ViikkoViesti 19/2009

9.10.2009  

Kärkkäinen: Kaasuputkihanke on myös turvallisuuskysymys

KD-ryhmän aloitteesta eduskunnassa käytiin ajankohtaiskeskustelu Nord Stream -kaasuputkihankkeesta. Kansanedustaja Kari Kärkkäinen korosti hankkeen ulko- ja turvallisuuspoliittista merkitystä.

- Hallitus on arvioinut Nord Stream -kaasuputkihanketta ensisijaisesti ympäristökysymyksenä. Kaasutoimitusten katkaiseminen talven kylmimpinä pakkaspäivinä merkitsee kuitenkin sitä, että energiapolitiikka on tänään myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU on jo nyt varsin riippuvainen Venäjästä energian toimituksen suhteen ja kaasuputkihanke entisestään lisää tätä riippuvuutta ja sen poliittista merkitystä, huomautti Kärkkäinen.

- Kaasuputkesta keskustellaan kriittiseen sävyyn ainakin Ruotsissa, Saksassa, Puolassa, Virossa ja Liettuassa. Myös suomalaiset asiantuntijat ovat puhuneet kaasuputkesta turvallisuuskysymyksenä, jopa sotilaallisena uhkana. Merkittävän energiaväylän luomisella Suomen talousvyöhykkeelle on vaikutuksia niin hyvässä kuin pahassa myös ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asetelmaan. Ennen kaasuputkilupaa tulisikin selvittää, millainen tulee käytännössä olemaan Venäjän läsnäolo ja putken valvonta Itämerellä ja mikä on koko hankkeen merkitys maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikalle, Kärkkäinen vaati.

Kankaanniemi kysyi yritysten vientitakuista

- Suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset eivät pärjää erityisesti Venäjän markkinoilla ja kilpailijoina ovat siellä saksalaiset. Saksalaiset yritykset vievät markkinoita ja suomalaiset jäävät nuolemaan näppejään. Tämä on äärimmäisen vakava kysymys vientimme osalta, työpaikkojen osalta, yritysten osalta ja kärjistyy kohti talvea, Toimi Kankaanniemi totesi eduskunnan kyselytunnilla.

- Ovatko Finnveran laadulliset ja määrälliset valtuudet sillä tasolla, että suomalaiset yritykset voivat pärjätä Venäjän markkinoilla kun Saksan valtio tukee runsaammin saksalaisia yrityksiä kuin Suomi Finnveran kautta, ja aikooko hallitus selvittää, tukeeko Saksa julkisin varoin vastoin EU-säädöksiä yksityisiä yrityksiä Kankaanniemi kysyi ministeri Mauri Pekkariselta.

MInisteri totesi vastauksessaan yritystukien riskien olevan jo nyt todella suuret. Riskiä ei haluta ottaa enempää. Lisäksi Pekkarinen vastasi uskovansa, että saksalaiset eivät tässä asiassa ainakaan ylitä niitä normeja, mitkä EU on salliva ja sallinut.

Kirjalliset kysymykset

Ministerit ovat antaneet vastauksensa seuraaviin kirjallisiin kysymyksiin:

KK 727/2009 Lasten kotihoidon tuen ehtojen joustavoittaminen (Räsänen, Päivi)
KK 729/2009 Yksityisen hoidon tuen myöntäminen perhepäivähoitajan omille lapsille (Räsänen, Päivi)
KK 733/2009 Opettajien ateriaedun säilyttäminen (Palm, Sari)
KK 736/2009 Kehitysvammaisten toimeentulo ja keskinäinen yhdenvertaisuus (Rauhala, Leena)
KK 719/2009 D1-kortti perhekäytössä (Palm, Sari)
KK 692/2009 Tarjoushintaisten elintarvikkeiden hintamerkinnät (Kallis, Bjarne)
KK 686/2009 Maksullisten aikuisviihdepalvelujen tarjoaminen tavallisissa matkapuhelinnumeroissa (Räsänen, Päivi)

Kansalaisinfossa asiaa mielenterveyskuntoutumisesta

"Mielenterveyskuntoutuja  - kysy mitä ikinä haluat tietää oikeuksistasi"

22.10.2009 klo 18-20 Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa

Kysymyksiin vastaamassa useita asiantuntijoita, illan vetäjänä kansanedustaja Tarja Tallqvist.

Järjestäjinä KD-eduskuntaryhmä ja Tukiyhdistys Majakka ry