| Eduskunta keskusteli EU:n ilmasto- ja energiastrategiasta keskiviikkona. Euroopan komissio antoi tiedonannon ilmasto- ja energiastrategiasta 23.1.2008. Ministeri Mauri Pekkarisen mukaan komission Suomelle esittämät velvoitteet sekä päästöjen vähentämiseksi että uusiutuvan energian lisäämiseksi ovat erittäin kovat. Tästä huolimatta hallitus katsoo, että Suomen on kannettava, komission esitystä vähän tarkistaen, oma oikeudenmukainen osuutensa koko maailman yhteisestä taakasta.
Keskustelussa Toimi Kankaanniemi korosti, että Suomen korkean teknologian pohjalta on mahdollisuuksia energiateknologian kehittämiseen ja viennin saamiseen alalla nykyistä paremmin. Kankaanniemen mielestä on tavattoman tärkeää, että kehitysmaat ja kehittyvät maat kaikkialta maailmasta saadaan tämän järjestelmän piiriin. Jos ei saada, suuri vaara on, että Euroopasta koko EU:n alueelta ja myös Suomesta karkaa teollisuutta maihin, joissa rajoituksia ei ole eikä sitoumuksia noudateta.
- Tiedämme, että Venäjän puutullit uhkaavat meitä voimakkaasti, ja tarvitsemme puuta tähän varsinaiseen käyttöön ja sitten polttoaineeksi entistä enemmän. Nyt on vaara, että esimerkiksi Saksa ja Keski-Euroopan maat, jotka ovat samassa EU:n uusiutuvan energian vaatimuskehässä mukana, vetävät meiltä puuraaka-ainetta poltettavaksi, hinta nousee ja tätä kautta saattaa tulla suuria ongelmia, Kankaanniemi murehti.
Kankaanniemen mielestä turpeen osalta pitäisi päästä siihen, että IPCC ja EU hyväksyisivät sen polton ja näin päästäisiin hyödyntämään sitten näitä meidän turvesoitamme. - 60 000 hehtaaria on käytössä ja 1,7 miljoonaa hehtaaria olisi mahdollista saada. Ottamalla tuo turve vähennetään hiilidioksidipäästöjä, ja kun se alue, joka näin tulee toisenlaiseen käyttöön, otetaan energiakasvituotantoon, niin saadaan nieluja aikaiseksi.
Bjarne Kallis viittasi EU:n varoitusraporttiin, jossa todetaan, että ilmastonmuutos on uuden kylmän sodan kasvualusta. Raportissa kerrotaan yksityiskohtaisesti, minkälaisia riskejä tähän ilmastonmuutokseen liittyy. - Kun Ruotsi nosti ilmastonmuutoksen kaikkein suurimmaksi turvallisuusuhaksi, niin en oikein sitä ymmärtänyt, mutta nyt jo EU-tasolla korkeassa asemassa olevat henkilöt nostavat tämän esille ja siihen palataan.
Kari Kärkkäinen kyseli, miten yksilötasolla voitaisiin tehostaa energian käyttöä. - Sota-ajan mummot ja papat eivät tiedä, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa, mutta ymmärtävät, miten energiaa säästetään. Nuoret aikuiset ymmärtävät, mitä on ilmastonmuutos, mutta eivät säästä energiaa. |