MeppiViesti 7/2010

9.9.2010  

Essayah edellyttää läpinäkyvyyttä EU-rahojen käytölle Lähi-Idässä

Europarlamentaarikko Sari Essayah muistutti, että Israelin hallituksessa valmisteilla olevan kansalaisjärjestöjen rahoitusta koskevan lakiehdotuksen periaatteena on, että ulkomaisten hallitusten järjestöille antaman rahoituksen pitäisi olla täysin läpinäkyvää. Hän piti esitystä hyvänä. Asiasta keskusteltiin keskiviikkona 8.9. Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa.

Useimmissa EU:n jäsenvaltioissa on olemassa järjestöjen rahoitusta, sen läpinäkyvyyttä sekä poliittisten puolueiden rahoitusta koskeva lainsäädäntö. Essayah totesi, että esimerkiksi Suomessa hyväksyttiin äskettäin lakiehdotus poliittisten puolueiden rahoittamisesta. Sen tarkoituksena on estää kaikki ulkomainen rahoitus Euroopan sisarpuolueita lukuun ottamatta. 
- Emme halua antaa ulkomaisille tahoille mahdollisuutta "ostaa" vaikutusvaltaa Suomen politiikassa. Politiikkoina olisimme erittäin yllättyneitä, jos toinen Euroopan jäsenvaltio aloittaisi kansallisten järjestöjemme poliittisten kampanjoiden rahoituksen. Vähintään haluaisimme tietää rahan alkuperäisen lähteen ja mahdollisen motiivin.

Essayah muistutti, että äskettäin Herzliyassa pitämässään puheessaan Lähi-Idän kvartetin lähettiläs Tony Blair nosti esille tämän Euroopassa yleisen kaksinaismoralistisen asenteen Israelia kohtaan: "älä aseta sellaisia vaatimuksia Israelin hallitukselle, joita et voisi kuvitella asettavasi omalle maallesi", Blair neuvoi.
- Euroopan parlamentin tulisi ennemmin tukea Israelin lainsäätäjiä läpinäkyvyyden edistämisessä eikä sekaantua tai hyökätä väärin syytöksin demokraattista lainsäädäntöprosessia kohtaan.
- Olemmeko täysin tietoisia siitä, että EU:n rahoittamien järjestöjen projektit eivät aina edistä rauhaa, vaan pikemminkin toimivat yhteistä ymmärrystä vastaan ja luovat epäluottamusta sekä vihamielisyyttä Israelin ja Palestiinan välille, Essayah kyseli.             
Hänen mielestään Israelin hallituksen lainsäädäntöehdotus on tärkeä myös eurooppalaisille veronmaksajille, "jotta saamme tietää miten rahamme tällä alueella käytetään".

Postipalvelujen avaaminen kilpailulle ongelmallista harvaan asutuilla alueilla

 Kysymys postipalveluiden avaamisesta kilpailulle on nostattanut monissa jäsenmaissa huolia palveluiden saatavuuden ja laadun säilymisestä. Asiasta keskusteltiin europarlamentissa torstaina 9.9. Sari Essayah totesi puheenvuorossaan, että esimerkiksi Suomen kaltaisessa pinta-alaltaan suuressa, mutta harvaan asutussa maassa on vaarana, että kilpailu kiinnostaa ainoastaan tiheämmin asutuilla kaupunkialueilla, joista poimitaan taloudellinen hyöty.

- Palvelutaso pyritään direktiivissä turvaamaan yleispalveluvelvoitteen haltijalle asetetuilla velvoitteilla. Mutta miten kilpailu voi olla aitoa ja tasavertaista, jos yleispalveluvelvoitteen haltijan laatu- ja palvelutasovaatimukset ovat merkittävästi kilpailijoita tiukemmat? Ja ennen kaikkea, millä tavoin on tarkoitus kattaa yleispalvelun tarjoamista aiheutuvat kustannukset?
- Direktiivissä esitetään vaihtoehtoja, joista yksinkertaisin on tappiollisen toiminnan rahoittaminen verovaroista. Tätä ei voine pitää nykyisessä julkisten talouksien tilassa järkevänä. Suomessa tilanteesta uhkaa tulla suorastaan absurdi. Kannattavan valtionyhtiön noin sadan miljoonan euron vuosittainen voitto vaihdettaisiin lähes samaa suuruusluokkaa edustaviin valtion budjettimenoihin, jotta muutama yritys pääsee tekemään voittoa kaupunkien kannattavista markkinoista. Tätä voi olla vaikea selittää veronmaksajille.
Essayah tiedusteli komissaarilta lisäksi, mahdollistaako direktiivi kansallisesti määräämään esimerkiksi postitoimintamaksun, jolla kaikilta alan toimijoilta voitaisiin kerätä varat tasapuolisesti palvelujen turvaamiseksi myös kannattamattomilla alueilla.

Essayah varoitti investoimasta uusiutuvaan energiaan tehottomasti

Euroopan Parlamentti hyväksyi Strasbourgin istunnossaan saksalaisen vihreän Elisabeth Schroedterin laatiman mietinnön kestävän kehityksen mukaisten työpaikkojen työllistämismahdollisuuksien kehittämisestä. MEP Sari Essayah oli mietinnön laadinnassa parlamentin suurimman ryhmän EPP:n puolesta vastuunalaisena varjoraportoijana.

- Sain läpi useita korjauksia Schroedterin alkuperäiseen tekstiin, ja lopputulos oli ihan hyväksyttävissä. Lopulta eri poliittiset ryhmät olivat lähes yksimielisesti mietinnön takana, toteaa Essayah.
- Erityisesti kannatti pitäytyä ILO:n määritelmässä, jonka mukaan kestävän kehityksen mukaisia työpaikkoja ovat kaikki, jotka edistävät materiaalin ja energian kulutuksen vähentämistä. Tällöin ei erotella eri teollisuudenhaaroja kestäviksi ja toisia ei, vaan asetetaan kaikille velvoite kehittyä kestävämpään suuntaan.
ILO:n määritelmä tekee mahdottomaksi määrälliset arviot. Eri puolilla on rajoitettu määritelmää ja laskettu uusiutuvan energian ja esimerkiksi energiansäästöön suuntautuvien rakennusten korjaamisten tuomia "vihreitä" työpaikkoja.
- Tällaiset rajoitetut määritelmät eivät tulleet mietintöön. Ylipäätään värikoodin käyttö on mielestäni harhaanjohtavaa, työpaikkoja on keinotekoista määritellä vihreiksi, sinisiksi tai punaisiksi, kommentoi Essayah.
Mietinnössä korostetaan lisäkoulutuksen merkitystä ja otetaan esiin vähemmän koulutetun työvoiman tarve varsinkin ympäristöalan uudessa teollisuudessa.
- Sain läpi myös kriittisiä painotuksia, ettei investoitaisi uusiutuvaan energiaan tehottomasti, kuten Saksassa ja Espanjassa on tehty, vaan otettaisiin huomioon hankkeiden tuoma 
ympäristöhyöty verrattuna siihen rahamäärään, joka niihin valtiontukina sijoitetaan, Essayah kertoi.

Syyskuun ohjelmaa

ECPM:n kongressi Tallinnassa
Sari Essayah alustajana ECPM:n (European Christian Political Movement) konferenssissa Tallinnassa pe 10.9. klo 14.

Helsingin KD:n 50-vuotisjuhla
Sari Essayah puhuu KD:n Helsingin piirin 50- ja osastojen 40-vuotisjuhlassa la 11.9. klo 13 alkaen Meilahden Virkistyskeskuksessa.

Lisää syksyn tulevia tapahtumia www.essayah.fi

Seuraa europarlamentaarikon työtä
MeppiViesti on europarlamentaarikko Sari Essayahin sähköinen tiedotuskirje, joka kertoo mepin työstä europarlamentissa. MeppiViesti ilmestyy 1-2 kertaa kuussa. Voit liittyä sen jakelulistalle www.kd.fi ja www.essayah.fi sivuilla olevien bannerien / tilauslomakkeen kautta. Samalla nettilomakkeella voit myös vaihtaa sähköpostiosoitetta tai poistua jakelulistalta.

Unionin tila puhuttaa


Kuuntele Sari Essayahin mietteitä Euroopan unionin haasteista europarlamentin syksyn ensimmäisen täysistuntoviikon päättyttyä KD-Kompassissa la 18.9. klo 12.05-12.15  ja uusintana ti 21.4. klo 17.50-18.
Yhteystiedot:
MEP Sari Essayah
60, Rue Wiertz, B-1047 Bruxelles
Puh. +32 2 28 45178, GSM +358 400 252 999, Fax +32 2 28 49178
Avustajat Brysselissä:
Esa Erävalo
Puh. +32 2 28 37178, GSM +32 499 721 080
Merja Eräpolku
Puh. +32 2 28 47178, GSM +32 499 721 108
Sähköpostit europarlamenttiin:
etunimi.sukunimi@europarl.europa.eu 
Avustaja Suomessa:
Leena Anto
Puh. (09) 432 3260, 044 264 6492, leena.anto@kd.fi