ViikkoViesti 34/2008

4.12.2008  

KD tyytyväinen vaikeavammaisten avustajajärjestelmän parantumiseen

Kansanedustaja Päivi Räsänen kiitteli hallitusta lakiesityksestä, jolla parannetaan vaikeavammaisten oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan. Hän myös muistutti, että Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on useiden vuosien ajan tehnyt lakialoitteita ja erilaisia kirjallisia kysymyksiä vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun saamiseksi subjektiiviseksi oikeudeksi, joka ensi vuonna toteutuu.
- Kyseessä on ihmisoikeus- ja perusoikeuskysymys, koska henkilökohtaisen avun turvin vaikeavammaiselle tulee mahdollisuus osallistumiseen yhteiskuntaan, työelämään, ihan niihin normaaleihin arkisiin perustoimintoihin.

Räsäsen mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä ilmeni, että Kuntaliiton vaatimuksesta tiettyjä rajauksia tehtiin lakipykäliin. Tämän vuoksi lakiesityksen perustelut ja pykälät eivät ole aivan yhteismitalliset eli perustelut ovat selvästikin myönteisemmät kuin pykälät. Räsänen esittikin vastalauseessaan neljää muutosta kahteen pykälään, koskien mm. ikääntyneiden oikeutta avustajaan sekä lähiomaisen mahdollisuuksia toimia avustajana. KD esitti myös uudistuksen aikaistamista syyskuulta vuoden alkuun, mutta muutosehdotukset kaatuivat äänetyksissä hallitusryhmien äänin.

Kristillisdemokraatit eivät hyväksy Merentutkimuslaitoksen pilkkomista

Sari Palm yhtyi liikennevaliokunnassa KD:n edustajana vastalauseeseen, jotta Merentutkimuslaitosta ei jaettaisi. Hallitus on perustellut esitystään Merentutkimuslaitoksen jakamisesta Itämeren tutkimuksen vahvistamisella ja tutkimustoiminnan otteen kokonaisvaltaistamisella.
- On jatkuvuuden kannalta ja perustelujen hataruuden osoituksena erikoista se, että jatkossa vahvistumisen osoituksena merentutkimus jakautuu kahden tutkimuslaitoksen ja kahden ministeriön alaisuuteen. Muun muassa laboratoriotoiminnot toimisivat fyysisesti useassa paikassa. On siis varsin kyseenalaista, lisääkö tämä joustavuutta, Palm totesi.

- Kuulemisprosessin aikana tuli monesta eri lähteestä ilmi se jatkopyrkimys, jossa merentutkimuksen myöhäisempi tulevaisuus olisi ikään kuin yhden sateenvarjon alla. On perin merkillinen tilanne, että haetaan kehittämisratkaisua ja muutosta ensin pilkkomalla ja sitten uudelleen kokoamalla. Olisi varmasti myös kustannustehokkaampaa, että ensin suunnitellaan ja kehitetään uudistus kerralla oikeaan suuntaan merentutkimuksen todelliseksi kokonaisvaltaistamiseksi, ja sitten tehdään muutos, Palm esitti.

Ministeri on vastannut seuraavaan kirjalliseen kysymykseen:

KK 833/2008 vp - Sari Palm /kd: Sotaorpojen aseman parantaminen
Vastannut: Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

***
Voit peruttaa ViikkoViestin tilauksen tai vaihtaa sähköpostiosoitteen nettisivuilta www.kd.fi kohdasta Uutishuone -> ViikkoViestit.  Mikäli tilauksesi on yli vuoden vanha, muutokset toimitukselle sähköpostise viikkoviesti@kd.fi .

KD-Kompassissa vieraana metropoliitta Ambrosius


Lauantaina 6.12. klo 12.05 Merja Eräpolun vieraana on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan metropoliitta Ambrosius. Keskustelussa pohditaan itsenäisyyspäivän tunnelmissa elämää muutosten ja erilaisten suurten haasteiden keskellä.

Ohjelmat ovat kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi KD:n sivuilta.