| |
MeppiViesti 3/2009 |
12.10.2009 |
|
 | EU-parlamentin työ alkanut verkkaisesti |
|
Euroopan parlamentin työ on alkanut verkkaisesti. Uuden komission nimeämisen lykkääntyminen Lissabonin sopimuksen voimaanastumista odoteltaessa on hidastanut myös lainsäädäntötyön täyteen vauhtiin pääsemistä. Parlamentti kävi viime viikolla keskustelun Irlannin Lissabon-kansanäänestyksen tuloksesta. Pääosin europarlamentaarikot olivat tyytyväisiä tulokseen. Europarlamentaarikko Sari Essayah on toivonut, ettei sopimuksen ratifiointi etene.
Täysistunto keskusteli tiedonvälityksen vapaudesta Italiassa. Asiasta on tarkoitus äänestää ensi viikolla Strasbourgissa. Essayahin mielestä europarlamentin ei tule sekaantua kannanotoillaan asioihin, jotka kuuluvat kansallisen päätösvallan ja tuomiovallan piirin.
Työllisyys- ja sosiaaliasian valiokunnan jäsenenä Sari Essayah on tyytyväinen siitä, että esitys kuljettajien työaikadirektiivistä eteni Suomen toivomalla ja EU:n komission esittämällä tavalla. Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta. Äänin 25-24 valiokunnan enemmistö tuki nyt komission esitystä, jolloin parlamentti tekee asiasta uuden mietinnön. - Asia on suomalaisen kuljetusyrittäjyyden ja yleisemminkin yrittäjyyden kannalta ensiarvoisen merkittävä. Itse olen koko ajan lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kokonaistyöaikaa ei voi rajoittaa itsenäisten yrittäjien osalta. Liikenneturvallisuus on jo taattu kaikkia eli myös yrittäjäkuljettajia koskevalla EU:n ajo- ja lepoaika-asetuksella, kommentoi Essayah äänestystulosta. |  | Essayah kysyy komissiolta Turkin uskonnonvapaustilanteesta |
| Sari Essayah jätti 8.10. komissiolle kirjallisen kysymyksestä koskien uskonnonvapaustilannetta Turkissa. - EU-jäsenyydestä neuvottelevan Turkin tulee pikaisesti parantaa ihmisoikeustilannetta maassaan. Unionin tinkimättömiin vaatimuksiin tulee kuulua, että kaikki vähemmistöjen syrjintä on lopetettava ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia on noudatettava, Essayah vaati.
Turkissa 6.10. vieraillut pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi lehtitietojen mukaan olevansa vakuuttunut siitä, että Turkki täyttää siltä vaaditut uudistukset pyrkiessään EU:n jäsenmaaksi. Essayahin mukaan lausunto tuntuu hyvin optimistiselta. - Esimerkiksi Turkin ortodoksisen kirkon kokemukset ovat erittäin huonoja. Turkin on nostettava omaisuudensuoja länsimaiselle tasolle. Laittomasti haltuun otettu omaisuus, kuten kirkot, on palautettava. Pappiskoulutus tulee sallia. Kristittyjen tulee saada pysyviä viisumeita ilman syrjintää. - Kristittyinä takaamme muslimeille uskonnonvapauden EU:n alueella. Vastaavasti muslimienemmistöisten maiden on taattava kristityille vähemmistöille uskonnonvapaus. Tutustu kysymykseen kokonaisuudessaan. |  | Essayah ihmiskauppatilaisuudessa Porvoossa |
| | - Ihmiskaupasta on tullut globaali bisnes, joka niittää huikeita voittoja rikollisille aiheuttaen vakavia ihmisoikeusrikkomuksia ja paljon päänvaivaa hallituksille, totesi Sari Essayah puheessaan "Hyvä ilta" -hyväntekeväisyystapahtumassa Porvoossa 3.10.
- Ihmiskaupan torjumiseksi tarvitaan maailmanlaajaa ja yhä tiiviimpää yhteistyötä ja yhteisiä toimintaohjeita. Yksi hyvä tapa on jakaa parhaita käytäntöjä eri maiden välillä. Työsuojelutarkastajia olisi koulutettava lisää havaitsemaan tilanteita maahanmuuton ja ihmiskaupan välillä sekä tunnistamaan hyväksikäytettyjä työntekijöitä.
Essayah totesi, että osaltaan EU on pyrkinyt tehostamaan toimimaansa nykypäivän orjuuden ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Komissio teki viime maaliskuussa kaksi ehdotusta, joilla pyritään tehostamaan ihmiskaupan sekä lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja riiston ja lapsipornografian torjuntaa. Lue koko puhe ja katso kuvat. | Seuraa europarlamentaarikon työtä | | Sarin kotisivuille www.essayah.fi on saatu uusia kuvia, jotka kertovat työstä Brysselissä ja Strasbourgissa. Suora linkki kuvagalleriaan esim. http://www.essayah.fi/albumi/saribrysselissa2009/
MeppiViesti on europarlamentaarikko Sari Essayahin sähköinen tiedotuskirje, joka kertoo mepin työstä europarlamentissa. MeppiViesti ilmestyy 1-2 kertaa kuussa. Voit liittyä sen jakelulistalle www.kd.fi ja www.essayah.fi sivuilla olevien bannerien / tilauslomakkeen kautta. Samalla nettilomakkeella voit myös vaihtaa sähköpostiosoitetta tai poistua jakelulistalta. Tämä viesti lähetettiin poikkeuksellisesti kaikille KD:n eduskuntaryhmän ViikkoViestin lukijoille. | |  | Tulevia tapahtumia: |
| Sari Essayah haastateltavana ajankohtaisista EU-aiheista KD-kompassissa Radio Deissä la 17.10. klo 12.05. Ohjelmassa kuullaan parlamenttiharjoittelijoiden Hanna Kääriäisen ja Lauri Kangasniemen kuulumiset. Toimittajana Merja Eräpolku.
Sarin tulevia kotimaan tapahtumia: - YK:n päivänä lauantaina 24.10.2009 klo 14.00 Sari puhumassa Unifemin paikallistoimikunnan 20-vuotisjuhlissa Lapinlahdella Lapinlahti-salissa. - Mukana KD-Espoon syyskokouksessa sunnuntaina 25.10. klo 15.00. Espoon keskus, Entressen Kirjasto, 3. krs ja kirjaston ns. Sininen huone. - Tavattavissa kirjamessuilla EU-osastolla 25.10. klo 16.30-17.30 Helsingin messukeskuksessa. - Mukana One Way Missionin kiitosjuhlassa 25.10. klo 18 Johanneksen kirkossa Helsingissä. | Yhteystiedot: | MEP Sari Essayah 60, Rue Wiertz, B-1047 Bruxelles Puh. +32 2 28 45178, GSM +32 499 721 064, Suomi +358 400 252 999, Fax +32 2 28 49178
Avustajat Brysselissä: Merja Eräpolku Puh. +32 2 28 47178, GSM +32 499 721 108 Esa Erävalo Puh. +32 2 28 37178, GSM +32 499 721 080 Sähköpostit europarlamenttiin: etunimi.sukunimi@europarl.europa.eu Yhteys mepin ja avustajan yhteiseen Strabourgin työhuoneeseen puh. +33 3 881 751 78, fax +33 3 881 791 78.
Avustaja Suomessa: Pilvi Rämä Puh. (09) 432 3260, 044 264 6492, pilvi.rama@kd.fi | |
|
|