ViikkoViesti 6/2009

20.3.2009  

Kankaanniemi ja Palm ehdottavat: EU:n ulkopuolisten kiinteistökaupat luvanvaraisiksi

Kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Sari Palm esittävät toimenpidealoitteessaan, että EU:n ja ETA:n ulkopuolisten ulkomaalaisten kiinteistönosto Suomessa tehtäisiin luvanvaraiseksi. Luvan ehtona olisi, että ostaja esittää selvityksen omista taustoistaan ja rahoituksesta sekä siitä, mikä on kiinteistön käyttötarkoitus.

Ulkomaalaisten lisääntyneet kiinteistökaupat ovat viime vuosina aiheuttaneet huolta. Usein kauppahinta on huomattavasti kotimaista hintatasoa korkeampi.
- On kysytty, mihin tarkoituksiin kiinteistöjä hankitaan, mistä tulee rahoitus ja minkälaisia sidoksia ostajilla on kotimaissaan. On jopa pohdittu, voiko isänmaa siirtyä vähin erin vieraiden maiden luonnollisten ja juridisten henkilöiden omistukseen ilman, että siihen halutaan kiinnittää vakavaa huomiota, aloitteessa todetaan.

Luvan myöntäisi paikallinen maistraatti, joka on valtion alueviranomainen. Lupamenettelyn tulisi koskea kaikkia kauppoja riippumatta siitä, onko myyjä yksityinen tai julkinen taho. Jos aihetta ilmenisi, lupa voitaisiin evätä. Lue koko aloite

YLE: Essayah vahvoilla mepiksi

Yleisradion uutiset arvioi tänään (20.3.), että KD:lla on hyvät mahdollisuudet saada puoluesihteeri Sari Essayah Brysseliin europarlamentaarikoksi. "Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitossa tämän hetken ehdokasasettelun perusteella vahvoilla on kristillisten puoluesihteeri Sari Essayah. Kristillisillä on kokemusta äänten keskittämisestä ja perussuomalaisilta puuttuu ainakin vielä selkeä ykkösnimi. "

Tietoa KD:n eurovaaliehdokkaista, heidän kampanjasivuistaan sekä mm. KD:n EU-vaalikeräyksestä löytyy KD:n vaalisivustolta, joka täydentyy jatkuvasti.

Räsänen arvioi palvelusetelijärjestelmää

Kansanedustaja Päivi Räsäsen mielestä hallituksen esittämällä terveydenhuollon palvelusetelijärjestelmällä on myönteisiä tavoitteita: asiakkaan valinnanvapauden lisääminen ja kuntien kannalta palvelujen joustavuuden lisääminen.

Ongelmana Räsänen piti lakiesityksestä käydyssä lähetekeskustelussa sitä, että julkisen palvelutuotannon kilpailuasema heikkenee työvoiman saatavuuden suhteen.

Toimenpidealoitteita sotainvalidien aseman helpottamiseksi

TPA 17/2009 vp - Bjarne Kallis /kd ym.: Sotainvalidien palvelujen haitta-asterajan alentaminen
TPA 18/2009 vp - Bjarne Kallis /kd ym.: Sotainvalidien laitoshoidon haitta-asterajan alentaminen

***
Voit peruttaa ViikkoViestin tilauksen tai vaihtaa sähköpostiosoitteen nettisivuilta www.kd.fi kohdasta Uutishuone -> ViikkoViestit.  Mikäli tilauksesi on yli vuoden vanha, muutokset toimitukselle sähköpostise viikkoviesti@kd.fi.

KD-Kompassissa työssäjaksamisesta ja työurien pidentämisestä

KD-Kompassissa Radio Deissä lauantaina  21.3. klo 12.05 Merja Eräpolun haastateltavina ovat Kristillisdemokraattien kansanedustajat Päivi Räsänen ja Tarja Tallqvist.

KD-Kompassi radio-ohjelmat ovat kuultavissa myös netissä