Lauantai 20. joulukuuta 2014

KD-lehti » Juttuarkisto » Kehitysvammaisten Aula-koti on yhdelle työpaikka, toiselle ponnahduslauta

Kehitysvammaisten Aula-koti on yhdelle työpaikka, toiselle ponnahduslauta

13.12.2012

Samuli Rissanen


Kehitysvammaisten Aula-työkeskus työstää tänä vuonna eduskuntaryhmän joulutervehdykset kuoriin. Aula-kodin työntekijät, Veli-Matti ja Petri, ilmoittautuivat heti vapaaehtoiseksi roudareiksi kirjelaatikoille.


Helsingin Eirassa sijaitsevassa perinteikkäässä kehitysvammaisten Aula-kodissa työskentelee päivittäin 50 henkilöä. Työkodissa tehdään leipomotyötä, käsityötä sekä erilaisia yritysten teettämiä alihankintatöitä.

Eiran sydämessä sijaitsevassa kehitysvammaisten Aula-kodissa on pitkät perinteet. Jugendtalon kodikas tunnelma takaa sen, että työkeskus vaikuttaa enemmän kodilta kuin työpaikalta. Perinteisiin joulumyyjäisiin valmistautuvan Aula-kodin leipomon uunissa lämpiävät pikkuleivät ja leivonnaiset. Yläkerroksessa paukkuvat kangaspuut. 

Kolmikerroksisessa, sokkeloisen pohjapiirrustuksen omaavassa talossa opetellaan ja tehdään   keittiö-, siivous- ja taloustöitä ryhmissä. Kolmessa pisteessä toteutetaan yritysten teettämiä alihankintatöitä.

Eduskuntaryhmän joulutervehdys sujahtaa kuoreen Aula-kodissa

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän pääsihteeri Markus Kalmi ja poliittinen sihteeri Piia Soininen ovat tulleet joulun alla Aula-kotiin tuomaan KD:n eduskuntaryhmän tilaamaa työrupeamaa. Siihen sisältyy kaikille puolueen jäsenille tällä viikolla postitettavien joulutervehdysten työstäminen postitusta varten. Noin 8000 joulutervehdystä taitetaan ja suljetaan kirjeineen kuoriin Aula-kodissa.
– Tämä on erittäin hyvä juttu, sillä tällaisen määrän laittaminen kuoriin on aikaa vievää touhua, Soininen kertoo.

Hän pisti KD:n vammaispoliittista ohjelmaakin työstäneen Paula Pennanen-Aitan vinkin Aula-kodista korvan taakse ja otti yhteyttä kehitysvammaisten työkeskukseen. Siellä työtarjous otettiin muitta mutkitta vastaan.
– He tarvitsevat työtä, jota meillä on pienessä ryhmäkansliassa vähän liikakin. Molemmat osapuolet siis voittavat, Soininen sanoo.

Työt otetaan riemulla vastaan

Aula-kodissa kehitysvammaisten ohjaajana työskentelevä Helmi Laaksonen vahvistaa, että tämänkaltaiset työt otetaan riemulla vastaan. Hän kertoo lisäksi, että yritysten alihankintana teettämiä töitä voisi olla enemmänkin.

Aula-työkoti toimii Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ostopalvelupaikkana ja tarjoaa työtoimintapalveluja aikuisille kehitysvammaisille helsinkiläisille. Työkotiin hakeudutaan ottamalla yhteyttä Helsingin kaupungin oman alueen kehitysvammahuollon sosiaalityöntekijään.
– Meidän työntekijöillä on peruskoulu käyty ja monella on lisäksi ammatillistakin koulutusta, leipomon ohjaajana toimiva Laaksonen kertoo.

Osalle työntekijöistä työkeskus on pysyvämpi työpaikka ja osalle harjoitusalusta kohti avoimia työmarkkinoita. Aula-kodista on ponnistettu esimerkiksi siivousalan yrityksiin ja apulaisiksi kauppoihin. Osa työllistyneistä tekee vuoroin pätkiä tuetussa työssä ja  vuoroin Aulassa.

Sopu antaa sijaa kutomossa

Laaksonen vie Soinisen ja Kalmin kierrokselle Aula-kodin eri työpisteisiin. Työkeskuksessa tehdään työtä viidessä eri ryhmässä. Leipomon puolella vastaan tulvahtaa leivän ja leivonnaisten tuoksuja. Täällä valmistetaan parhaillaan jouluisia piparkakkuja myyjäisiä varten. Pussitettuja pikkuleipiä varustaa etikeillä Tarmo, joka tykkää se työstään että pikkuleivistä.

Kutomon puolella sopu sijaa antaa, sillä yhdessä huoneessa paukkuvat kymmenet kangaspuut. Täällä syntyy kaikenlaista kaunista räsymatoista virkattuihin ja huovattuihin unelmiin. Ohjaaja Seija Pasanen kaivaa vielä kaapista lisää kutomon tuotteita, joita on valmistettu myyjäisiä varten.

Laaksonen kertoo, että leipomossa, kutomossa ja keittiön puolella työskennellään pääsääntöisesti yhdeksästä kolmeen. Myymälä on avoinna kahdeksasta neljään. 
– Asiakaskunta on eri tuotteiden ja alihankintatöiden osalta laaja. Leipomon tuotteissa seurakuntien kahvilat ovat tärkeimpiä tilaavia asiakkaita, Laaksonen sanoo.

Uunissa paistuu jatkuvasti esimerkiksi Aula-kotia lähinnä sijaitsevan Agricolan kirkon kahvilan tuotteita.

Monipuolinen Aula-työkoti
•    Aula-työkoti tarjoaa monipuolista työtä ja valmennusta erilaisiin työtehtäviin avoimille työmarkkinoille. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa työntekijöiden työelämätaitoja, sosiaalisia taitoja ja osallisuutta yhteiskunnassa.
•    Jokaisen työntekijän kanssa tehdään urasuunnitelma. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään eri oppilaitosten kanssa.
•    Työelämään tarvittavia taitoja harjoitellaan työelämäkeskustelujen, vastuutehtävien ja työharjoittelujen avulla. Työtaitoja kehitetään keittiö- ja siivousvalmennuksessa sekä erilaisia työtehtäviä tarjoavissa ryhmissä.
•    Työssä jaksamista tuetaan päivittäisillä kävelylenkeillä. Lisäksi viikoittain jokainen ryhmä voi viettää aikaa ullakolla sijaitsevassa virkistystilassa. Tilassa voi esimerkiksi saunoa, leipoa, pelata, keskustella tai katsella elokuvia. Ryhmät käyvät myös kaupungilla erilaisissa tapahtumissa.
•    Aula-työkodissa kokoontuu lisäksi säännöllisesti seniorikerho, joka on suunnattu jo työelämästä poisjääneille tai eläkeikää lähestyville Aula-työkodin työntekijöille.