| |
ViikkoViesti 13/2009 |
5.6.2009 |
|
 | KD:n oma meppi lähellä - kaikki mukaan vaalityöhön |
| Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely ennakoi torstaina Kristillisdemokraattien ja Perussuomalaisten vaaliliitolle kahta paikkaa europarlamenttiin. Vaaliliitossa läpi olisivat menossa Sari Essayah ja Timo Soini. Kolme suurta puoluetta Kokoomus, Keskusta ja Sdp saisivat kukin kolme edustajaa, vihreät ja vasemmistoliitto yhden.
Viimeisestä paikasta kisataan kuitenkin erittäin tiukasti. Erityisesti Rkp uhkaa KD:n ja PS:n toista paikkaa. - Viimeiset paikat saattavat ratketa hyvin pienillä eroilla, jopa muutamilla äänillä. Vaaleissa jokainen ääni on nyt huippu tärkeä. Siksi yhtäkään ei ole varaa menettää tietämättömyyden tai vaalivelttouden vuoksi, muistuttaa puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen.
- Tärkeintä ja vaikuttavinta ovat henkilökohtaiset suositukset tutuilta ihmisiltä. Siksi jokaisen kristillisdemokraatin ja meitä tukevan olisi tärkeää nyt olla aktiivinen vaalityössä ja kannustaa läheisiään ja ystäviään äänestämään. Sen voi tehdä monin eri keinoin, vaikkapa soittamalla, tekstarilla tai sähköpostiviestillä, Räsänen vinkkaa. - Nyt on meillä työn ja rukouksen paikka. Oma meppi olisi kullanarvoinen ja iso askel KD:n työssä eteenpäin. Emmehän hukkaa tätä ainutlaatuista mahdollisuutta saada oma pätevä edustaja parlamenttiin puolustamaan suomalaisten etuja ja kristillisiä arvoja! Valitse Kristillisdemokraatti EU-parlamenttiin 7.6. KD:n ehdokkaat numerot 182-191 koko maassa. Lue lisää www.kd.fi |  | Kärkkäinen: Hallitus ei katso totuutta silmiin työttömyysasiassa |
| Kansanedustaja Kari Kärkkäinen totesi ryhmäpuheessaan työllisyysvälikysymyskeskustelussa nuorisotyöttömyyden lisääntyneen hälyyttävästi. - Nuorisotyöttömyys on lyhyessä ajassa yli kaksinkertaistunut, Lounais-Suomessa kasvu on ollut 70 prosenttia, Uudellamaalla 83 prosenttia. Viimeisten tilastojen mukaan 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste on jo 21,6 prosenttia. Nuorista miehistä tällä hetkellä työttömänä on joka neljäs. Määräaikaisten irtisanominen ja koulujen päättyminen pahentavat lukuja entisestään. Hallitus kuitenkin edelleen puhuu vain maltillisesta työttömyyden kasvusta", ihmetteli Kärkkäinen.
– Nuorisotyöttömyyden kitkemisessä ja syrjäytymisen ehkäisyssä tarvitaan nyt riuskoja ja pikaisia otteita, ei hyssyttelyä ja iloista optimismia. Hallitus on lupaillut työllisyyslisäbudjetin vasta elokuussa, jolloin sen hyväksyminen eduskunnassa siirtyy lokakuulle ja täytäntöönpano marras-joulukuulle. - Tämä on täysin vastuutonta, koska määrärahat loppuvat jo ennen kesälomakautta. Vaadimme lisätalousarvion tuomista nuorisotyöttömyyden vähentämiseen heti ja sen käsittelyä ennen juhannusta. Hallituksen kikkailu vakavalla asialla on syytä lopettaa heti alkuunsa, Kärkkäinen vaati. Hallitus voitti luottamusäänestyksen keskiviikkona luvuin 107–63. |  | KD:lta useita muutosesityksiä kehysbudjettiin |
| Kansanedustaja Bjarne Kallis arvioi kehysselonteon käsittelyä valiokunnissa turhaksi. - Lopputulos on se, että mietinnössä on yksi lausuma, jossa todetaan, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa selonteon johdosta, mutta eduskunta edellyttää, että valtiontalouden tilannetta seurataan valppaasti ja että tarvittaessa tehtyjen toimien riittävyyttä arvioidaan uudelleen. Onko tarpeellista sanoa näin? Eikö hallitus muutenkin olisi velvollinen seuraamaan tilannetta ja ryhtymään toimenpiteisiin, ihmetteli Kallis.
Kristillisdemokraatit äänestyttävät eduskuntaa useista eri muutoksista. - Kristillisdemokraatit esittävät useita muutoslausumia budjettiin, viisi niistä kohdistuu verotukseen. Työttömien verotus on ankarampi kuin ansiotulonsaajien verotus ja vaadimme korjausta siihen. Vaadimme myös väärin perityn autoveron palauttamista automaattisesti kaikille. Esitämme yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta selkiinnytettäväksi sekä yrittäjien tärkeän tappiontasauspykälän käyttöön ottamista. Kristillisdemokraateilla on myös hyvin paljon työllisyyteen ja elinkeinoelämään sekä sosiaali- ja terveysasioihin liittyviä perustelulausumia, Kallis luetteli. |  | Ministerin vastaus saatu seuraaviin kirjallisiin kysymyksiin: |
| KK 398/2009 vp - Päivi Räsänen /kd: Ikäihmisten lääkehoidon kehittäminen Vastaus: Peruspalveluministeri Paula Risikko KK 338/2009 vp - Leena Rauhala /kd: Urheilujärjestöille jaettavan taloudellisen tuen perusteet lastensuojelulaissa Vastaus: Peruspalveluministeri Paula Risikko | |  | KD:n vaalivalvojaiset Helsingissä 7.6. |
| | Puolueen vaalivalvojaiset järjestetään su 7.6. klo 19 alkaen Alppi-talossa, Ravintola Skylinessä, 6. krs, Karjalankatu 2, Helsinki (samassa talossa on puoluetoimisto). Tervetuloa ehdokkaat tukijoukkoineen jännittämään porukalla mukavassa seurassa kristillisdemokraattien eurovaaleja.
Perinteinen vaaliveikkaus on jätettävä ennen kello 20, jolloin alustavat ennakkoäänet julkaistaan. Sitovat ilmoittautumiset Kyllikki Malkille kyllikki.malkki (at) kd.fi. Kahvitarjoilu | |
|
|