. Keskustelu Suomen optimaalisesta puolustuspoliittisesta ratkaisusta varmasti tiivistyy. Georgian tilanteesta löytyy argumentteja kahteen suuntaan – Nato saattaa näyttäytyä entistä tarpeellisempana yhteistyökumppanina. Toisaalta Georgian Nato-pyrkimykset saattoivat osaltaan laukaista Venäjän sotaisan reaktion. Nyt tarvitaan viisautta, harkintaa ja malttia.
19.08.2008 12:13
Alkoholiveroa pohtineen työryhmän puheenjohtaja Velipekka Nummikoski (kok.) harkitsisi keskioluen laimentamista. Hänen mielestään laimentaminen voisi olla alkoholiveron korottamista tehokkaampi tapa taistella alkoholin terveyshaittoja vastaan. Kannatan ajatusta. Päivittäiskaupoissa myytävän keskioluen laimentaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että nykyisen keskioluen myynti palaisi Alkoon. Olen valmistellut jo ennen kesätaukoa lakialoitteen asiasta ja aikomuksenani on jättää se istuntokauden alkaessa.
Noin 40 % alkoholista juodaan oluena, siksi juuri oluen saatavuuden rajoittamiselle on perustelunsa. Ruotsin kokemus kakkosoluen myynnin aloittamisesta vuonna 1997 on positiivinen. Ruotsissa päivittäiskaupoissa myytävän oluen korkeimmaksi sallituksi tilavuusprosentiksi määrättiin 3,5. Tämän seurauksena alkoholin kokonaiskulutus laski maassa noin kahdeksan prosenttia. Stakesin erikoistutkijan Esa Österbergin mukaan korkeimman sallitun alkoholin tilavuusprosentin laskeminen 3,5 %:iin vähittäiskaupoissa laskisi myös Suomessa alkoholin kokonaiskulutusta. Myös Kansanterveyslaitos on ottanut kantaa hankkeen puolesta.
En pidä kuitenkaan tätä ehdotusta vaihtoehtona alkoholiveron korotukselle. Veroa on korotettava. Alkoholiongelmamme ovat niin suuret, että useita toimenpiteitä tarvitaan.
18.08.2008 21:26
Lämmin ja kostea sää tuntui iholla mukavalta – harmi, että tänään ei jäänyt aikaa ulkoiluun. Kosteutta riittää niin, että pyykki ei meinaa kuivua sisälläkään. Päivällä kävin Helsingissä, kokouksessa puoluetoimistolla, lisäksi Hyvinkäällä ja illalla kaupunginvaltuuston kokous venyi hämärän hetkeen. Valtuuston kokous oli toiseksi viimeinen ennen syksyn kunnallisvaaleja, ehkäpä siksi valtuutetuilla riitti puhtia puhumiseen vaikka varsinaiset päätösasiat olivat melko yksituumaisia.
17.08.2008 06:03
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev allekirjoitti eilen Venäjän ja Georgian välisen tulitaukosopimuksen. Silti Venäjä on viivytellyt joukkojensa vetämisessä Georgian maaperältä. Georgian kahakka on huolestuttanut – onhan osapuolena naapurimaamme, jonka kanssa käydyt sodat ovat suomalaisilla kipeänä muistona. Molempien osapuolten toiminnassa on varmasti arvosteltavaa, mutta kummallisin perustelu sodalle tuli Venäjän taholta – motiivi suojella oman maan kansalaisia naapurimaan kamaralla. Jos tällainen nousee perusteeksi aseellisille sekaantumisille, suhtautuminen erilaisiin kansallisiin vähemmistöihin saattaa koventua. Venäjän poliittinen johto tekee tällaisilla lausunnoilla hallaa rauhassa ja sovussa eläville venäläisvähemmistöille muissakin naapurimaissa.
16.08.2008 23:49
Uutiset kertoivat, että Kempeleen Prisman sulkemiseen johtaneen kiristyksen motiivina oli rahan saanti velkojen maksuun. Miehen tilanne oli ajautunut epätoivoiseksi pikavippilainojen vuoksi. Pikaluotot ovat omiaan vauhdittamaan jo entuudestaan talousvaikeuksiin ajautuneiden henkilöiden syrjäytymiskierrettä. Pikaluottojen tarjonta on kasvanut voimakkaasti viime aikoina ja osa pikaluoton ottajista on ajautunut maksuvaikeuksiin. Pikaluottojen ongelmat on tiedostettu pitkään, mutta tarvittavaa säätelyä ei vieläkään ole saatu aikaan. Hallituksen tulee kiireesti rajoittaa holtitonta pikavippien myöntämistä.
15.08.2008 06:43
Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on joutunut selvittämään oikeuskanslerille ministeriön toimia vaalirahoitusjupakassa. Jääskeläinen kertoo, että Oikeusministeriöstä lähti viime vuoden keväällä valituille kansanedustajille erehdyksessä aiottua epämääräisempi ohje siitä, kuinka tarkasti saadut vaaliavustukset pitää eritellä ministeriölle annettavassa ilmoituksessa.
Minusta on turha vierittää syytä virkamiehen harteille siitä, että kansanedustajat eivät ole noudattaneet lakia. Vaikka kirje olisi ollut puutteellinen, itse vaalirahoitusilmoituslomakkeessa kerrotaan tarkasti, millä tavoin avustukset tulee kirjata. Kirje toimi lähinnä muistutuksena siitä, että ilmoitus pitää jättää ajallaan. Olen samaa mieltä oikeusministeri Braxin kanssa siitä, että kansanedustajien on pitänyt tietää, että paitsi ehdokkaalle suoraan niin myös hänen tukiyhdistykselleen annetut yli 1700 euron lahjoitukset pitää eritellä vaalirahailmoituksessa. Laki on selkeä. Jos ilmoituksessa ei eritelty tukiyhdistykseltä saatua kokonaissummaa, se tarkoitti, että tukiyhdistys ei ole saanut yhtään 1700 euroa ylittävää lahjoitusta.
Kansanedustajalla oli myös mahdollisuus ottaa itse yhteyttä Oikeusministeriön vaalijohtajaan ja varmistaa oikea tulkinta.
14.08.2008 11:26
Kokoomus haluaa koplata elintarvikkeiden arvonlisäveron alennuksen ja sunnuntaikaupan vapauttamisen. Puheenjohtaja Katainen on perustellut vapaita sunnuntai-aukioloja keinona, jolla lisätään kaupan kilpailua ja siten varmistetaan, että elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus menee hintoihin. Perustelu on omituinen, tekisi mieli käyttää Vanhasen ilmaisua ”typerä”. Sunnuntaikaupan vapauttaminen ei lisää kilpailua vaan vähentää sitä, sillä se heikentää työvoimavaltaisten kaupan alan toimijoiden kannattavuutta. Kataisen koplaus tietäisi kuolemaa joukolle kylä- ja lähikauppoja, samoin erikoistavaraliikkeille, joilla ei ole mahdollisuutta kilpailla sunnuntaityöllä. Sunnuntaikaupan lisääminen myös pikemmin nostaisi hintoja ja kiihdyttäisi inflaatiota. Sunnuntaityöstä maksetaan kaksinkertainen palkka, 100 %:n sunnuntaikorvaus. Lisääntyvän sunnuntaikaupan kuluttaja maksaa kukkarostaan tuotteiden hinnoissa. Nekin asiakkaat, jotka eivät sunnuntaikaupan palveluja käytä, joutuvat kohonneissa hinnoissa maksamaan korkeammat sunnuntaipalkat. Pitäisikö tuotteiden hintoihin saada sunnuntailisä – ne jotka haluavat hyödyntää kalliimpia sunnuntaipalveluja, myös maksaisivat siitä?
13.08.2008 11:31
Tänään päivä alkoi poikkeuksellisen aikaisin, klo 4.15, jotta ehdin Ylen suoraan aamutv-lähetykseen keskustelemaan terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Olen aamupäivän tehnyt toimistotöitä eduskunnan työhuoneessa. Kolme kirjallista kysymystä lähtee tänään hallitukselle vastattavaksi.
Yksi kysymyksistäni koskee ulkomaalaislain tiukkaa perheenjäsen –käsitettä, jonka epäkohdat tulivat esiin Maria Kirbasovan tapauksessa. Ulkomaalaislakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan tällä hetkellä Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Erityisesti ulkomaalaislain epäkohdat perheenjäsenen määrittelyssä syrjivät alun perin Euroopan Unionin ulkopuolelta kotoisin olevia uusia Suomen kansalaisia, joilla on ulkomailla asuvat iäkkäät vanhemmat. Voimassa oleva ulkomaalaislaki teoreettisesti sallii perheenyhdistymisen heidän kohdallaan. Suomen kansalaisen iäkkäälle vanhemmalle voidaan myöntää jatkuva oleskelulupa Suomeen muuna omaisena, mutta käytännössä tälle asetetaan täysin tulkinnanvaraiset kiinteän perhe-elämän tai täyden riippuvuuden vaatimukset. Maahanmuuttoviraston perustelut ovat monissa tapauksissa kohtuuttoman jyrkkiä. Ulkomaalaislain perheenjäsen- käsitteen sisältöä on perusteltua täsmentää erityisesti vanhempien osalta.
12.08.2008 06:03
En ole penkkiurheilija eikä suunnitelmiini kuulunut Pekingin olympialaisten seuraaminen. Mutta niin vain kävi, että tieto loistavasta suomalaismenestyksestä veti minutkin ruudun ääreen. Satu Mäkelä-Nummelan liikutuksen hetket palkintopallilla Suomen lipun noustessa salkoon nostivat tunteet pintaan katsojassa. Henri Häkkisen pronssi kruunasi tunnelman. Laji on minulle täysin outo, mutta nyt olen lukenut jo monta artikkelia näistä suomalaissankareista ja heidän lajistaan. Toivottavasti suomalaisyleisöä hellitään lisää tällaisilla menestyksen hetkillä. Kummasti ne nostattavat suomalaista itsetuntoa ja kansallishenkeä kotisohvalla.
11.08.2008 06:20
Koulu alkaa. Kuopus Juulia lähtee isoksi kuudesluokkalaiseksi ala-asteelle, Esteri jatkaa yläastetta ja Mirjami ja Saara menevät lukioon. Saara on abiturientti ja Mirjamilla alkaa lukio. Sakari puolestaan aloittaa vasta ensi kuussa opiskelun Helsingin yliopistossa hammaslääketieteellisessä. Ennen armeijankäyntiä hän sai paikan Teknillisestä korkeakoulusta teknillisen fysiikan linjalta, mutta päätti kuitenkin viime keväänä pyrkiä hammaslääkikseen, mikä veti pitemmän korren. Kaikilla lapsillamme on haasteellinen vuosi edessä. Toivon voimia, viisautta, iloa ja intoa oppimiseen sekä varjelusta koulutielle.
10.08.2008 06:30
Georgiaan on julistettu sotatila koko maahan. Tiedot Etelä-Ossetian taistelujen uhriluvuista ovat epäselvät, mutta ruumiita on joka tapauksessa tullut sadoittain, jopa tunhansittain. Tilanne huolestuttaa – sota näin lähellä, aivan EU:n naapurissa on vakava uutinen myös suomalaisille. Georgian geopoliittinen asema öljyputkineen tekee tilanteen erityisen herkäksi. Pahinta olisi, jos konflikti laajenisi – siksi kaikkien osapuolten maltti on kullanarvoista. Kaikki merkittävät kansainvälisen politiikan tahot – EU, Etyj, YK ja monet valtiot vetoavat sodan osapuoliin voimankäytön lopettamiseksi. Toivon diplomatialle menestystä – myös Suomen johtamalle Etyj:n toimille. Mitä muuta tässä voi tehdä? Ehkäpä tänään sunnuntaina kirkoissa rukous rauhan puolesta nostaa georgialaiset mieliin.
09.08.2008 08:37
Tänään juhlimme suvun, ystävien ja työtoverien kesken Kansanlähetysopistolla Niilon 50-vuotispäivää. Itseäni onnittelen siitä, että tein aikoinani loistovalinnan aviopuolisoksi ja lapsilleni isäksi. Jos elämäni miestä pitäisi luonnehtia yhdellä ainoalla sanalla, tiivistäin sen sanaan ”lempeä”. Aikoinani ihastuin Niilon silmiin, jotka mielestäni tulvivat lempeyttä. Lutherin pöytäpuheista yksi elämänviisaus sopii Niiloon: ”Ihmisen paras luonnonlahja ja ominaisuus on iloinen, hilpeä mieli; niinpä ei Mooseksen laki sallinut surevien miesten osallistua alttari- eikä uhripalvelukseen… Iloinen sydän näkee kaiken valoisana, mutta surullinen sydän näkee kaiken synkkänä”. Yhteiselomme on ollut hauskaa, nauramme ja vitsailemme keskenämme paljon, vaikka rehellisyyden nimissä tunnustan, että lastemme mielestä meillä on maailman tyhmimmät vitsit.
08.08.2008 12:31
Tasavallan presidentti ei hyväksynyt valtioneuvoston ehdotusta sisäministeriön kansliapäälliköksi. Tilanne on merkillinen. Ihmettelen sitä, miksi juuri tässä asiassa presidentti haluaa jämäköityä vastustamaan valtioneuvoston kantaa. Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen tulkitsi kiistan tasa-arvokysymykseksi, mikä kuulostaa mielestäni kaukaa haetulta. Urpilaisen kommentti vahvisti vaikutelmaa siitä, että kyseessä olisi puoluepoliittinen nujakka. Jos Halosen toiminta leimautuu demarilinnakkeiden puolustamiseksi, hänen toimintansa joutuu samalla vahvemman arvostelun kohteeksi.
Itse en pysty ottamaan kantaa siihen, kumpi kandidaateista olisi pätevämpi virkaan. Viljasesta olen kuullut pelkästään hyvää ja hän antaa itsestään osaavan vaikutelman. Ansioituneelta vaikuttaa Ilkka Laitinenkin. Sukupuolen tai puoluetaustan perusteella valintaa ei pidä tehdä.
Jos Halonen vastoin valtionneuvoston yksimielistä kantaa lopulta valitsee Viljasen, keskustelu presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta taatusti kiihtyy. Vahvan presidentin kannattajallekin tulee mieleen, onko mielekästä, että presidentillä on viime käden oikeus nimittää henkilöt, joiden sisäpoliittiseen toimialaansa hänen vastuunsa ei edes ulotu.
Kansalaiset halusivat taannoisissa vaaleissa presidentistä arvojohtajan. Yhden korkean virkamiehen valintaan liittyvää nujakkaa ennemmin itse toivoisin presidentiltä napakoita lausuntoja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi. Vanhasen hallitus ansaitsisi presidentillistä piiskaa vaikkapa sairaiden rahastamisesta asiakasmaksujen korotuksilla, vanhustenhoidon laiminlyönnistä ja terveyskeskusten ahdingosta.
07.08.2008 11:21
Ministeri Hyssälä on kesän mittaan toistuvasti patistanut opiskelijoita lasten tekoon. Hän kertoo olevansa valmis tukemaan opiskelijavanhempia korottamalla opintososiaalisia etuja. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on vaihtoehtobudjetissaan toistuvasti esittänyt opintotukeen lapsikorotusta. Kataisen budjettiesitykseen tällaista ehdotusta ei kuitenkaan sisälly. Haastan ministeri Hyssälän ajamaan nyt budjettiriihessä ehdotuksen läpi ja tarjoan pohjaksi kristillisdemokraattien lakialoitetta.
Yliopisto-opiskelijoilla eli kolmasosalla ikäluokasta ensisynnyttäjien keski-ikä on siirtymässä reilusti yli 30 vuoden, mikä lisää lapsenhankintaan liittyviä terveysongelmia ja lapsettomuutta. Perhekoot jäävät haaveiltua pienemmiksi lasten saamisen ajoittuessa myöhäiselle iälle. Perheelliset opiskelijat erottuvat selkeänä köyhyysrajan alapuolelle tipahtaneena ryhmänä. Kun opiskelijapariskunta saa lapsen, perheen toimeentulo tosiasiassa huonontuu. Opiskelija joutuu opiskelijan asumistuen piiristä yleisen asumistuen piiriin lapsen synnyttyä. Lisäksi lapseton opiskelija saa ansaita reilusti perheellistä enemmän menettämättä tukiaan. Suomi on nykyään Pohjoismaista ainoa maa, jossa opintotuessa ei ole huoltajakorotusta. Sopiva opintotuen lapsikorotuksen taso voisi olla 50 – 100 euroa kuukaudessa.
06.08.2008 23:19
Minuun otti yhteyttä esikoistaan odottava opiskelijapariskunta, jonka aiheellisena huolena oli toimeentulo lapsen syntymän jälkeen. Kun opiskelijapariskunta saa lapsen, perheen toimeentulo tätä päivänä tosiasiassa huonontuu. Kahden opiskelijavanhemman ja yhden lapsen muodostama perhe saavat isän opintoraha, äidin äitiyspäiväraha, yleinen asumistuki ja lapsilisä mukaan lukien vähemmän kelalta tukea kuin lapseton opiskelijapariskunta, vaikka äidin äitiyspäiväraha perustuisi suurimpaan mahdolliseen opiskelun ohella ansaittuun tuloon. Lisäksi ero kasvaa, kun lapseton opiskelija saa ansaita reilusti enemmän, kuin perheellinen menettämättä tukiaan. Lapsen synnyttyä saa parinkunta yhdessä tienata vain 112 euroa kuukaudessa, ilman että asumistuki pienenee, kun taas lapseton opiskelija saa ansaita tuellisena kuukautena 660 euroa ja tuettomana kuukautena 1970 euroa kumpikin erikseen. Ero on siis todella merkittävä.
Taustalla on siirtyminen pois opiskelijan asumistuen piiristä yleisen asumistuen piiriin lapsen synnyttyä. Tämä muutos, kuten tulojen vaikutus tukiin eivät mitenkään kannusta opiskelunaikaiseen lapsen saamiseen. Tietenkin lapsi vielä tarvitsee monenlaista, jota kaksi aikuista ei tarvitse, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa toimeentuloa.
Stakesin köyhyystutkimuksen mukaan yksi köyhyysrajan alapuolelle tipahtanut selkeästi erottuva ryhmä ovat juuri opiskelijat, joista perheelliset ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa. Opiskelijaperheiden toimeentuloa tulisi helpottaa useammalla keinolla. Kunnallisverotukseen tulisi säätää lapsenhuoltajan ansiotulovähennys ja opintorahaan tulisi palauttaa lapsikorotus.
Mikäli halutaan vaikuttaa siihen, että suomalaisnaiset synnyttäisivät nykyistä aikaisemmin ja siihen, että myös opintojen keskellä uskallettaisiin perhe perustaa, tulisi kiireesti turvata opiskelijoiden taloudellinen toimeentulo lapsen synnyttyä.
05.08.2008 06:42
Sata-komitean varaan on laskettu paljon. Pääministeri Vanhanen nimesi sosiaaliturvan uudistuksen tämän ja ensi vaalikauden tärkeimmäksi tehtäväksi. Komitea ei ole saanut euroakaan rahaa uudistusten toteuttamiseksi. Mitä sosiaaliturvan uudistus tarkoittaa, jos se tehdään kustannusneutraalisti? Sosiaaliturvaa voidaan uudistaa työntekoon nykyisin paremmin kannustavaksi vähäisin kustannuksin – esimerkiksi mahdollistamalla nykyistä helpommin sosiaalituen saajan työnteko. Mutta monta sellaista uudistustarvetta on myös odottamassa, joihin tarvitaan selkeä lisärahoitus, esimerkiksi omaishoitajien aseman parantaminen, terveydenhuollon maksukattojen yhtenäistäminen tai vaikkapa lapsilisien sitominen indeksiin.
04.08.2008 23:37
Kovin kolea tämä päivä oli. Ilmassa oli syksyistä tuntua, kellastuneita koivunlehtiäkin huomasin. Tänään oli sopiva päivä käydä Juulian kanssa vaateostoksilla ensi viikon koulun aloitusta varten. Juulia tuumasi, että onneksi kesäloma on ollut näin pitkä, että alkaa olla jo ihan kiva päästä kouluun. Toivottavasti saamme kuitenkin vielä nauttia kesäisistä päivistä.
03.08.2008 19:48
Kokoomuksen ja keskustan ministerit haluavat ”vapauttaa” sunnuntain kaupankäynnille. Minunkin mielestäni nykyjärjestelmä on sekava, mutta miksi selkeytys hoidetaan hävittämällä viikkorytmi tyystin? Viikkorytmiä on sanottu erääksi ihmiskunnan merkittävimmistä kulttuurisaavutuksista. Arjen ja pyhän rytmi muodostaa perustan yhteisön toiminnalle. Työ, perhe-elämä ja sosiaaliset suhteet rytmittyvät viikkorytmin mukaan.
Luther on katekismuksessa viisaasti linjannut, että lepopäivänä tehdään ne työt, mitä "kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve vaatii". Lääkäreitä, sairaanhoitajia ja poliiseja tarvitaan sunnuntaisinkin turvaamaan kansalaisille kaikkina viikon päivinä välttämättömät palvelut. Kauppojen laaja aukiolo sunnuntaisin ei sen sijaan ole kuluttajien kannalta välttämätöntä.
Ostokset on mahdollista suorittaa arkipäivinä. Kaupan aukioloajat ovat jo nyt varsin väljät verrattuna erilaisten virastojen palveluaikoihin. Kuluttajat saavat tarvitsemansa elintarvikkeet myymälöistä arki-iltaisin jopa klo 21 ja lauantaisin klo 18 saakka.
Yhteiskunnan järjestyksen kannalta on mielekästä, että kansalaisten lepopäivät eivät osu minne tahansa, vaan että niin perheen päivähoitoikäisillä sekä koululaisilla kuin vanhemmillakin on pääsääntöisesti sama lepopäivä. Mitä enemmän työtä siirretään sunnuntaille, sitä vähemmän perheille tarjoutuu mahdollisuuksia yhteisen vapaapäivän viettoon. Voisiko osa henkisestä pahoinvoinnista ja uupumuksesta olla yhteydessä siihen, että yhteisömme on pala palalta menettämässä yhteisöllistä työn ja levon rytmiä – kollektiivista lepopäivää, joka auttaa myös yksilöä irrottautumaan työstä ja suorittamisesta?
02.08.2008 13:56
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki leimasi valtionvarainministeriön budjettiesityksen verolinjaukset ”vastuuttomiksi”. Eilisessä Hämeen sanomien kolumnissa vihreä kansanedustaja Kirsi Ojansuu totesi, että ”valtionvarainministerin esitys 800 miljoonan veronkevennyksistä ensi vuodelle on riskialtis ja epäviisas”. Ex-pääministeri, Vanhasen edeltäjä Anneli Jäätteenmäki arvosteli esitystä. Hänen mielestään budjettia on nyt laadittu liiaksi kilpailukyvyn ja veroalen ehdoilla. Samalla on unohdettu yhteiskunnan vähäosaiset. Jäätteenmäen mukaan rahaa pitäisi laittaa enemmän terveys- ja sosiaalipalveluihin. Tuloveroale taas olisi kohdistettava pieni- ja keskituloisille. Europarlamentaarikko Jäätteenmäen ei tarvitse ottaa äänestystilanteessa kantaa arvostelemaansa budjettiesitykseen. Miten toimivat vihreät kansanedustajat? Äänestävätkö he esityksen puolesta, joka on ”vastuuton, riskialtis ja epäviisas”?
01.08.2008 09:09
Tänään kokoustan Hyvinkään seutuvilla puoluesihteerin ja muutaman muun vastuunkantajan kanssa. Tavoitteena on rennoissa oloissa suunnitella tulevaa syksyä. Kunnallisvaalit ovat jo todella lähellä. Tällä hetkellä tärkeintä on rekrytoida ehdokkaita. Ehdokkaaksi asettumista ei kannata arkailla ja mahdollisia henkilöitä kannattaa nyt laajalla rintamalla kysellä. Mitä enemmän meillä on ehdokkaita, sitä enemmän saamme valtuutettuja. Mitä enemmän meillä on valtuutettuja, sitä paremmin ja tehokkaammin voimme toimia oman paikkakuntamme parhaaksi ja menestykseksi.