Kansalliset ihmisrakkauden talkoot

26.09.2008 08:14

Olen seurannut sairaalavuoteella leikkauksesta toipuessani uutislähetyksiä ja keskustelua Kauhajoen joukkomurhasta. Ihmisviha on kauhistuttava alakulttuuri, joka näyttää yhdistävän kylmäverisiä, suunniteltuja koulusurmia. Jokelan tapauksesta seurasi kyllä paljon puhetta, mutta ei oikeasti mitään konkreettista oppilaisen turvallisuutta edistävää. Kouluterveydenhuolto on muun perusterveydenhuollon myötä ajettu kuralle, Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan kouluterveydenhuoltoon pitäisi kiireellisesti saada 500 kouluterveydenhoitajaa lisää. Koululääkärit on myös lähes sukupuuttoon kuollut ammattikunta. Virkoja ei ole lisätty eikä niiden edellyttämiä resursseja näy  vuoden 2009 budjettiesitykssä.

On ehdotettu lääkärinlausuntoa aseenkantoluvan saamisen ehdoksi. Se tarkoittaisi kymmeniä tuhansia lääkärissä käyntejä vuosittain jo entuudestaan ylityöllistetyssä perusterveydenhuollossa. Jo nyt liian suuri osa lääkärin työajasta menee lausuntojen kirjoittamiseen, jolloin potilaiden hoitoon jää vähemmän aikaa. Pelkästään lääkekorvauslausuntoihin hupenee vuosittain 200 lääkärityövuotta. Lisäksi joukkomurhia suunnittelevien ihmisvihaajien tai psykopaattien seulominen olisi terveyskeskuslääkärille nopeatahtisessa työssä hankala haaste. Tarvittaisiin oikeastaan psykiatrin lausunto, mutta heidän työpanoksensa on vielä kipeämmin kortilla.
Kannatan aselain tiukkaa kiristämistä. Käsiaseiden määrä on aivan tarpeettomissa  mittasuhteissa Suomessa. Aseenkanto ei saa olla lähtökohtainen kansalaisoikeus, vaan rajattu selkeisiin tarkoituksiin kuten metsästykseen tai todelliseen valvottuun ampumaurheiluun.

Mutta samalla vaadin muutoksia terveydenhuollon rahoitukseen. Kouluterveydenhuolto ja lapsiperheiden ennaltaehkäisevät palvelut on nostettava tarvetta vastaavalle tasolle. Siksi en olisi osoittamassa epäluottamusta pelkästään ministeri Holmlundiin vaan koko hallitukseen. Miksi puhutaan pehmeitä, kun tosiasiassa mitään ei olla tekemässä? Vanhasen ja Kataisen on peräännyttävä osasta verokennyksiä ja suunnattava ne rahat terveyden ja turvallisuuden rakentamiseen.

Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat. Tarvitsemme yhteisöllisyyden vahvistamista, mutta tarvitsemme myös kansallista heräämistä siihen ihmisrakkauden sanomaan, jota kristillinen usko on synnyttänyt kautta vuosisatojen.

Aila Wallin
26.9.2008 10:05:15
Puhut tietysti asiaa, kuten yleensä. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi kouluterveydenhoitajien ja -lääkärien määrän lisäämisestä ja ennen kaikkea heidän koulutuksensa päivittämisestä. Peräänkuulutan kuitenkin niin sinulta henkilökohtaisesti, kuin kristillisdemokraateilta yleensäkin myös vaadetta koko oppilaiden hyvinvointipalvelujen turvaamiseen ja kehittämiseen - ja tällä tarkoitan tietysti myös ja nimenomaan koulupsykologien ja koulun sosiaalityöntekijöiden (kuraattorien) lisäämistä suositusten tasolle. Moniammatillinen työ kouluissa takaa parhaan kasvualustan lapsille ja nuorille, etenkin kun koulun sosiaalityöntekijät ovat juuri tämän kuuluisan yhteisöllisen työn asiantuntijoita.
J.V
26.9.2008 10:56:16
Toivon totisesti,että todella puutut terveydenhuollon rahoitukseen,eikä lienee haitaksi olisi selvittää miksi JOTKUT saavat hoitoa ajoissa ja toiset eivät?!Hoitotakuu on ollut nk.susi jo syntyessään ja sittähän seuraa,että juuri kaikkeinn sairaimmat ja heikoimmat ovat kroonisesti paitsiossa.Tsemppiä ja voimia parantumiseen sinulle ja olet oikea onnentyttö!
Salla
26.9.2008 12:24:34
Olen samaa mieltä kouluterveydenhoitajien ja - lääkäreiden määrän lisäämisestä. Oma opiskeluaikani oppilaitoksessa muuten oli opiskelijoita ammattiopiston puolella n. 250-300 ja ammattikorkean puolellä noin saman verran ja näitä kohti oli 1 kouluterveydenhoitaja.

Aseet voisi kieltää ainakin käsiaseiden kannalta. Vain ampumaradalta voisi vuokrata tms. Karmeassa muistissa on kyllä se ampumarata tapahtuma...

Muuten mitä olet mieltä tiedottamisesta ja mediasta yleensä tapauksissa? Omasta mielestä keltainen lehdistä tekee näistä ampujista "martyyreitä" joita sitten saman henkiset ihanoivat kun saavat julkisuutta...
T.T.
26.9.2008 12:34:19
"Aseenkanto ei saa olla lähtökohtainen kansalaisoikeus, vaan rajattu selkeisiin tarkoituksiin kuten metsästykseen tai todelliseen valvottuun ampumaurheiluun.

Mutta samalla vaadin muutoksia terveydenhuollon rahoitukseen. Kouluterveydenhuolto ja lapsiperheiden ennaltaehkäisevät palvelut on nostettava tarvetta vastaavalle tasolle. Siksi en olisi osoittamassa epäluottamusta pelkästään ministeri Holmlundiin vaan koko hallitukseen. Miksi puhutaan pehmeitä, kun tosiasiassa mitään ei olla tekemässä? Vanhasen ja Kataisen on peräännyttävä osasta verokennyksiä ja suunnattava ne rahat terveyden ja turvallisuuden rakentamiseen."

Kiitos puheenvuorosta! Olen yo. lauseista täysin samaa mieltä. Olen hyvin pettynyt sekä Keskustan että Kokoomuksen hallitustyöskentelyyn ihmisten turvallisuuteen ja terveydenhoitoon liittyen. Ihmettelen suuresti, että ministeri Holmlund ei ole edesauttanut aselain kiristämistä Jokelan tapauksen jälkeen.

Suorastaan suututtaa, että lehtitietojen mukaan psykologisen/psykiatrisen avun saamiseksi on jonotettava kuukausi kaupalla. Lapsen maailmassa esim. 1/2 v. on aivan liian pitkä aika. Myös kirkon perheasiainneuvottelukeskuksiin on 1/2 vuoden jono. Tämä epäkohta pitää korjata!

Suomi on tällä hetkellä pahoinvointivaltio - ei hyvinvointivaltio. Mielestäni nyt on aika priorisoida lasten ja nuorten hyvinvointiin aikuisia unohtamatta. Miten se tapahtuu? En odota veronkevennyksiä, vaan varojen siirtoa niin valtion, kuntien kuin seurakuntienkin budjeteissa ihmisten henkiseen tukeen.

Mikko Nummelin
26.9.2008 13:00:19
Minulla on aiheesta eilisillalta kommentti omassa blogissani:

http://iotulevaisuus.blogspot.com/2008/09/uutta-aselakia-sorvataan.html

Otin siinä esiin myös kysymyksen ilma-aseista. Nykyään ilmakiväärejä ja ilmapistooleja ei pidetä ampuma-aseina vaan niitä voivat kaikki, myös alaikäisetkin, ostaa ilman aseenkantolupaa. Mielestäni tällainen lähtökohta on väärä, kun muistetaan, miten vaarallisia nämäkin ovat.
jasmin
26.9.2008 14:03:58
olen niin samaa mieltä. Moni voi koulussa pahoin, esim koulukiusaamisen tähden, eikä kukaan osaa puuttua asiaan. Jos opettajat saavatkin kiusaamisen kuriin, pitäisi nuorelle silti järjestää jotain keskusteluapua, kiusaamisesta jää usein liian kovat traumat.

Myöskään terveydenhuollossa mielenterveysasioihin apua saa hyvin huonosti.
esim: mieheni on ollut hyvin masentunut ja ahdistunut pitkään. Meni terveyskesukseen päivystykseen, kun ei enää ahdistuksen takia henki kulkenut. Lääkäri määräsi remeronia, joka teki mieheni entistä työkyvyttömämmäksi väsyttävän sivuvaikutuksen vuoksi. Hän pääsi myös sairaanhoitajan juttusille joka konsultoi psykiatria lääkeestä. Psykiatri ei nähnyt miestäni, mutta välitti tiedon, että lääkettä ei vaihdeta, ja jos lääke lopetetaan, ei keskusteluapua tipu.
yritettiin yksityiselle lääkärille lääkkeenvaihtoa, mutta yksityiset ovat niin työllistettyjä että aika meni vuoden päähän.

Mistä tässä maailmassa saa apua jos ei terveydenhuollosta? Miksi ei suostuta keskustelemaan potilaan kanssa, vaan pakotetaan syömään päivystävän peruslääkärin määräämää lääkettä joka ei sovi, jos mielii keskusteluapua saada..

Mitä jos tämmöiseen tilanteeseen joutuu juuri joku itsetuhoinen psykopaatti, joka tajuaa hakea apua, mutta ei saa sitä ja ajautuu sitten tämmöisiin tekoihin?
Aivan niinkuin kävi tälle murhaajalle joka tappoi keravalla (?) sen 18 vuotiaan tytön koska halusi huomiota.

Mieheni voi nykyään paremmin. Mutta siihen olemme joutuneet uhraamaan hyvin paljon rahaa. Jokaisella ei ole mahdollisuutta mennä toisen paikkakunnan yksityiselle jne.. Meillä oli. Mutta hirvittää miten käy muiden tässä kaupungissa asuvien pahoinvoivien nuorten aikuisten..

Tarkoitus nyt ei ollut jaaritella tms, mutta halusimpa vain tuoda esiin täällä etelä-suomessa tämmöisenkin tapauksen. näitä olet varmasti saanut kuulla satoja.

Arvostan kovasti mielipiteitäsi ja olen samoilla linjoilla lähes kaikessa. KD on ainut puolue, jota voin hyvällä omallatunnolla äänestää.
Metsämökin mummu
26.9.2008 14:51:10
Muistan vielä hyvin, kuinka sota-aikana Kotimaa -lehdessä ihailtiin Hitleriä ja pidettiin hienona, että suomalainen pappi tappaa ryssiä rintamalla. Siksi minusta tuntuu hurskasteluta nyt voivotella Mikkelin kouluammuskelua, jos Suomessa on elänyt pappeja, jotka tappoivat ihmisiä.
Ju2a
26.9.2008 16:09:00
Mielestäni on naurettavaa tehdä yksittäistapauksista näin suuria yleistyksiä. yksi tapaus ja puolimiljoonaa aseenomistajaa johtaa siihen että kaikki ovat vaatimassa aseidenkantoon tiukennuksia.

Toiseksi ihmettelen suuresti yksittäistapauksien yleistämistä kaikkiin ateisteihin. Maailmalla jos verrataan suhteellisia lukuja niin ateistit tekevät huomattavasti vähemmän minkäänlaisia rikoksia kuin esim. kristityt. Kuten tuossa jo aikaisemminkin sanottiin: on ne papitkin tappanut aikanaan.

Ateisteillakin on omat moraalista rippuvat arvomaailmat.

Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta pidän ainakin itseäni erittäin ihmisrakkaana ihmisenä.

P.S. Miksi kristityt eivät osaa kirjoittaa ateisti-sanaa oikein? englanniksikin useasti saa lukea athiesteista :)
Ihmisrakas ateisti
26.9.2008 16:47:27
Osaakohan rouva Räsänen tavata te-ko-py-hä?
S.K
26.9.2008 16:56:37
Jaha, eli kaikki ateistit ovat sarjamurhaajia ja muutenkin rikkinäisiä yksilöitä?

Hienoa, pohja on saavutettu.
Kymmenen uhrin omaiset ovat varmasti hyvin tyytyväisiä siitä että omaatuntoa omaavaton poliitikko haluaa kerätä helppoja poliittisia irtopisteitä heidän rakkaittensa muistolla.

Kiitos kukkarolleni (ja kirkkoverolle!) että erosin kirkosta kuluvana vuonna, nyt viimeistään lähtisi maistraattiin nootti. Suorastaan järkyttävää millaista hevonpaskaa "kristittyjen kansanedustaja" päästää suustaan.
Steve
26.9.2008 16:57:48
Tekstissä ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta lopetuskappale nosti raivon pintaan. Koska sinulla siellä sairaalaan pedillä on varmasti aikaa niin suosittelen että lueskelet nämä läpi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Crusades#Children.27s_Crusade
http://en.wikipedia.org/wiki/Crusades

Ihmettelen myös miksi olet edes hakeutunut lääkäreiden hoitoon. Etkö luota Jumalan parantavaan voimaan?
Ala Arvoinen
26.9.2008 19:14:36
Päivi Räsänen, on surullista havaita Teidän vetävän kristilliset arvot lokaan käyttämällä Kauhajoen ja Jokelan veritekoja käsikassarananne (vaalitaistelussa). Jos näillä tekijöillä jokin ”aatesuunta” oli, se oli ihmis- ja yhteiskuntaviha. Sillä on käsittääkseni ateismin ja humanismin kanssa yhtä vähän tekemistä kuin kristinuskonkin.
Ala Arvoinen
26.9.2008 19:54:02
Minulle tämä kirjoitus sen loppuosan osalta oli iso pettymys. Näin vakavaa tapahtumaa ei pitäisi käyttää ihmisten yllyttämiseksi toisiaan vastaan vaikka tarkoitus olisi hyväkin. Keskustelu arvoista on suotavaa mutta järkytyin huomatessani, että tässähän nostetaan ihmisiä toisiaan vastaan. Hetkenä, jolla meidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja etsiä ratkaisuja uskonnollisesta vakaumuksestamme tai sen puutteesta riippumatta ja siihen katsomatta. Päivi Räsänen, mistä tässä on kysymys? Eihän tässä näin pitänyt käydä.
marjut
26.9.2008 20:47:04
HEI,Päivi!
Puhut asiaa,kuten aina.
Itse olen koulukiusattuna ollut koko kouluajan ja en ole tappanut ketään sen takia.
Minusta kouluihin pitää saada enemmän pyskologeja joiden luona nuoret voivat käydä ja koululääkäreitä myöskin.
Lapsen mieli järkkyy niin monista asioista,kiusaaminen,hyväksikäyttäjät,avioero,
alkoholi,huumeet,vanhenpien välinpitämättömyys omaa lastaan kohtaan,tässä vain muutamia syitä.
Minusta pitäisi nyt viimeistään herätä huomaamaan ja antamaan tukea lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon.Samoin lapsiperheitä pitäisi auttaa enemmän,että vanhemmilla olisi aikaa olla lastensa kanssa.Yksi syy on myöskin se,että tämä yhteiskunta on muuttunut,ihannoidaan väkivaltaa,televisiosta tulee todella paljon väkivalta ohjelmia,ne järkyttävät herkän nuoren mieltä.
Ei voida syyttää yhtä asiaa,vaan nyt pitäisi kaikille tahoille jakaa apuja,ellette halua,että tapahtuu lisää vielä kouluampumatapauksia.

Rukoilen meille kaikille voimia kestää,niin itselleni kuin sinulle,PÄIVI,kuin teille muillekkin!

TAIVAAN ISÄ pitää meistä huolta!
Päivi Räsänen
26.9.2008 21:30:56
Olen pahoillani lyhyen kirjoitukseni aiheuttamasta väärinkäsityksestä. En tokikaan ajattele, että ateismi sinänsä johtaisi ihmisvihaamiseen. Haluan kuitenkin korostaa kristillisen arvopohjan tuomaa ihmisarvon kunnioituksen ja lähimmäisenrakkauden periaatetta.
T.H
26.9.2008 21:36:09
Ei täysijärkinen ihminen voi olla kanssasi samaa mieltä, lisäksi on törkeää hakea Jokelan ja Kauhajoen kautta pojoja. Tosin tämäkin oli vain kansalaisen mielipide, sinua se tuskin kiinnostaa.
Sen Suurin Suu
26.9.2008 22:13:44
"Joskus aiemmin luin osuvan kommentin jossa kyseltiin miksi Räsänen ei kommentoinut insuliinisurmien tekijää, joka keikisteli kuvissa iso risti kaulassaan."

Samuli Rask
26.9.2008 22:28:56
Oletko ajatellut syitä miksi nykyään ammutaan? Olisiko se nyky-yhteiskunnan tuoma väline, aseita on ollut niin paljon elokuvissa, tv-sarjoissa ja loput esimerkiksi tulee usa:sta millä keinoin ongelma hoidetaan? Lähes voidaan todeta että me tarvitaan ase jokainen että voidaan puolustaa itseämme koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, rikollisia vastaan. Ei se ole kansalaisen valinta suoranaisesti vaan sen miten ja minkälaiseksi meille yhteiskunta on luotu, kovat suorituspaineet ja joissa heikkoa polkastaan vielä kerran varmuuden vuoksi (paperilla) että on ja pysyy maassa.

Asehommat ja niiden luvat on pieniä asioita, ehkä niillekkin on syytä tehdä jotain että niitä ei voi hankkia kuin paistinpannuja kaupasta jolla myös voi satuttaa ja tappaa.

En tiedä minkälaista nyky peruskoulunkäynti on, mulla siitä on aikaa noin 15v kun se päättyi. Olen kuullut että enää ei ole omia luokanvalvojia varsinaisesti ja luokkakoot on edelleen liian suuri kuten ne oli minun aikanani eli asiat on menneet vain huonompaan suuntaan. Onko opettajien laatuun panostettu, jo minun aikanani opettajien taso lähti jyrkkään laskuun ja lähes katastrofaaliseen laskuun. Opettajina oli ihan mitä vaan kaduntallaajaa joiden taustoista en voi sanoa mitään mutta sopimattomia opettajiksi kuitenkin. Kouluruoka oli silloin ainakin kunnossa mutta nyt kuulee jatkuvasti että ruoka on huonoa.

Ihmisiä ahdistetaan myös niin monin eri tavoin että kuka jaksaa tätä maailmanmenoa? Eniten työpaikkoja on pk-seudulla mutta sitten taas ei asuntoja tai ei riittävän halpoja asuntoja suhteessa palkkaan. Tee siis työtä että saat ruokaa ja muulla ei olekkaan sitten enää väliä.

Meillä on aivan liikaa asioita tänä päivänä jotka on kaikkea muuta kuin kunnossa. Yrityksen ei pärjää suomessa, kaikenlaista hullua ulkoistamista muusta viis tyyliin tulee joka paikkaan.

Itse kohtasin kesällä nuoren tytön työni puolesta jolla oli niin pahoja traumoja koulukiusaamisesta että itsetuhoiset ajatukset oli pinnalla. tuokin laitto taas miettimään tämän yhteiskunnan arvoja ja resursseja miten niitä käytetään. Tyttö itse ajatteli että kesä korjaa ongelmat kun saa olla lomalla, näin ei kuitenkaan ole käynyt, elämä pilalla ja suuntana pakkohoito.

Plaah tämä on loputon stoori..

Ps, ihmetyttää miksi pakotetaan, pitää olla tietyissä vähemmän merkityksellisimmissä asioissa omaa valinnanvaraa, pakkoruotsi pois ja vapaaehtoiseksi aineeksi. Todellista tarvetta pakko opettaa ei VOI KUKAAN PERUSTELLA!
Vastapaavi Henri I Oikeudenmukainen
27.9.2008 03:06:21
Päivi Räsänen kirjoitti:
[Haluan kuitenkin korostaa kristillisen arvopohjan tuomaa ihmisarvon kunnioituksen ja lähimmäisenrakkauden periaatetta.]

Hyvä Päivi, voitko allekirjoittaa seuraavat väitteet:

Ihmisarvon kunnioitusta ja lähimmäisenrakkautta ei tunnettu ennen kristinuskon perustamista.

Ja:

Ihmisarvon kunnioituksen ja lähimmäisenrakkauden periaatteita tavataan vain kristinuskon piirissä, eikä tälläisiä ajatuksia esiinny muiden uskontojen, tai uskonnottomien elämänkatsomusten yhteydessä.

Etkö? Niin minäkin vähän ajattelin.

Hindut taisivat keksiä nuo jutut yli tuhat ja buddhalaisetkin useampi sata vuotta ennen kristittyjä.

Kuinkas moraalitonta on esittää toisten ideoita ominaan?

Päivi Räsänen kirjoitti:
[mutta tarvitsemme myös kansallista heräämistä siihen ihmisrakkauden sanomaan, jota kristillinen usko on synnyttänyt kautta vuosisatojen.]

Lisäksi kysyisin ammattilaisen mielipidettäsi siitä, kuinka erillään kristinuskosta inkvisitio, ristiretket sekä miekkalähetys toimivat aikanaan?

Entäpä Westboron Baptistikirkko nykyään?
T.A.
27.9.2008 05:45:50
Kirjoitat: "Kannatan aselain tiukkaa kiristämistä."

Aselain tiukentaminen ei välttämättä poista uhkia. Rikollinen henkilö hankkii aseen keinolla millä tahansa niin halutessaan, eikä hän siihen tarvitse virallisia lupia tai lääkärintarkastuksia.

Kirjoitat edelleen: "...surmaajat ilmoittautuivat myös ateisteiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle."

Olen ateisti, mutta en siitä huolimatta ole suunnitellut tekeväni joukkomurhaa. En ole myöskään suunnitellut miehittää Irakia kuten kovasti uskovainen ja lähimmäisrakas Bush.

Kaija-Leena Kallio
27.9.2008 10:07:22
KIITOS PÄIVI RÄSÄNEN HYVIN SANOTTU!SIUNAUSTA TYÖLLESI!
RH
27.9.2008 11:27:06

Nyt kun olet kertonut meille, että ateismi on todellisuudessa "ihmisvihaamista", tuli kysymys mieleeni.
Vihaisitko ihmisiä jos raamattu ei sitä kieltäsi? Entä tappaisitko ihmisiä jos Lähi-Idän paimentolaisheimojen jumala ei sitä erikseen kieltäisi? Aivan, joko moraalisi on todella heikoilla kantimilla tai et ymmärrä ihmisluontoa ihan oikein...
iisu
27.9.2008 12:55:25
Murhaajahan oli tässä tapauksessa aikuinen mies. Monethan pitävät jo 16-vuotiasta kypsänä esim. vaaleissa äänestämään.
Murhaajan keskeytynyt varusmiespalvelus kysytyttää, minkälaista jälkihoitoa tai seurantaa armeija järjestää varsinkin henkisistä syistä keskeyttäneille?

Vieläkin mietin Päivi kirjoitustasi 13.9.08, jossa kerroit tekeväsi surutyötä omasta vanhenemisestasi kun tapaat sinua vanhemman ja sairaan tätisi.
Nyt kun olit itse sairasvuoteella tunsitko, että luonasi käyneet sinua nuoremmat ja terveemmät lähimmäisesi tekivät samalla surutyötä omasta vanhenemisestaan?

Olen samaa mieltä kanssasi, että oikea kristillinen usko vaikuttaisi oleellisen tervehdyttävästi elämisemme laatuun.
Kovin ovat harvassa ne, jotka ovat ottaneet elämänsä ohjenuoraksi Uuden Testamentin periaatteet. Ei pelkkä Jeesus, Jeesus, Jeesus-mantran toistelu osoita kovinkaan suurta lähimmäisenrakkautta. Vankilammehan ovat täynnänsä kastettuja kristittyjä. Olisiko kirkonkin otettava haavi kauniiseen käteensä ja kerättävä ihmisiä Jeesuksn opettaman rakkauden ja välittämisen jakajiksi?
K. Hietala
27.9.2008 13:56:40
Hyvä Päivi Räsänen!

Mielipiteemme eroavat usein, kuten myös maailmankatsomuksemme, jaamme kuitenkin yhteisen huolen yhteiskuntamme raa'aistumisesta ja yhteisöllisyyden murenemisesta. Olen Teidän kanssanne samaa mieltä kouluterveydenhuoltoon tarvittavista lisäresursseista; aselain kiristämisestä ainakin käsiaseiden kohdalla sekä veronkevennysten sijaan terveydenhuoltoon, ja erityisesti mielenterveyveydenhuoltoon, panostamisesta. Nuorten mielenterveyspalveluiden leikkaukset tulevat maksamaan yhteiskunnallemme alun näennäisten säästöjen jälkeen moninkertaisesti.

Valitettavasti Teidän kirjoituksenne loppuosa osoittaa vain ja ainoastaan tarpeen erottaa valtio ja kirkko - politiikka ja uskonto toisistaan, pikaisesti. Polittisessa retoriikassa tai päätöksenteossa uskonnollisten mielipiteiden, ja ennakkoluulojen toisin ajattelevia kohtaan, ei tulisi olla minkäänlaisessa roolissa. Tällä kirjoituksellanne Te vain vahvistatte vieläkin vahvoja epäluuloja ateisteja kohtaan. Enkä, yrityksestäni huolimatta, kykene uskottelemaan itselleni rinnastuksen olleen Teidän puolelta tahaton lipsahdus, oletan noinkin kokeneen poliitikon ja yhteiskunnallisen vaikuttajan kuin Te, osaavan valita sanansa tarkoitusta vastaaviksi. En siltikään haluaisi nähdä kommentointianne osana lähestyvien vaalien kampanjointina.

Ihmisvihan ja ateismin rinnastaminen, tai kristinuskon nostaminen muita maailmankatsomuksia korkeammalle jalustalle, ei ole perusteltua, vaan lähinnä todellinen rimanalitus ja loukkaus sekä uskonnottomia että muiden uskontojen edustajia kohtaan.

Jumaluskon puuttuminen ei tarkoita arvotyhjiötä, vaan täyden vastuun ottamista oman elämän merkitykselliseksi tekemisessä.

Arvoisa edustaja Räsänen, murhaisitteko, ryöstäisittekö tai raiskaisitteko Te, jollei uskontonne sitä nimenomaan kieltäisi?

Pikaista paranemista toivottaen,
ateisti, sekulaarihumanisti
K. Hietala
Ala Arvoinen
27.9.2008 16:34:52
Päivi Räsänen, mietin asiaa vielä uudelleen ja olen pahoillani mutta tämä oli melkoinen takaisku. En ole havainnut ulkomaisessa mediassa yhtäkään vihjailua, jossa suomalaiset rinnastetaan ihmis- ja yhteiskuntavihaajiksi. Vaikka olihan tämä jo toinen suomalainen tapaus lyhyen ajan sisällä. En ole löytänyt muita esimerkkejä, joissa tätä tragediaa käytettäisiin Sinun tapaasi omien, ehkä hyvienkin arvojen esilletuomiseen. Tämä on tietysti vain minun kokemukseni.

Olet aina puhunut kristillisten arvojen ja lähimmäisenrakkauden tärkeydestä. Niissä arvoissa on kuten tiedämme paljon hyvää. Tämä lausuntosi saa minut kuitenkin hyvin mietteliääksi enkä pysty näitä ajatuksia pois selittämään vaikka yrittäisinkin. Viestisi on kyllä lyhyt mutta sen viesti on surullisen selkeä. Itse kristillisen kasvatuksen saaneena minun on pakko irtisanoutua ajatusmaailmastasi.
Mikaela
27.9.2008 19:59:39
Kiitos Päivi hyvästä kirjoituksesta. Tosin olisin suonut sinulle lepoa nyt siellä sairasvuoteella...

Itse nuorten mielenterveyden parissa työskentelevänä, näen myös kristinuskon peruspilareiden puuttumisen monen nuoren elämässä. Moni nuori ei tiedä mitä on oikein ja väärin eikä ole lähimmäisenrakkaudesta mitään käytännön kokemusta. Silloin on alttiimpi myös internetistä ja peleistä ja tv:stä tulvivan väkivallan ja kauhun vaikutuksille jos ei ole vankkaa pohjaa kasvatuksesta olemassa. Ja kristinuskon perusperiaatteet ovat auttaneet kasvattajia kautta vuosisatojen toimien perusarvona ja ohjeena. Eräs nuori tuttavani kutsuukin Raamattua "ohjekirjaksi". Meidän täytyy taistella siitä ettei nämä kristilliset perusarvot katoa yhteiskunnastamme, ja siinä KD on erittäin tärkeässä asemassa.

Siunattua toipumista ja malttia työntekoon Päivi!
Mikaela
27.9.2008 20:00:17
Kiitos Päivi hyvästä kirjoituksesta. Tosin olisin suonut sinulle lepoa nyt siellä sairasvuoteella...

Itse nuorten mielenterveyden parissa työskentelevänä, näen myös kristinuskon peruspilareiden puuttumisen monen nuoren elämässä. Moni nuori ei tiedä mitä on oikein ja väärin eikä ole lähimmäisenrakkaudesta mitään käytännön kokemusta. Silloin on alttiimpi myös internetistä ja peleistä ja tv:stä tulvivan väkivallan ja kauhun vaikutuksille jos ei ole vankkaa pohjaa kasvatuksesta olemassa. Ja kristinuskon perusperiaatteet ovat auttaneet kasvattajia kautta vuosisatojen toimien perusarvona ja ohjeena. Eräs nuori tuttavani kutsuukin Raamattua "ohjekirjaksi". Meidän täytyy taistella siitä ettei nämä kristilliset perusarvot katoa yhteiskunnastamme, ja siinä KD on erittäin tärkeässä asemassa.

Siunattua toipumista ja malttia työntekoon Päivi!
Nina
28.9.2008 12:31:17
Törkeää ja tekopyhää vetää uskontokunta mukaan yksittäisiin psykopaattien tekoihin! Antisosiaalisella persoonallisuushäiriöllä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, kuten lääkärin kuvittelisi tietävän. Aiheesta lisää vaikkapa wikipediassa.

Olen ateisti, enkä todellakaan tarvitse Raamattua rakastaakseni ihmisiä. Ateistina minulla ei ole Raamattua rajoittamassa suvaitsevaisuuttani.

PS. "Jumalalle jokainen ihminen on rakas" - Missä on kristillisdemokraattien rakkaus homoseksuaaleja tai raiskattuja, raskaaksi tulleita teinejä kohtaan?
Kiitos
28.9.2008 19:19:38
Puhut Päivi taas asiaa. Kiitos! Olet näköjään herättänyt valtakunnan "molemmat ateistit". Jokainen voi heidän kommenteistaan todeta, miten suvaitsevaisia he ovatkaan...
T.R.
28.9.2008 20:19:21
Yhdysvalloissa on käsittääkseni voitu nähdä, että joka ikinen kouluammuskelija on ollut koulukiusattu.

Kauhajokelainen ammuskelija oli ollut vuosien ajan koulukiusattu. Onko hän voinut olla alunperin täysin tavallinen ja tasapainoinen nuori, mutta vuosia kestänyt koulukiusaaminen on vienyt hänen terveytensä? En tiedä.

Ehkä ateistiset internetkeskustelupalstat voivat olla niin rajuja, että vahvakaan ihminen ei niitä kestä! Näitä raskaita tekstejä Kauhajoen ammuskelija oli myös lukenut.

**

Kirjoitan nyt vain yleisellä tasolla koulukiusaamisesta.

Täysin terve ja täysin tasapainoinen lapsi tai nuori voi vammautua pahoin koulukiusaamisen johdosta.
Varsinkin, jos kiusaamista on tapahtunut vuosia.

Yleensä kiusaamiseen ei juuri puututa. Opettajat eivät seuraa oppilaiden keskinäistä kommunikointia, eivätkä tosissaan kiinnitä ongelmaan huomiota. Koulukiusattu lapsi tai nuori on nopeasti pakokauhutilanteessa. Hänen on käytävä koulua, mutta joka aamu kiusaaminen saattaa alkaa ja päättyä jopa vasta kotiin tultua. Lapsi tai nuori hätääntyy silmittömästi, mutta häpeää itseään ja syyttää kovasti vain itseään. Usein koulukiusattu ei puhu läheisilleen kärsimyksestään vaan kantaa syvän tuskan sisimmässään. Hän joutuu nopeasti sivuun ikäisistään ja muuttuu epävarmaksi ja alkaa vähätellä itseään. Epävarmuus alkaa kasvaa. Hän ei selviydy yksinkertaisista asioista. Hän häpeää itseään. Osa koulukiusatuista menettää kokonaan elämänhalunsa. Jos vanhemmat saavat selville kiusaamisen, ei heitä useinkaan kuunnella koulussa. Epätoivoisesti he ottavat kouluun yhteyttä, mutta siitä ei usein ole mitään hyötyä. Jopa perhe saatetaan väärin perustein leimata. Kiusaajat saavat kuitenkin jatkaa koulunkäyntiään täysin normaalisti. Tässä on yksi aika tavallinen kaava kiusaamiselle. Usein kiusattu oppilas on myös hyvin lahjakas ja kiltti, mutta kiusaamiselle ei myöskään tarvitse olla mitään erityistä syytä! Mikä tahansa vähäpätöinen asia riittää kiusanteon aloittamiselle.

Opettajaksi opiskelevan tulisi mielestäni läpikäydä perusteelliset valmennusopinnot miten puuttua koulukiusaamiseen. Koulukiusaaminen on niin raju asia, että se olisi todella tuotava päivänvaloon. Kyseessä on hyvin vakava ongelma, jota ei tahdota kunnolla hoitaa. Edelleenkään. Kysyn yleisesti, miksi kiusaamiseen on niin vaikea puuttua? Jonkin verran aihetta on kuitenkin nykyisin tuotu esiin. Silti sen vahingollisuus ja tuhovoima on edelleen melko tuntematon asia. Ongelman syvyyttä ei tuoda riittävällä tavalla esiin. Koulukiusatun osa on hyvin raskas ja hänen kokemansa kärsimys leviää lähipiiriin ja kauemmaksi ja pahimmillaan seuraa kiusattua läpi elämän ja voi jopa pahentua myöhemmällä iällä. Koulukiusattu elää koko elämänsä traumojen kanssa. Hänen elämästään muodostuu ehkä useinkin erittäin raskas.

Koulukiusaajien käyttäytymiseen tulisi vihdoin aidosti puuttua. Kiusaajia ei tulisi hyysätä.

Kiusaajien vanhempia tulisi myös säännöllisesti puhuttaa ja pyytää kouluun mukaan keskusteluihin, joissa läpikäydään yhä uudelleen mahdolliset kiusaamistapaukset. Kiusaamistilanteet pitäisi ratkoa nopeasti. Niitä on erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, mutta myös suuremmissa kouluissa ja suuremmilla paikkakunnilla. Miksi kiusaamiseen puuttuminen yleisesti on niin vaikeaa? Hyvin, hyvin tyypillistä on, että rehtori tai opettajat todellakin toteavat, että "meidän koulussa ei ketään kiusata." Se ei ole totta. Jokaisessa koulussa tapahtuu kiusaamista. Oikein olisi todeta, että "kyllä meidänkin koulussa tapahtuu kiusaamista, mutta siihen pyritään puuttumaan nopeasti".

Eräs ministeri on puhunut voimakkaasti nollatoleranssista koulukiusaamiseen liittyen. Arvostan hänen kannanottonsa hyvin korkealle. Tämä ko. ministeri on ainakin tällä kohdin viisas. Tämä ministeri pureutuu peruskiveykseen koulunkäyntiin liittyen. Tällaista näkemystä tarvitaan. Tämän ministerin kannanotto on valtavan tärkeä, koska olen huomannut, ettei koulukiusattujen elämä ala oikein sujua. He ovat melkein menetetty ihmisjoukko yhteiskunnassamme. Suuri ihmisjoukko. Emme kai tätä halua?

Omistan tämän kirjoituksen lähelläni asuneelle lapselle, jonka itkun kuulin aamuisin ja iltapäivisin. Hänen mummunsa kertoi, että lasta kiusataan.

Tahdon tarttua tähän ongelmaan juuri koska sen luonnetta ei vieläkään ymmärretä. Ei tajuta ongelman massiivisuutta.
T.R.
28.9.2008 20:23:05
Jeesuksen Verihaavojen Turviin Päivi Räsänen!
Voimia! Pikaista paranemista! Yst. Terv. T.R.
agnostikko
29.9.2008 12:41:41
Päivi, Päivi... Onko sinulla useinkin tapana postmoderoida pois eriäviä mielipiteitä?

Upphew kommentoi: 26.9.2008 15.49 -

Olen eronnut kirkosta. En usko joulupukkiin, hammaskeijuun enkä jumalaan, olenko siis ihmisvihaaja?

Ateisti kommentoi: 26.9.2008 15.50 -

”Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat.”

Onpa aika alhaista vetää moisia johtopäätöksiä. Kristillisyyden vaikutuksen ohentuminen on tuonut mukanaan vapautumista, josta on ollut pelkästään positiivista. Ahdasmielinen kristillinen toteuttaminen kristinuskon jumalan sanasta on saanut vuosisatojen aikana aikaan huomattavan paljon enemmän tuhoa ja ruumiita kuin Matti Kauhajoelta.
Se että joukkomurha tapahtui ei liity kyllä mitenkään kristillisyyden vaikutusten ohenemiseen. Häpeä.

Tuomo kommentoi: 26.9.2008 15.51 -

Muista että ihmisvihalla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa.
Merja
30.9.2008 05:25:49
Agnostikolle tiedoksi. Toimin Päivin palstan webmasterina hänen ollessaan sairaalassa. Olen jättänyt julkaisematta kaksi kommenttia, jotka on kirjoitettu nimimerkillä Kössönöm ja T.H. En tiedä, kuinka suuren osan olet tehtaillut yllä olevista viesteistä, mutta sisältö tuntuu olleen kovin yhtenevä. Jotain mitään olennaista kritiikkiä ei varmaankaan ole jäänyt julkaisematta. Päivillä ei ole ollut mitään roolia näissä julkaisematta jättämisissä.

Keskustelu, jota siteeraat tuossa edellisessä viestissäsi ei ole Päiville tulleista kommenteista, vaan jostain muualta.

Kun syyttää esim. toista kunnianloukkauksesta, kannattaisi pitäytyä toisen tekstiin eikä keksiä sen sisältöä omassa kirjoituksessaan. Minusta kunnon ateistin/agnostikonkin arvomaailmaan pitäisi kuulua toisen mielipiteiden kunnioittaminen ja arvioiminen juuri sellaisina kuin ne on esitetty, eikä tietoisesti vääristeltyinä.
Aila Wallin
30.9.2008 16:16:42
Nyt voisi kyllä ihmetellä tätä ateistien ja vapaa-ajattelijoiden älähdystä...ellei pitäisi sitä suorastaan upeana, että he seuraavat näinkin aktiivisesti kristillisdemokraattisia sivustoja! Toivottavasti se koituu siunaukseksi tavalla tai toisella.

Nuoren kriisissä olevan ihmisen ateismista täytyy kuitenkin sanoa, että mielestäni sillä ei mitään tekemistä minkään aatesuunnan tai ideologian kanssa - se kertoo vain vihasta ihmisiä ja erityisesti itseään kohtaan sekä totaalisesta pettymyksestä elämään ja sen myötä Jumalaankin.
Lasse
30.9.2008 19:01:27
Käsittääkseni ainoa taho, joka on julkisesti ilahtunut Kauhajoen tragediasta, on nimenomaan uskonnollinen amerikkalaisyhteisö. Se uskoo ihan samaan Raamattuun kuin sinäkin. Lienee tarpeetonta edes sanoa, että yksikään ateistinen yhteisö ei ole tästä joukkomurhasta iloinnut.
agnostikko
30.9.2008 22:34:50
Toimin Päivin palstan webmasterina hänen ollessaan sairaalassa. (...)
Päivillä ei ole ollut mitään roolia näissä julkaisematta jättämisissä.


Mahdollinen aiempi maininta tästä on mennyt iloisesti ohi silmien.

En tiedä, kuinka suuren osan olet tehtaillut yllä olevista viesteistä, mutta sisältö tuntuu olleen kovin yhtenevä. Keskustelu, jota siteeraat tuossa edellisessä viestissäsi ei ole Päiville tulleista kommenteista, vaan jostain muualta.


Hämmentävää. Niinpä muuten olivatkin - hänellä kun onkin monta verkkopäiväkirjaa (?), siis täältä: [ http://paivirasanen.blogit.uusisuomi.fi/2008/09/26/kansalliset-ihmisrakkauden-talkoot ] Blogimerkinnän sisältö on molemmilla identtinen, eikä selailtaessa näin pelkkä teksti-muodossa sivujen ulkoasukaan ikävä kyllä paljon paljasta. Sekaannuksen viimeistelemiseksi linkkejä muilta sivuilta on näemmä molempiin kohteisiin (olisi avuksi, jos 'kopioblogeissa' mainittaisiin sivu, jolla sisältö on alun perin julkaistu); vilpitön anteeksipyyntöni :'-(

Minusta kunnon ateistin/agnostikonkin arvomaailmaan pitäisi kuulua toisen mielipiteiden kunnioittaminen ja arvioiminen juuri sellaisina kuin ne on esitetty, eikä tietoisesti vääristeltyinä.


Tästä olen yhtä mieltä. Epäilisin, että se muutoin asiapitoisen merkinnän silmään töksähtävä kohta oli seuraava:

(...) koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle.


Olettaisin, että ajatuksena oli puhua moraalista ja etiikasta, jotka eivät sinänsä vaadi mitään tunnustuksellista uskoa. Uskonnottomien, ja miksei muidenkin kohdalla näitä tarjotaan (ja voisi tarjota enemmän) mm. elämänkatsomustiedon ja filosofian keinoin. Katkelman voi kuitenkin hahmottaa ainakin kahdella eri tavalla lauseiden sijoittelusta johtuen (en siis usko, että ateismi aikaan saisi sosiopaatteja). Tietoisen vääristelyn sijaan kyse lienee erilaisista (mutta tuskin käänteisistä?) elämänkatsomuksista aiheutuneesta kommunikaatiohäiriöstä.
Lintunen
1.10.2008 01:03:41
"Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle."

Oletko siis oikeasti sitä mieltä että ateismi on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle?

Kuulisin myös mihin perustat väitteesi.

Toivon sinulle pikaista paranemista ja voimia tuleviin vaalikoitoksiin. Muista rakastaa myös musta syistä kuin Raamatullisista.
Ertert
1.10.2008 08:18:02
Räsänen kommentoi, että hänet on ymmätterry väärin. Miten viimeinen kappale sitten pitäisi ymmärtää? Ensin hän kertoo, että surmaajat ilmoittautuivat ateisteiksi ja heti perään hän sanoo, että tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle ja kristillisyyden tilalle yhteiskunnassa astuu jotain muuta. Toki tuon tekstin voi tulkita monella tavalla, mutta vaikea on olla huomaamatta, mihin suuntaan kirjoituksessa vihjataan.
Olisi rehellisempää sanoa asiansa suoraan tai sitten jättää kokonaan sanomatta.

Mitä tulee kristinuskon vaikutukseen yhteiskunnassa, on tilastot osoittaneet, että sillä ei ole sitä positiivista vaikutusta, jonka sillä usein väitetään olevan.

http://moses.creighton.edu/JRS/2005/2005-11.html
J.I
6.10.2008 07:33:10
"Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle."

Paljon asiaa oli Blogissasi, mutta tämä törkeä epäkohta paistoi silmään ja ylitti kommentointi kynnyksen.

En halua pahoittelua, haluan sinun sanovan että et ajattele näin. Ja kirjoitit kyseisen kommentin ´vahingossa´.

Haluan sinun editoivan Blogisi (ja merkinnän siitä) että et ajattele Ateismin olevan _KÄÄNTEINEN_ Kristinuskolle.

Ystävällisin terveisin

J.I
aula
6.10.2008 18:35:43
Tällä palstalla on auttamattomasti sekoitettu se, mikä on kristinuskon ydin ja oppi, ja se miten ihmiset ovat sitä onnistuneesti tai epäonnistuneesti toteuttaneet. Ei kai kukaan kristittykään nykypäivänä sano vaikkapa ristiretkien tuhotöitä oikeutetuiksi? Ja jos joku lahko jenkeissä iloitsee Kauhajoen surmasta - kaikki kristityt iloitsevat? Päiviä on syytetty tällä palstalla ateistisen maailmankuvan ja ihmisvihan linkittämisestä yhteen - yleistäen koskemaan kaikkia ateisteja. Samaan aikaan kuitenkin monissa kirjoituksissa yleistetään kristinuskon nimissä tehdyt vääryydet koskemaan kaikkia kristittyjä.
Kristinuskon ydin on se, että ihminen on langennut ja syntinen. Tätä ei ole vaikea uskoa kenenkään kohdalla - "Synnitön ilmoittautukoon heittämään ensimmäisen kiven"! Tarvittiin Jumalalta äärimmäinen pelastussuunnitelma, oman Pojan uhraaminen, jotta tie hänen luokseen avautuisi. Valitettavasti tuohon pelastukseen tarttuminen ei tee kenestäkään hyvää, vaikka kuinka tukeutuisi Raamattuun ja "hengellisiin harjoituksiin". Me olemme loppuun saakka syntisiä ja tarvitsemme Poikaa joka päivä.
Se mitä ihmiset tekevät, ei kerro mitään Jumalasta. Jumala kertoo itsestään Raamatussa. Kristittyjen toilailut eivät tee Jumalaa olemattomaksi, kuin ei myöskään Jumalan kieltäminen.
No, enempiä saarnaamatta, toivon että kristityt kunnioittaisivat ateistien vakaumusta, ja yhtä lailla ateistit kunnioittaisivat kristittyjen vakaumusta.