05.05.2009 16:38
Olen tänään jättämässä kaksi kirjallista kysymystä ja lakialoitteen hallitukselle. Lakialoitteeni tavoitteena on parantaa potilaiden oikeuksia hoitotahtonsa toteutumiseen. Ongelmana ovat tilanteet, joissa potilas ei esimerkiksi dementian vuoksi enää kykene itse ilmaisemaan tahtoaan. Tällä hetkellä potilaalla on mahdollisuus ennakolta määritellä hoitoa koskeva tahtonsa kirjallisen hoitotestamentin muodossa. Hoitotestamentti on kuitenkin varsin ylimalkainen ja vaikeasti sovellettava yksilöllisissä hoitotilanteissa.
Hoitotahtoa tulisi mielestäni kehittää niin, että potilas voi nimetä henkilön, jolla on oikeus käyttää potilaan puolesta puhevaltaa sellaisessa sairauden vaiheessa, jossa potilas ei enää kykene muodostamaan tai ilmaisemaan omaa tahtoaan. Nimettävä henkilö voisi olla esimerkiksi lähiomainen, ystävä tai terveydenhuollon ammattilainen, jonka harkintakykyyn potilas luottaa mahdollisissa vaikeissa hoidollisissa valintatilanteissa. Henkilön nimeämisellä paitsi lujitetaan potilaan itsemääräämisoikeutta, myös ehkäistään mahdollisia hoitovalintoihin liittyviä ristiriitatilanteita erimielisten omaisten kesken. Ennalta tehtävään nimetty henkilö olisi lisäksi saattohoidossa kirjallista hoitotestamenttia toimivampi vaihtoehto.
| Aila Wallin | |
| 5.5.2009 20:31:52 |
| Pauli Savolainen | |
| 6.5.2009 18:38:06 |
| keijo | |
| 11.2.2010 09:17:53 |
Ainoa ongelma minusta on, että jos esim. lapsia on useita ja potilas nimeää heistä yhden, se saattaa aiheuttaa jo valmiiksi riitaa sisarusten kesken - sitä, joka näyttää nykyisin viimeistään puhkeavan vanhemman kuollessa ja pesää jaettaessa.