Edustajat pakenivat vastuutaan

16.06.2009 16:04

Tänään äänestettiin nykyisen Lääkelaitoksen toimintojen kohtalosta. Vastalauseeseen muotoilemassani ponnessa ehdotettiin, että Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen toiminnot toteutetaan muodostamalla Kuopioon lääkehuollon kehittämis- tutkimus- ja koordinointitehtävistä vastaava yksikkö toiminnallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yksikön yhteyteen sekä jättämällä Helsinkiin yksikkö, jonka vastuulle kuuluvat lääkealan lupa- ja valvontatehtävät. Tätä ratkaisua monet asiantuntijat puolsivat, sillä se turvaisi parhaiten lääketurvallisuuden, mutta hallitus jyräsi sen ryhmäkurilla kumoon. Juuri ennen äänestystä salista kävelivät ulos pääkaupunkiseudun kokoomuslaiset kansanedustajat Sirpa Asko-Seljavaara, Sanna Lauslahti ja Raija Vahasalo. He kaikki ovat puhuneet järkiratkaisun puolesta, mutta äänestäjien näkökulmasta ei ole ryhdikästä paeta käytävälle äänestyshetkelle.  

Eilen matkustin aamuksi töihin ja illaksi kaupunginvaltuuston kokoukseen linja-autolla junaseisauksen vuoksi. Liikenne sujui hämmästyttävän hyvin, ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Junalakon perustelut jäivät hämäriksi. Hallituksen omistajapolitiikassa on kyllä paljon moitittavaa, mutta järeää lakkoasetta käytettäessä vaatimusten yksilöinti tuntuisi perustellulta. Nyt työnantajalle ei esitetty mitään vaatimuksia, joiden täyttämisellä olisi voitu toimintapäivä estää. Vaikka liikenne ei ruuhkautunut, taloudellisia menetyksiä varmasti aiheutui. Päästötkin lisääntyivät, kun liikenteen painopiste siirtyi raiteista kumipyörille.

Tintti.
16.6.2009 18:15:39
VR:n lakko taisi olla mielenilmaus yleensä kovenevaa työelämää vastaan. Aivan aiheellista on kiinnittää huomiota asiaan, toisaalta on työttömyyttä, mutta työssä olevista puristetaan kaikki mahdollinen irti. Sitten ihmetellään sairauslomia ja ihmisten uupumista, ja joutumista sairaseläkkeelle.