ViikkoViesti 5/2009

13.3.2009  

KD tyytyväinen hallituksen päätökseen perua yksipuolinen eläkeratkaisu

Kristillisdemokraatit olivat mukana opposition välikysymyksessä, jossa vaadittiin, että hallitus peruu yksipuolisen päätöksensä eläkeikärajan nostamisesta. KD:n kansanedustajat olivat tyytyväisiä siitä, että tämä toteutui, kun hallitus ja työmarkkinajärjestöt tiistaina ilmoittivat päätyneensä asiasta sopimukseen.
- Olisi tosin pääministeriltä ollut reilua sanoa tämä (päätöksen peruminen) selkeästi myös eduskunnan edessä, totesi KD:n ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa pitänyt Päivi Räsänen.

- Elämme vakavan taloudellisen taantuman aikaa – nyt ei ole varaa turhiin vastakkainasetteluihin. Neuvotteluyhteyden löytyminen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken oli myönteinen uutinen. Toivon, että myös oppositio otettaisiin mukaan keskusteluun julkisen talouden kestävyydestä ja työurien pidentämisestä, Räsänen esitti. KD:n mielestä eläkepolitiikassa on tärkeää hakea laajaa kansallista konsensusta sen vuoksi, että tehdyt ratkaisut ulottuvat yli vaalikausien.

Kristillisdemokraatit ovat valmiit harkitsemaan kaikkia vaihtoehtoja työurien pidentämiseksi, kunhan toimenpiteet muodostavat inhimillisen, tehokkaan ja käytännössä toimivan kokonaisuuden. Vanhuuseläkkeen ikärajan tekninen nostaminen ei kuitenkaan juuri auta, jos reaalista eläköitymisikää ei saada nostettua. Työvuosia on saatava lisää sekä uran alku- että loppupäähän. KD:n mielestä jo eläkkeellä olevia tulisi kannustaa työn vastaanottamiseen. Mikäli eläkkeensaaja tekee tilapäisesti tai osa-aikaisesti työtä, tulisi palkkatuloa verottaa nykyistä kevyemmin.

Räsänen toivoi, että tämän päätöksen myötä siirryttäisiin uuteen poliittiseen kulttuuriin, jossa hallitus rohkenee vetää pois harkitsemattomat esitykset ja oppositio vastaavasti antaa tukensa, kun siihen on aihetta.
- Siksi ryhmämme pitää tässä rajatussa kysymyksessä mahdollisena äänestää luottamusta hallitukselle. Haluamme osaltamme edistää sovittelevaa ja neuvottelevaa ilmapiiriä, Räsänen totesi ryhmäpuheessa.
Käydyssä luottamuslauseäänestyksessä luottamuksen puolesta äänestivät Päivi Räsänen, Bjarne Kallis, Kari Kärkkäinen ja Sari Palm. Tyhjää äänestivät Toimi Kankaanniemi, Leena Rauhala ja Tarja Tallqvist.

Ministerien vastauksia kirjallisiin kysymyksiin

KK 33/2009 vp - Leena Rauhala /kd: Kuorman sidonnan puutteista rankaiseminen
Vastannut: Liikenneministeri Anu Vehviläinen

KK 8/2009 vp - Bjarne Kallis /kd: Daavidin tähden rinnastaminen sarjakuvassa natsien hakaristiin
Vastannut: Oikeusministeri Tuija Brax

KD:lta lakialoite toimeentulotuen korottamiseksi

Kristillisdemokraattien lakialoitteessa esitetään, että toimeentulotuen perusosa nostetaan 600 euroon kuukaudelta. Lakimuutos tähtää kaikkein pienituloisimpien toimeentulon merkittävään parantamiseen.
Suurimmassa köyhyysriskissä ovat yksin asuvat, yksinhuoltajataloudet ja yli kolmen lapsen lapsiperheet. Myös opiskelijoiden köyhyysriski on suuri.

Talousilta kansalaisinfossa 19.3.

Mitä voimme oppia kiinalaisesta talouspolitiikasta?
Keskusteluilta kestävän talouden periaatteista ja tehokkaasta elvytyksestä torstaina 19.3. klo 18 eduskunnan Kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3. Alustajana ja keskustelun vetäjänä kansanedustaja Bjarne Kallis. Järj. KD:n eduskuntaryhmä

***

Voit peruttaa ViikkoViestin tilauksen tai vaihtaa sähköpostiosoitteen nettisivuilta www.kd.fi kohdasta Uutishuone -> ViikkoViestit.  Mikäli tilauksesi on yli vuoden vanha, muutokset toimitukselle sähköpostise viikkoviesti@kd.fi.

KD-Kompassissa lasten huostaanotoista

KD-Kompassissa Radio Deissä lauantaina 14.3. klo 12.05 kysytään, "missä on huostaanotetun lapsen ja nuoren paras paikka?" Kristiina Kunnaksen haastattelussa perhehoidon erityisasiantuntija Tarja Janhunen ja tiedottaja Leila Hänninen Perhehoitoliitosta sekä kansanedustaja Leena Rauhala.