ViikkoViesti 20/2009

26.10.2009  

Kankaanniemi: Tarvitaan kristillisdemokraattista modernia ikivihreyttä

Eduskunnan viikko 43 oli työntäyteinen, sillä lähetekeskustelussa oli 30 hallituksen esitystä ja ilmasto- ja energiapolitiikkaa koskeva tulevaisuusselonteko, jonka ryhmäpuheen piti kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.

- Vaikka hallituksen selonteko ei sisällä mitään varsinaista uutta, on se laaja tietopaketti. Sen arvoa ja uskottavuutta heikentää se, että siihen on kasattu kaikkien hallituspuolueiden toiveet, haaveet ja unelmat. Selonteko seisoo kuitenkin yhdellä jalalla, koska se ei sisällä taakanjaosta selkeää pohdintaa. Hallitus vaatii taloudellista vastuuta niiltä, joilla ei siihen ole minkäänlaisia mahdollisuuksia ja toisaalta lupailee palkkioita niille, joilla on varaa ja mahdollisuuksia nämä palkkiot kuitata. Hallitus unohtaa, että miljoonalla suomalaisella köyhällä ihmisellä ei ole varaa panostaa asumiseensa tai liikkumiseensa siten, että he saisivat ne tuet, joilla kannustetaan päästöleikkauksiin, totesi Kankaanniemi.

Kankaanniemi myös korosti, että emme sulje mitään energiantuotannon muotoa pois, painotamme voimakkaasti ja laajasti energiatehokkuuden parantamista, uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämistä ja uusien keksintöjen luomista tällä aloilla. Tarvitaan kristillisdemokraattista modernia ikivihreyttä, jossa materialismi ei ole määräävänä tekijänä. 

Tallqvist: Valtion oltava vastuullinen työnantaja

Kansanedustaja Tarja Tallqvist oli ottamassa vastaan suurimman valtion henkilöstöä edustavan ammattijärjestön Pardian mielenilmausta ensi vuoden talousarviosta, valtion omistajaohjauksesta, valtionhallinnon uudistuksista.

- Hallitus ilmoittaa osaksi tärkeimpiä tavoitteitaan työurien pidentämisen ja työssä jaksamisen parantamisen. Työkykyyn ja jaksamiseen investoiminen toisaalla ei tepsi, jos samaan aikaan on liian vähällä väellä hoidettava iso työmäärä. Liian tiukat henkilöstö- ja talousresurssit eivät ole valtiolta vastuullista työnantajapolitiikkaa saati sitten vastuullisia elvytystoimia. On kysyttävä, mitä valtion tuottavuusohjelman lopulta tuottaa. Nyt on aika huolehtia hyvinvoinnista turvaamalla työpaikat, jotta selviämme taantumasta mahdollisimman vähin vaurioin, Tallqvist vaati. 

Vastalauseita verotuksesta

Täysistunnossa äänestettiin kahdesta kansanedustaja Bjarne Kalliksen valtiovarainministeriön mietintöön jättämästä vastalauseesta. Toinen koski virheellisesti perityn ELV-veron palauttamista. Hallituksen esityksen mukaan virheellisesti perityn autoveron palautetaan automaattisesti vain niille vuosina 2006-2008 sekä alkuvuonna 2009 verotettujen ajoneuvojen omistajille, joiden verotuksen valitusaika ei ole vielä kulunut umpeen.

Palautusten ulkopuolelle jää tuhansia, joilta on peritty veroa väärin. Autoveron palauttaminen vain toisille palautukseen oikeutetuille merkitsee niiden henkilöiden diskriminointia, joille väärin perustein perittyä autoveroa ei automaattisesti makseta takaisin. Kallis vaati väärin perityn veron palauttamista kaikille siihen oikeutetuille. 

Toisessa vastalauseessa Kallis esitti lausumaa, jolla eduskunta edellyttäisi hallitukselta selvitystä, kuinka vaikeavammaisten yrittäjien ja käsityöyrittäjien valmistamien tuotteiden verorasitusta voidaan pysyvästi helpottaa.  Vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista on säädetty vuodesta 1995 alkaen aina vuodeksi kerrallaan erityislailla. Verolainsäädäntö muodostaa juridisen esteen vammaisten yhdenvertaisille mahdollisuuksille.

Käsityöläiset ovat toinen ryhmä, jonka verokohtelu on ongelmallinen. Tuotteiden kustannusrakenne muodostuu pääasiallisesti työstä ja arvonlisävero muodostaa näin työlle nyt 22 prosentin, jatkossa 23 prosentin ylimääräisen veron.

Kirjalliset kysymykset

Ministerit ovat antaneet vastauksensa seuraaviin kirjallisiin kysymyksiin:

KK 805/2009 Palvelualoilla työskentelevien turvallisuuden parantaminen ns. yrityslähestymiskiellolla (Kärkkäinen, Kari)
KK 792/2009 Vaarallisten aineiden kuljetukset (Kankaanniemi, Toimi)
KK 775/2009 Yhteishuoltajaperheiden lasten koulukyytien turvaaminen (Kankaanniemi, Toimi)
KK 776/2009 Joutsan seutukunnan kehittäminen (Kankaanniemi, Toimi)
KK 774/2009 Kotisairaalamaksujen sisällyttäminen terveydenhuollon maksukattoon (Räsänen, Päivi)
KK 755/2009 Oppisopimusopiskelijan etuuksien parantaminen (Kankaanniemi, Toimi)