Päivi Räsäsen blogi

Suosi suomalaista

30.12.2008 10:12

Suomalaista ruokaa ei saa kohta enää markkinoida kotimaisuudella. Näin on päättänyt EU-komissio, jonka lanseeraamat uudet markkinointisäännöt tulevat voimaan vuodenvaihteessa. Niin Finfood kuin Kotimaiset kasvikset joutuvat luopumaan kotimaisuutta symboloivista merkeistä ja nimistä. Suomen lippua ei saa ruuan markkinoinnissa enää käyttää. Maaseudun Tulevaisuuden mukaan maataloustuotteiden menekkiä saa yhä edistää valtion rahoilla, mutta ruuan alkuperää ei saa millään tavalla enää tuoda esille. Komission tavoitteena ovat yhteiset EU-sisämarkkinat, joilla kansallisvaltiot eivät kilpaile kotimaisuudella. Kuka haluaa suosia eurooppalaista? Komissio pyrkii rakentamaan kuluttajainformaatiota sellaisten mielikuvien varaan, joita ei ole edes olemassa. Eurooppalaisuus ei ole maataloustuotteiden tai hyödykkeiden kohdalla sellainen käsite, joka edistäisi markkinointia, kotimaisuus sen sijaan on. EU rakentuu edelleen itsenäisten kansallisvaltioiden varaan, joiden kansalaiset myös haluavat edistää ostopäätöksillään oman maansa taloutta ja työllisyyttä. Tällaiset hölmöt päätökset ovat omiaan kasvattamaan epäluuloa EU:n päätöksentekoa kohtaan. Vetoan Vanhasen hallitukseen - nyt on aika puolustaa kotimaisuuskampanjaa.

Sota Lähi-idässä

29.12.2008 22:03

Lähi-idän tilanne on huolestuttava. Kriisin aloittajista ei liene epäselvyyttä. Hamasin taistelijat ampuivat raketteja Gazasta Israelin puolelle pitkin joulupyhiä. Israelin armeija vastasi massiivisin iskuin Gazaan. Hamas uhkasi päästää helvetin valloilleen. Israel kertoo nyt olevansa täydessä sodassa palestiinalaisten Hamas-järjestöä vastaan. Armeija on julistanut puolentoista miljoonan asukkaan Gazan suljetuksi sotilasalueeksi ja ryhtynyt valmistelemaan ilmeisesti maaoperaatiota. Miten pahenevan kostonkierteen voisi saada katkaistua? Rauhannobelisti Ahtisaartakin on arvuuteltu apuun. Israel on ollut tosiasiassa sodassa koko historiansa ajan ja hämmästyttävästi kyennyt siitä huolimatta kehittämään talouttaan, kulttuuriaan sekä pitämään yllä demokratiaa ja sananvapautta. Sotien historia Lähi-idässä ulottuu nyky-Israelia kauemmas historiaan. Siitä muistuttaa n. 1000 vuotta ennen Kristusta elänyt kuningas Daavid laulujen sanoituksissaan. Psalmin 122 kehotus on jälleen ajankohtainen: "Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat".

Jouluyö, juhlayö

24.12.2008 21:35

Tytöt leipoivat aamulla karjalanpiirakoita, suklaa- ja rahkakakut, minä keitin puuron ja sopan ja Niilo paistoi viime yönä kinkun. Jouluateriat on syöty, joululauluja laulettu, evankeliumi luettu ja lahjat jaettu. Lähdemme vielä jouluyön kirkkoon. Pidän päiväkirjassani joulutaukoa, kirjoitan vain, jos tulee jotakin erityistä kommentoitavaa. Toivotan rauhaisaa, ihanaa joulua kaikille!

Verot ja menot

23.12.2008 06:55

Pääministeri Vanhanen sanoi MTV3:n uutisissa maanantai-iltana, että jos synkkenevän taloustilanteen vuoksi tarvetta ilmenee, hallitus korottaa mieluummin veroja kuin leikkaa menoja. Järjestys on sinänsä oikea. Menoleikkaukset kohdistuisivat armotta heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin, supistettaisiinpa palveluja tai etuuksia. Vanhasen pohdiskelu kuitenkin osoittaa, että hallituksen olisi kannattanut kuunnella kristillisdemokraatteja ja korjata ensi vuoden budjettiesitystä. Tässä taloustilanteessa lähes kahden miljardin verokevennykset ovat ylimitoitetut. Verojen kiristäminen on ikävä viesti ja poukkoileva veropolitiikka ei ole kovin viisastakaan.

Vuoden pimein päivä

21.12.2008 17:08

Vuoden lyhin päivä on tosi pimeä. Kostea lumettomuus tehostaa lyhyen päivähetken harmautta. Tästä mennään nyt kuitenkin valoisampia päiviä kohti, toivottavasti vielä lumen siivittämänä. Tänään iloitsin kirkossa jouluisesta perhemessusta. Alttarin eteen oli tuotu iloisen värisiä räsymattoja, joihin pikkulapset saivat mennä istumaan ja pyörimään. Vaikka omat lapsemme ovat jo isoja, osa aikuisiakin, nautin pikkulasten läsnäolosta. Viisilapsisen perheen koulimana lasten hälinä ja liikehdintä eivät minua juuri häiritse. Sainpa pidellä sylissäkin saarnan aikana jalkoihin ryöminyttä vauvaa. Lapset kirkossa ovat seurakunnan elämän ja tulevaisuuden merkki. Pappi osasi pitää hienon joulusaarnan lasten tasoisesti ja samalla aikuisillekin koskettavasti. Jos ihminen osaa kertoa evankeliumin niin että lapsetkin sen ymmärtävät, hän on itse sisäistänyt sen. Sama pätee muihinkin puheisiin. Vaikeatajuinen poliittinen kapulakieli voi olla merkki siitä, että tähtäin on itselläkin hukassa. Jos asia on itselle sisäistynyt, sen pystyy selittämään niin, että 15-vuotiaskin ymmärtää. 

Joulupuu on rakennettu

20.12.2008 21:55

Joulu on jo ovella. Sellainen tunnelma kodissamme on, sillä tänään taatto kävi hakemassa kuusen kesämökin tontilta ja nyt se seisoo olohuoneessa jo koristeltuna. Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti. Huomenna paistamme kinkun. Olemme vuosi vuodelta aikaistaneet joulun viettoa. Kodin koristelemisen vaivannäkö tuntuu suurelta jouluaaton ja loppiaisen väliseen ajanjaksoon nähden. Lapset nauttivat siitä, kun joulua pikkuhiljaa rakennetaan täyteen kukoistukseensa jouluaatoksi. Jouluaattona on jo ihana painautua silkkaan lepoon ja rauhaan. Lahjoja annamme tänä jouluna perheen kesken niukasti, vain joitakin muutoinkin tarvittavia ja käytännöllisiä pieniä hyötytavaroita. Tästä sovimme jo viime jouluna. Toivottavasti lapset eivät lue tätä blogia, sillä paljastan, että paketeista löytyy muun muassa sukkia. Suurimmat siivoukset saimme valmiiksi menneellä viikolla – tunnustan, että tällä kertaa en itse osallistunut siivoukseen lainkaan. Vapautukseni perustelut olivat tiivis eduskuntatyö ja toisaalta vielä toipilasvaihe selkävaivassani. En edelleenkään pysty kovin hyvin kumartelemaan tai nostelemaan raskaita tavaroita. Syksyn kokemus oli niin rankka, että olen aika varovainen selän kanssa. Siivousohjeita pystyn latelemaan entiseen tahtiin.

Odottelemme siis taivaan tavaroita, kuten joululaulun sanoittaja: ”Tullessasi toit sä valon,
lahjat rikkaat runsahat, autuuden ja anteeks'annon, kaikki taivaan tavarat.”

Aurinkoisella Leenalla Suomen parhaat yksityiset verkkosivut

19.12.2008 17:52

Budjettiäänestykset päättyivät juuri äsken ja samalla päättyi varsinainen eduskuntatyö tältä vuodelta. Kirjallisia töitä on vielä rästissä pariksi päiväksi, mutta niitä voi tehdä kotona. Tyttäreni ovat soitelleet pitkin päivää minulle, mihin aikaan tulen kotiin. Aikaa on ollut vaikea sanoa, kun puheiden määrää oli hankala arvioida. Kotona on odottamassa mitä ilmeisimmin syntymäpäiväyllätys – näin aavistelen. 

Tänään julkistettiin Suomen Parhaat Verkkosivut 2008 -kilpailun voittajat. Neljässä sarjassa voitosta kilpaili yhteensä yli 1300 sivustoa, joten kamppailu parhaan sivun tittelistä oli kova. Yksityisten sivujen sarjan voittivat Leena Mantereen kotisivut osoitteessa www.leenamantere.net. Sivut olivat tuomariston mukaan aurinkoiset mutta asialliset. Olen ylpeä Leenasta ja hänen sivuistaan. Leena on tunnettu lahtelainen kristillisdemokraatti, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen sekä puolueemme kenttä- ja koulutuspäällikkö sekä Hämeen KD:n toiminnanjohtaja. Sivujen määrittely kuvaa hyvin myös Leenaa itseään, hän on myös itse aurinkoinen, mutta asiallinen. Käy kurkistamassa Leenan voittoisia sivuja.

Kuka on tappanut omin käsin rottia?

18.12.2008 15:48

Kristillisdemokraattien joululounaalla arvuuteltiin edustajien ja työntekijöiden pimitettyjä salaisuuksia. Jokainen oli etukäteen kertonut yhden asian menneisyydestään tai taustastaan, jota ei kukaan muu tiedä. Kuka on tappanut omin käsin hukuttamalla rottia? Tunnustan, se olen minä. Opiskeluaikana lääketieteellisessä tiedekunnassa hakeuduin tutkimusryhmään, jossa jouduin letkuttamaan vettä koerottien mahalaukkuun, jotta sain kerättyä virtsan talteen tauriinitutkimuksia varten. Alussa työnsin joskus letkun vahingoissa henkitorveen, jolloin rotta kuoli nopeasti tukehtumalla. Aika kurjalta se homma tuntui. Varsinkin, kun kävi niin, että tutkimuskesän päätteeksi eräänä aamuna saapuessani laboratorioon ja pakastearkun kannen avatessani havaitsin, että koeputket kelluivat lämpimässä vedessä. Olin pakastanut näytteet pitkin kesää sillä tarkoituksella, että syksyllä ne sulatetaan ja tutkitaan. Siivooja oli illalla imuroidessaan unohtanut laittaa pakastearkun töpselin takaisin seinään ja kaikki näytteet olivat pilalla.  

Joulun alusviikon budjettiäänestykset vievät tuntitolkulla aikaa, kun sadoista lisäysesityksistä pääluokittain äänestetään. Tapana on, että ehdotukset tehdään ytimekkäästi tyyliin "Arvoisa puhemies, teen ehdotuksen 23". Jokaisella kansanedustajalla on nenän edessä vihkot, joissa numerojärjestyksessä esitellään lisäysehdotuksen sisällöt. Siksi tänään edustajien keskuudessa herätti ärtymystä se, että yksi edustaja - Rajamäki - esitteli monisanaisesti aloitteensa. Jos kaikki olisivat tehneet samoin, äänestysesittelyihin kuluva aika olisi moninkertaistunut. 

Ihmetystä herätti myös se, että kokoomuslainen kansanedustaja Tuija Nurmi, joka ainoana hallituspuolueen edustajana oli jättänyt joukon lisäysehdotuksia, ei itse ollut niitä esittämässä eikä äänestämässä, vaikka hän istunnon aluksi pyörähti salissa. Eikö kokoomus sallinut edustajansa esittää aloitteitaan?

Sosiaaliturvan remonttia lykätään ensi vuoden puolelle

16.12.2008 20:47

Sata-komitealta luvattiin sosiaaliturvan uudistuslinjauksia tämän vuoden loppuun mennessä. Ensimmäiset eduskunnalle annettavat lakiesitykset luvattiin itse asiassa jo tälle syksylle. Nyt hallitus on päättänyt kytkeä valmistelut elvytyspaketin yhteyteen. On varmasti tarpeen ottaa huomioon ajankohtainen talous- ja työllisyystilanne lyhyen tähtäimen uudistuksia valmisteltaessa. Kuitenkin Sata-komitean työn oli tarkoitus olla pitkän tähtäimen remontti, joka olisi valmis v. 2017. Toivottavasti tämä näköala ei valmistelussa hämärry.

Budjettimietinnön palautekeskustelu alkaa

15.12.2008 06:35

Tänään eduskunta ryhtyy käsittelemään ensi vuoden talousarvion mietintöä. Hallituksen budjettiesitystä on syksyn mittaan käsitelty eri valiokunnissa ja tällä viikolla on päätösten aika. Tämänpäiväisessä istunnossa ovat ensin vuorossa eduskuntaryhmien puheenvuorot. Pidän kristillisdemokraattisen ryhmän osalta puheen. Sitten budjetti puhutaan läpi pääluokittain ja lopuksi äänestetään. Puheen valmistelu on vielä hieman kesken – iltapäivällä puheeni löytyy omilta sivuiltani sekä puolueen kotisivuilta.

Alakoulun konsertissa

14.12.2008 23:27

Tälle päivälle kertyi paljon pyhäpäivän ohjelmaa, jotka menivät osittain päällekkäin. Seitsenhenkisessä perheessä ohjelmaa menee usein monella eri kanavalla. Siksi ennätin vasta väliajan jälkeen nuorimman tyttären joulukonserttiin. Hän lauloi musiikkiluokkien kuorossa alakoulussa, jota kaikki lapsemme ovat käyneet. Tämä on meidän perheemme osalta viimeinen vuosi, sillä ensi vuonna kuopus on siirtymässä yläkouluun. Siitä on hiukan haikea olo.

Onko oma komissaari Suomelle tärkeä?

13.12.2008 22:10

Pääministeri Matti Vanhanen piti v. 2003 tiukasti kiinni periaatteesta, jonka mukaan jatkossakin jokaisella EU-maalla tulee olla oma komissaari. Lissabonin sopimusta sorvattaessa ja ratifioitaessa tämä vaatimus ei ollutkaan hänen mielestään enää tärkeä. EU:n huippukokouksen perjantaisen linjauksen mukaan Irlannille - samalla myös Suomelle ja muille maille - luvataan jatkossakin oma komissaari. Päätös on siis Lissabonin sopimuksesta poikkeava. Tällä yritetään taivutella irlantilaiset muuttamaan kansanäänestyksessä mielipidettään. Onko Vanhasen mielestä nyt oma komissaari tärkeä Suomelle? Kuinka paljon Suomelle on lopulta ollut hyötyä omasta komissaarista, jonka toimenkuvaan ei edes kuulu kansallisten intressien ajaminen?
Varmasti Suomen kannalta tärkeämpiäkin kysymyksiä olisi EU-politiikassa, mm. kansallisten etujemme puolustaminen maatalouspolitiikassa tai vaikkapa Venäjän puutulleissa. Suomi on pääministeri Vanhasen johdolla ollut kovin pehmeä kansallisten etujemme puolustamisessa.

Nuorten johtajien paineet

12.12.2008 18:34

Taloussanomien verkkolehdessä kysytään: "Soimaako omatunto, nuori johtaja?" Yrityselämässä ja politiikassa nuoruus on tällä hetkellä valttia johtajia valittaessa. Istuvan hallituksenkin yleisilme on nuorekas – erityisesti kokoomuksen ministerivalintojen osalta. Johtotehtävät merkitsevät yleensä pitkiä päiviä. Tämä tekee työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeaksi.  

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen aiheuttaa tutkitusti ongelmia erityisesti johtavissa asemissa oleville, naisille enemmän kuin miehille. Lehdessä haastateltu tutkimusprofessori Kaisa Kauppinen Työterveyslaitoksesta kertoo, että yli 70 prosenttia johtavissa asemissa olevista naisista koki joutuvansa laiminlyömään kotiasioita töiden takia. Työn ja perheen yhteensovittaminen on vaikeinta niillä, joilla on alle kouluikäisiä lapsia. He tunsivat itsensä useammin ärtyisiksi, jännittyneiksi ja väsyneiksi töissä kuin ne, joiden lapset olivat jo kouluiässä.  

Yli 45-vuotiaat taas ovat usein innokkaita, tarmokkaita ja motivoituneita. Kauppinen jatkaa: "Pidetään yllä vääriä stereotypioita, että yli 45-vuotiaat olisivat väsynyttä ja rasitettua porukkaa iän takia. Nykyisin ihmiset ikääntyvät terveellisemmin ja nuorekkaammin kuin aikaisemmin." Uutiset kertovat myös, että irtisanomiset uhkaavat jälleen pahiten ikääntyneitä työntekijöitä. Ikää ei tulisi nähdä vain rasitteena työelämässä, vaan pikemmin monin tavoin voimavarana.

Äitipoliitikko

11.12.2008 21:55

Opetusministeri Sari Sarkomaan päätös erota ministerin tehtävästä oli yllätys. Kunnioitan hänen ratkaisuaan. Pienten lasten äidille ministerin tehtävät ovat varmasti kohtuuttoman raskaat. Kotiäidiksi hän ei ole kuitenkaan jäämässä ”omistautuessaan perheelleen”, vaan kansanedustajaksi. Mutta siinäkin on tekemistä. Kun omat lapseni olivat pieniä, pidin aika tiukasti kiinni vapaista viikonlopuista ja lisäksi vielä maanantaista. Puhetilaisuuksia, puolueen kokouksia ja reissuja karttelin niin paljon kuin mahdollista. Silti vaikeita hetkiä oli työn ja perheen yhteensovittamisessa. Tällä viikolla työpäivät ovat jälleen venyneet pitkiksi, olen kotiutunut illalla vasta klo 21-22 aikoihin. Työmäärän rajaaminen tässä hommassa on tukalan vaikeaa ja vaatii erityisiä ponnisteluja. Muistutan jälleen itseäni siitä, että murrosikäisetkin tarvitsevat äidin aikaa.

Polvet notkistuvat kulutusjumalalle

10.12.2008 14:46

Uusimmassa Luonnonsuojelija-lehdessä (6/2008) päätoimittaja Matti Nieminen ottaa kantaa taisteluun sunnuntaista: "Kulttuurinen kriisimme ja kestämättömät kulutustottumukset ovat ilmastonmuutoksenkin takana. Sunnuntain avaaminen kaupankäynnille on osa tätä kulttuurinmuutosta." Arkkipiispa Jukka Paarman mukaan perheiden yhteistä aikaa ostetaan nyt rahalla. Kotimaa-lehdessä hän luonnehtii sunnuntaisen aukiolon "polvien notkistamisena kulutusjumalalle". "Valtaväestölle tekisi hyvää rauhoittua ja hiljentyä, eikä aina mennä jonnekin. Kauppa luo tarpeita, joita ei itse asiassa ole" toteaa puolestaan lääkärikunnan "vanhin", arkkiatri Risto Pelkonen. 

Lääkäriliiton puheenjohtaja, dosentti Olli Meretoja kirjoittaa uudessa Yksityislääkärilehdessä: "Meille tavallisille kansalaisille on eduksi säilyttää viikossa seitsenpäiväinen rytmi, joka kulminoituu sunnuntain lepopäivässä. Vain näin säilytämme ajan ja kalenterin hallinnan kaikille yhteisenä ja voimme jaksottaa työmme ja vapaa-aikamme palvelemaan sekä työnantajaa että itseämme ja lähipiiriämme mahdollisimman ehyesti. Vaikka onkin houkuttelevaa mennä kauppaan sunnuntaina, niin ehkä tärkeämpää on miettiä ihmismielelle niin tärkeän viikon todellisen yhteisen vapaapäivän merkitystä". 

Suomeen on yritetty tuoda kampanjaa, jossa yhtenä päivänä vuodessa hillitään kulutusta. Löytyisikö kuluttajilta yhteisrintamaa, jossa sunnuntait merkittäisiin leimalla "Älä osta mitään!"?

Talousmittarit painuvat pakkaselle

09.12.2008 22:54

Talouden ennusteet ovat synkentyneet nopeasti. Suomen Pankki ennusti Suomen bruttokansantuotteen supistuvan 0,5 prosenttia ensi vuonna. Talouden taantuma on tuntuva, sillä viime vuodet on todistettu vahvaa talouskasvua. Työttömyys kääntyy nousuun ja Suomen Pankin ennusteen mukaan keskimäärin työllisyys vähenee vajaalla 50 000 hengellä ensi vuonna.

90-luvun alun lama opetti, että suurtyöttömyyttä ei saa päästää syntymään. Syrjäytymisen noidankehää on vaikea murtaa, jos työttömyys pitkittyy. Nyt olisi panostettava kaikin keinoin työllisyyden ylläpitämiseen. Elvytystoimet tulee kohdentaa rakentamiseen ja korjaamiseen sekä tärkeisiin hyvinvointipalveluihin. 

Nukkumaan

08.12.2008 23:16

Kaupunginvaltuuston kokous venähti pitkäksi. Käsittelyssä oli ensi vuoden talousarvio. Luulen, että lähes kaikissa kunnissa podetaan samaa tuskaa. Talouden epävarmuus tekee ennustamisen vaikeaksi. Palvelutarpeita on paljon, mutta verotulot vähenevät. Hallitus kehottaa kuntia korjaus- ja rakennusinvestointeihin, mutta kunnissa hallituspuolueiden valtuutetut esittävät investointien lykkäämistä. Tänään aikataulut olivat hankalat. Eduskunnan täysistunto alkoi samalla kellon lyömällä kuin kaupunginvaltuuston kokous. En muista, että näin olisi käynyt kertaakaan aiemmin Siksi tulin myöhässä valtuuston kokoukseen, mutta ennätin toki olla siellä lähes kahdeksan tuntia.

Ensi vuonna villahousut

07.12.2008 03:01

Linnanjuhlista on tapana todeta, että siellä oli kuuma. Olen ollut 14 kertaa juhlilla eikä minulla ole ollut kertaakaan kuuma. Viime vuosina tuuletusta on lisätty pikemmin niin, että siellä on välillä tosi kylmä. Ikkunat ovat sivuhuoneissa apposen auki ja pakkasviima puhaltelee suoraan sisään. Taidan olla muutenkin viluista sorttia, helposti paleleva. Kun muutamat mieskansanedustajat kertoivat jättävänsä kalsarit kotiin kuumuuden vuoksi, eilen itse ajattelin, että seuraavalla kerralla täytyy laittaa villahousut jalkaan että tarkenee. Naisten ja miesten erilaisella pukeutumisella on tässä oma vaikutuksensa. Miesten juhla-asu on paljon lämpimämpi. Juhlissa oli mukava jutella vanhojen ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa. Aiheet eivät rajoittuneet pelkästään small talkiin. Illan aikana puhuttiin työasioista, yhteiskunnasta, perheestä, oman elämän vaikeuksista, sairauksista, iloista ja Jumalasta.

Juhliminen jatkuu tänään - matkustamme sukulaistytön ylioppilasjuhliin. Mutta nyt on aika mennä nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen reissua.


 

Hyvää syntymäpäivää, suomalaiset!

06.12.2008 16:55

Itsenäisen Suomen historia ei oikeastaan ole kovin pitkä, vaikka 91 vuotta on nyt täynnä. Vuosien määrä on helposti oman elämän mitalla hahmotettavissa. Olen itse elänyt jo yli puolet itsenäisen Suomen historiasta, anoppini miltei koko tuon ajan. Tänään monen sanomalehden etukantta koristi OP-Pohjolan pysäyttävä mainos – vastasyntyneen vauvan kuva ja osuva teksti. "Siinä hän nukkuu,  tuleva suuri suomalainen. Huomispäivän rakentaja, tulevaisuuden tekijä. Hän on arvokkain luonnonvaramme, pidetään huoli hänestä. Ja annetaan hyvä alku jokaiselle kansalaiselle. Hyvää syntymäpäivää, suomalaiset. Uudet ja vanhat."

Itsenäisyyspäivä velvoittaa kiitollisuuteen vanhempiemme ja isovanhempiemme ponnistuksia kohtaan. He ovat rakentaneet meille hyvinvointimme ja ansaitsevat siitä kunnioituksen. Samalla itsenäisyyspäivä kannustaa katsomaan tulevaisuuteen. Mielessäni mietin, minkä arvion nyt syntyvät antavat 40 vuoden kuluttua tästä sukupolvesta?

Liikenteen ohjausta poliisitaidolla

05.12.2008 18:04

Etyjin ulkoministerikokous päättyi hetki sitten. Kokous toi Helsinkiin ennätyksellisen määrän ulkoministereitä mutta valitettavasti ei saanut aikaan yhteistä poliittista julistusta. Kokouksen poikkeusliikenne toi Mannerheimintielle liikennepoliiseja. Liikennepoliisien vikkelää ja taitavaa työskentelyä oli hauska seurata. Liikennevalot olivat pois toiminnasta ja poliisit ohjasivat käsipelillä liikennevirtoja. Kun autoja ja jalankulkijoita tulee ja menee neljään suuntaan, poliisi joutuu pyörimään väkkäränä keskellä. Kädet heiluvat ja pilliin vihelletään. Tehtävä ei ole aivan vaaratonkaan, varsinkin joulukuun hämärässä.

Linnanjuhlien pukupaljastuksia

04.12.2008 13:39

Itsenäisyyspäivän Linnanjuhlien pukupaljastuksia saa iltapäivälehdistä lukea päivittäin. Omalta osaltani voin kertoa, että tämän syksyn iskiasvaiva ja leikkauksen jälkeinen kuntoutuminen ovat osaltaan vaikuttaneet pukuuni. Pidän kauniista laahuksista ja sellainen oli tämänkin vuoden ihanassa puvussani. Päädyin kuitenkin siihen, että laahus leikattiin pois, sillä sovitusvaiheessa käytin vielä kävelysauvoja. Käveleminen nyt kyllä onnistuu ilma sauvoja ja ontumatta, mutta illan seisoskelu-urakasta korkokengissä on selkätoipilaan helpompi selviytyä ilman laahuksen pitelemistä. Puku on kyllä kaunis ilman laahustakin, ehkäpä jopa parempi, ainakin keveämmän näköinen.  

Kotitaloudet velkaantuvat

03.12.2008 18:25

Rahoitustarkastus julkisti tänään huolestuttavan tutkimustuloksen. Pankeille tehdyssä luottokyselyssä kävi ilmi, että lähes joka viidennellä kotitaloudella menee asuntolainan hoitoon yli puolet käteen jäävistä tuloista. Laina-ajat ovat myös pidentyneet. Yli puolessa myönnetyistä asuntolainoista laina-aika ylittää 21 vuotta.  

Miten velkaantuneet kotitaloudet selviävät reaalitalouden heikkenevistä näkymistä? Kymmenissä tuhansissa suomalaiskodeissa eletään tällä hetkellä pelossa työpaikan menettämisestä. Yt-neuvottelujen alaista henkilöstöä oli SAK:n tilaston mukaan kertynyt tämän vuoden aikana jo nyt yli 37 000. 

Eduskunta käsittelee hallituksen esitystä, jossa valtio varautuu väliaikaisesti takaamaan pankkien omaa varainhankintaa 50 miljardiin euroon asti. Summa on huikea, suurempi kuin valtion talousarvion loppusumma, ja on hyvin epätodennäköistä, että valtion takuisiin koskaan jouduttaisiin turvautumaan. Pankkien toiminnan turvaaminen on välttämätöntä, sillä niiden kaatuminen syöksisi koko yhteiskunnan haaksirikkoon. Mutta velkaisia kotitalouksiakaan ei saa jättää oman elämänsä katastrofien keskelle.

Puhelu myymälävarkaalta

02.12.2008 09:56

Sain tänä aamuna puhelun mieheltä, joka esittäytyi myymälävarkaaksi. Viikonlopun iltapäivälehdessä oli vakioformaatilla toimitettu kirjeeni valtioneuvos Harri Holkerille, joka joutui myymälästä ulos rynnänneen varkaan ruhjomaksi sairaalakuntoon. Kerroin siinä haluavani puhutella nuoria, jotka ovat sortuneet myymälävarkauteen. Pikkurikollisuudesta voi alkaa kierre, joka tuottaa aineellista tuhoa ja inhimillistä kärsimystä. Aamuinen soittaja tunnusti sortuneensa. Opintotuki on niin pieni, että rahat eivät riitä. Ehdotin työnhakua, toimeentulotukea ja leipäjonoja. Mies paljasti rahan riittävän kyllä ruokaan, mutta kaljat pitää varastaa. Leipäjonoista ei jaeta keskiolutta.

Tässä kirjeeni Holkerille.

 "Hyvä valtioneuvos Harri Holkeri! 

Minusta sinä olet ansainnut syvän kunnioituksen merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana usean vuosikymmenen ajalta. 

Pidän järkyttävänä uutista, että jouduit myymälävarkaan ruhjomaksi. Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Olet varmasti kärsinyt kovista kivuista ja kuntoutuminen vaatii aikaa. 

En pidä ajatuksesta, että taparikollinen on kosmetiikkasaaliinsa varjelemiseksi käyttäytynyt näin häikäilemättömästi vaarantaen lähimmäisensä terveyden.

Oletko ajatellut, miten surullisesti sinut ruhjoneen myymälävarkaan oma elämä on ajautunut raiteiltaan?

Lopeta tämä vuosi kaikesta huolimatta toivon merkeissä. Iloitsen siitä, että selvisit vaaratilanteesta hengissä ja että sinulla on rakkaita läheisiä huolehtimassa. 

Haluaisin tavata ja puhutella nuoria, jotka ovat sortuneet myymälävarkauteen. Pikkurikollisuudesta voi alkaa kierre, joka tuottaa aineellista tuhoa ja inhimillistä kärsimystä.

Lukemiseksi suosittelen jouluisia evankeliumitekstejä. Adventin ajan sanoma on lohdullinen. Jumala tuli ihmiseksi kokemaan ihmisten hätää ja kärsimystä. Siksi hän voi meitä heikkoja auttaa!

Toivon sinulle hyvän Jumalan huolenpitoa, pikaista paranemista ja valoisaa joulun aikaa! 

Terveisin Päivi Räsänen"

Aatteen paloa ei pidä verottamalla sammuttaa

01.12.2008 22:18

Kävin tänään vanhusten palveluasumista tuottavan Kotokartanosäätiön vieraana Riihimäellä. Tämän yleishyödyllisen säätiön ovat aikoinaan perustaneet Riihimäen evankelisluterilainen seurakunta sekä Riihimäen Rotaryklubi. Säätiö ei jaa omistajilleen osinkoa eikä tavoittele voittoa, ainoastaan laadukasta ja kannattavaa toimintaa. Säätiön hallintoa pyöritetään palkattomalla luottamushenkilötoiminnalla. Kaikki mahdollinen ylijäämä käytetään toiminnan kehittämiseen.

Kotokartanosäätiö on nyt kokenut saman kohtalon, minkä moni muukin yleishyödyllinen yhteisö – verohallitus on muuttanut käytäntöä ja ryhtynyt verottamaan säätiön elinkeinotuloa. Lainsäädäntöä on syytä selkeyttää. Kansalaisyhteiskunnan arvo ja aatteellisuuden voima on syytä tunnustaa. Jos aatteen palosta tehty talkootyö ja voittoa tavoittelematon säätiötoiminta rinnastetaan verotuksessa yritystoimintaan, sammutetaan samalla sellaista yhteisöllisyyttä, jonka perään tänä aikana huudetaan.

RSS-Feed RSS-Syöte