| KD:n eduskuntaryhmä toivoo hallitukselta ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta ottaa käyttöön monipuolisesti erilaisia välineitä, joilla finanssi- ja talouskriisin vaikutuksia lievennetään ja siten pienennetään uhkaavaa työttömyysaaltoa.
Kansanedustajat ja puoluejohto kokoontuivat talvikokoukseensa Vihdissä. Illanvietossa nähtiin nuoren sirkustaiteilijan esitys, jossa ryhmäpuheenjohtajakin pääsi käsigiljotiiniin (kuvassa).
Tappion vähentäminen edellisten vuosien voitoista Kristillisdemokraattien mielestä talouskriisin aikana tulisi yritysverotusta muuttaa siten, että se mahdollistaisi tappion vähentämisen verotuksessa kahden edellisen vuoden voitosta. Näin ollen tappiota tehnyt yrittäjä/yritys voisi saada palautusta aiemmasta voitosta maksamastaan yhteisöverosta. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tappiot voi vähentää seuraavien vuosien tuotosta. Järjestelmän tilapäinen muuttaminen pelastaisi yrityksiä tappiollisten vuosien yli.
Osinkojen tilalle velkakirja KD ehdottaa, että verolainsäädäntöä muuttamalla osakkaille tarjottaisiin talouskriisin aikana vaihtoehtoinen mahdollisuus saada osingon sijasta yritykseltä osingon määrää vastaavan suuruinen velkakirja, joka olisi osinkoverosta vapaa. Kun yritys esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua maksaisi tämän lainan osakkeenomistajalle, olisi tulo sen saajalle verovapaa. Tämä osaltaan vähentäisi pankkilainoituksen tarvetta.
Elvytysseteli Ostovoiman kohdentaminen kotimaisiin palveluihin työllistää tehokkaasti. Kristillisdemokraatit esittävät elvytyseteliä, jota voisi käyttää kotitalousvähennyksen määrittelemiin tarkoituksiin palvelusetelin tavoin. Elvytyssetelillä voidaan kohdentaa yhteiskunnan varoja paljon työllistäviin hoiva- ja hoito- sekä asuntojen siivous- kunnostus- ja perusparannustyöhön. Kotitalousvähennyksestä poiketen elvytyssetelin edun saisi käyttöönsä heti ja se kohdennettaisiin tietyn tulorajan alittaville.
Työpaikkatakuu Työpaikkatakuussa yritys sitoutuu olemaan tiettyyn päivään saakka irtisanomatta työntekijöitä. Kristillisdemokraattien mielestä samanlaisia sopimuksia tulisi tehdä laajemmin maassamme niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin.
Kuntarahaa jo lisätalousarvioon KD pitää erittäin aiheellisena ja kannatettavana kuntaministeri Kiviniemen ehdotusta kuntien yhteisövero-osuuden tilapäisestä korottamisesta. Tämä ei kuitenkaan riitä. Kuntien valtionosuuksiin on tehtävä korotus jo lisätalousarviossa. Kuntien rahoitus- ja valtionosuusuudistuksen valmistelua on kiirehdittävä. Hallituksen tulee luopua hyväksymästään periaatteesta, jonka mukaan kunnille ei uudistuksessa anneta uutta rahaa.
Hallitus muutti elvytystyön vaalityöksi Hallitus on luvannut osana elvytyspakettiaan sitoa indeksisuojan ulkopuolella olevat lapsiperheiden etuudet eli vähimmäispäivärahat, lapsilisä, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidontuki kuluttajahintaindeksiin 1.3.2011 lähtien, myös takuueläke toteutuu vuoden 2011 maaliskuusta alkaen. Kristillisdemokraatit tukevat näitä uudistuksia, mutta ajoituksen siirtäminen kahden vuoden päähän osoittaa, että hallitus on luopunut tavoitteestaan saada nopeita elvytystoimia aikaiseksi vaalityön vuoksi.
Tutustu talvikokouksissa pidettyihin katsauksiin: Bjarne Kallis, Päivi Räsänen |