www.kd.fi
 

ViikkoViesti 4/2008

15.2.2008  

Kankaanniemi: Köyhyyden lievittämisen tarvetta ei saa unohtaa Sata-komiteaan

- Köyhien lapsiperheiden, eläkeläisten, työttömien ja perheellisten opiskelijoiden taloudellista asemaa parannetaan välittömästi eikä odoteta sosiaaliturvan uudistamiseen tähtäävän Sata-komitean hidasta työskentelyä, vaati kansanedustaja Toimi Kankaanniemi valtiopäivien avajaiskeskustelussa pitämässään KD:n ryhmäpuheessa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää vahingollisena sitä, että hallitus ei kykene ratkaisemaan energiapolitiikan perusasioita.
- Keskusta ja Kokoomus ovat antaneet vihreille oikeuden estää järkevät energiapoliittiset ratkaisut. Nyt on nostettava kaikki uusiutuvat, puhtaat ja kotimaiset energiavaihtoehdot tarkasteluun.

Kankaanniemieni muistutti, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tarvitaan suurta realismia.
- Hallitus on aivan viime päivinä muuttanut suhtautumistaan Afganistaniin. Enää ei pyritä johtovastuuseen eikä puhuta joukkojen lisäämisestä eikä aseviennistä. Viisaus on lisääntynyt. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä painottaa siviilikriisinhallintaa ja kehitysyhteistyöhön panostamista.

Lue koko puhe

KD esittää Kemijärven sellutehtaan jatkamista

Välikysymyskeskustelussa StoraEnson tehtaiden lopettamisesta ja valtion omistajapolitiikasta Bjarne Kallis totesi yhtiön lakkautuspäätöksen perustelujen olevan hataria ja vaihtelevia. Monet asiantuntijat, kuten Metsähallituksen entinen pääjohtaja, ovat esimerkiksi kumonneet väitteet puupulasta.

Kemijärven tehtaan tuottotavoite 13 prosenttia, joka lähes joka vuosi on ylitetty. Samanaikaisesti koko yhtiön tuottotavoite on jäänyt alle 5 prosentin.

- Hallitus sanoo, että pörssisääntö kieltää puuttumasta yhtiön asioihin. Tuolla tarkoitetaan tietenkin osakeyhtiölakia, joka kieltää suosimasta tiettyä osakasryhmää, mutta ei kiellä puuttumasta asioihin silloin, kun ne ovat menossa pieleen, Kallis totesi.

- Kun ihmiset sijoittavat rahaa pörssiin, niin kyllä he katsovat myöskin, mitä yhtiö omassa strategiassaan sanoo toiminnastaan. He odottavat, että yhtiö ottaa vastuuta niistä asioista, joiden se sanoo olevan tärkeitä.

KD:n eduskuntaryhmä vaati, että valtio yhtiökokouksessa pyrki siihen, että Kemijärven tehdas jatkaa toimintaansa. Mikäli StoraEnso ei halua sitä tehdä, tulee tehdas myydä sellaiselle taholle, joka on halukas jatkamaan sen kannattavaa toimintaa Itä-Lapissa, Kallis esitti.

Lue koko puhe

Tallqvist kysyi saattohoidosta

Tarja Tallqvist nosti torstain kyselytunnilla esille saattohoidon tilanteen. Suomessa kuolevat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa asuinpaikastaan riippuen.

- Meillä kuollaan sairaaloissa käytävillä, pesuhuoneissa ja täpötäysissä potilashuoneissa. Kivuttomaan saattohoitoon ei useinkaan ole tilaa eikä riittävästi osaavaa henkilökuntaa. Meillä on saattokoteja ainoastaan neljä kappaletta Suomessa, joiden yhteinen potilasmäärä on sata potilaspaikkaa kuoleville, ja se ei todellakaan vastaa tätä tarvetta.

- Ministeri Risikko, mitä te tulette tekemään, jotta kansalaisille paikkakunnasta ja tulotasosta riippumatta taataan kivuton ja hyvä ja rauhallinen kuolema joko sairaalassa, saattokodissa tai kotona, Tallqvist tiedusteli.

Peruspalveluministeri Paula Risikko totesi Tallqvistin olevassa oikeassa.
- Olisi todella hienoa, että meillä jokaisen sairaanhoitopiirin alueella vähintään olisi saattohoitokoti. Meillä on myös tekemistä kivun hoidossa ja myöskin siinä, miten kaiken kaikkiaan saattohoito toteutuu. Olemme antaneet ohjeistuksia saattohoidosta, Risikko kertoi.

Kansanedustajien maakuntakiertue jatkuu

KD:n kansanedustajien maakuntakiertueella vuorossa ovat lauantaina 16.2. Seinäjoki. Bjarne Kallis ja Päivi Räsänen ovat tarjoilemassa puolueen 50-vuotisjuhlakahveja klo 10.30-11.30 Supersportsin pihalla rautatieaseman kupeessa.

Kari Kärkkäinen ja Tarja Tallqvist puolestaan vierailevat sunnuntaina ja maanantaina Pohjois-Karjalassa. Kahveja tarjoillaan sunnuntaina klo 15.30 Nurmeksessa kahvila Kahvituulessa ja klo 18 ruokaravintola Mammastiinassa.
KD-Kompassissa asiaa lapsista ja mediasta

KD-kompassin aiheena on lauantaina 16.2. median ja nettimaailman vaikutus lapsiin ja nuoriin. Haastateltavana mm. mediatutkija Anu Mustonen. 

Ohjelma on kuultavissa Radio Deissä lauantaisin klo 12.05 sekä KD-lehden nettisivuilla.