ViikkoViesti 30/2008

7.11.2008  

KD:n eduskuntaryhmältä 24 energiateesiä

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä ilmastonmuutoksen hillitsemistä luomakunnan ja ihmisten varjelemiseksi. Samalla tulee turvata kotien, julkisen sektorin ja yritysten energiansaanti soveltamalla korkeatasoista tekniikkaa sekä energian tuotantoon että energiatehokkuuteen kasvattamiseen. Uuden energiatekniikan lisääntyvä käyttöönotto kotimaassa lisää sen vientimahdollisuuksia. Ryhmä julkisti keskiviikkona omat energiateesinsä.

KD:n eduskuntaryhmä edellyttää, että EU:n tulee pitää kiinni sovituista tiukoista päästöjen vähentämistavoitteista. Päästökauppajärjestelmästä tulee muokata sellainen, ettei siitä aiheudu teollisuustuotannon siirtymistä saastuttavampiin maihin ja teollisuuslaitosten päästöt tuotettua yksikköä kohden otetaan huomioon.

KD:n visiossa Suomi täyttää EU-tavoitteet energiatehokkuuden kasvusta ja uusiutuvien energiamuotojen lisäyksestä 38% osuuteen energian loppukäytöstä sekä 10% osuuteen liikennepolttoaineista. Näin Suomen hiilidioksidipäästöt vuonna 2020 alenevat jopa enemmän kuin 20% vuoden 1990 päästötasosta eivätkä jää kauaksi mahdollisesta tiukemmasta 30%:n tavoitetasosta.

Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi KD:n tavoite on puolittaa Suomessa kivihiilen ja öljyn käyttö energialähteinä vuoteen 2020 mennessä. Osalle jäljelle jäävästä hiilen käytöstä kehitetään Suomeen sopivaa hiilidioksidin talteenotto ja -varastointitekniikkaa. KD:n visioissa suhteellisesti eniten öljyn käytön vähenee liikenteessä, kun siirrytään hybridi- ja sähköautoihin sekä biopolttoaineisiin. Kristillisdemokraatit korostavat toimia, joihin jokainen kansalainen voi ryhtyä, kuten kotitalouksien energian säästöä ja uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämistä lämmitysjärjestelmissä.

Tutustu KD:n 24 ehdotukseen energiatehokkuuden parantamiseksi sekä energiaomavaraisuuden parantamiseksi ja kotimaisten energialähteiden esitämiseksi tästä.

Räsänen on huolestunut Venäjän uskonnonvapaustilanteesta

Kansanedustaja Päivi Räsänen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Venäjän vähemmistökirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen toiminnan turvaamisesta.
- Venäjän oikeusministeriö julkaisi listan kirkoista ja uskonnollisista järjestöistä, joiden kohdalla Venäjän oikeusministeriö suunnittelee kannekirjelmän jättämistä kyseisten järjestöjen lakkauttamiseksi.

- Lakkauttamisuhan alla on 36 protestanttisista järjestöä kuten Inkerin kirkko, Kelton teologinen instituutti sekä evankelisten baptistikristittyjen kristillinen keskus.  Näiden lisäksi mukana on muidenkin uskontokuntien järjestöjä. Useat suomalaiset seurakunnat sekä uskonnolliset järjestöt tekevät yhteistyötä Venäjällä lakkauttamisuhan alla olevien järjestöjen kanssa. Venäjän oikeusministeriön julkaisema lista on herättänyt suurta huolta suomalaisten yhteistyöjärjestöjen piirissä.

- Hallituksen tulee selvittää Venäjän aikomukset lakkauttamisuhan alla olevien uskonnollisten järjestöjen ja kirkkojen suhteen ja tarpeen vaatiessa vedota Venäjään uskonnollisten järjestöjen toiminnan jatkumisen puolesta. Vähemmistökirkkojen ja uskonnollisten järjestöjen toiminnan jatkuminen on tärkeä uskonnonvapauskysymys, toteaa Räsänen kirjallisen kysymyksen perusteluissa.

Räsänen kysyi vankiloiden tilanteesta

Päivi Räsänen nosti kyselytunnilla esille vankiloiden tilan ahtauden ja alhaisen henkilöstömiehityksen. Räsänen muistutti, että asialla on kielteisiä turvallisuusvaikutuksia ja heikot henkilöstöresurssit vankeinhoidossa altistavat uusintarikollisuudelle, jos vankien päihde- tai mielenterveysongelmiin ei pystytä vankila-aikana tarttumaan.

- Eikö nyt olisi syytä hylätä kaavamainen tuottavaisuusohjelma ja turvata laadukas vankeinhoito? Ja lisäksi, kun tiedämme, että nämä lakkautusuhan alla olevat, esimerkiksi Konnunsuon keskusvankila, ovat erittäin huonossa kunnossa ja vaatisivat pikaisen korjauksen, niin eikö nyt rakennusalan hiipuessa olisi erinomainen aika myös talouspoliittisesti aloittaa vankiloiden peruskorjaus, mikä on sitä paitsi jo aikoja sitten luvattu muun muassa tuolle vankilalle?

Oikeusministeri Tuija Brax ei antanut asiaan selkeää vastausta, mutta totesi, että asiaan paneudutaan hallituksen iltakoulussa joulukuussa. Braxin mukaan arviot vankiluvun vähenemisestä perustuvat näkymiin siitä, että rikollisuustaso on laskemassa ja myös rikoksentekoiässä olevien ikäluokkien pienuus vaikuttaa asiaan.

Vastatut kirjalliset kysymykset

KK 685/2008 vp - Sari Palm /kd: Kuljetusalan kaluston päästöjen vähentäminen
Vastannut: Liikenneministeri Anu Vehviläinen

KK 727/2008 vp - Toimi Kankaanniemi /kd: Maatalouden ahdingon helpottaminen
Vastannut: Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

***
Tämä ViikkoViesti lähti poikkeuksellisesti kaikille KD:n kuntavaaliehdokkaina olleille. Mikäli haluat saada jatkossakin KD:n eduskuntaryhmän toiminnasta kertovan viikoittaisen uutiskirjeen (etkä ole ennestään sen jakelulistalla), tilaa ViikkoViesti KD:n nettisivuilta www.kd.fi  kohdasta Uutishuone -> ViikkoViestit.

Samasta kohdasta voi itse peruttaa tilauksen tai vaihtaa sähköpostiosoitteen samasta kohdasta.  Uutiskirje on maksuton ja ilmestyy pääsääntöisesti perjantaisin eduskunnan koolla ollessa.

KD-Kompassi lauantaisin Radio Deissä


KD:n ajankohtaisohjelma KD-Kompassi Radio Deissä kuullaan aina lauantaisin klo 12.05. 

Lauantaina 8.11. Kristiina Kunnaksen haastateltavina Tarja Tallqvist ja Kari Leino sekä Viikon viisarina KD-Nuorten puheenjohtaja Mikael Viitala.

Ohjelmat ovat kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi KD:n sivuilta.