ViikkoViesti 26/2008

3.10.2008  

Välikysymys perusterveydenhuollon tason turvaamisesta jätettiin KD:n johdolla

Kristillisdemokraattien aloitteesta tehty välikysymys perusterveydenhuollon tason turvaamisesta jätettiin tänään. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on KD:n puheenjohtaja, lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen.

Välikysymysessä todetaan, että Vanhasen hallitus ei ole ymmärtänyt, millainen kriisitilanne terveydenhuoltomme perustaa, terveyskeskuksia, on uhkaamassa. Monessa kunnassa hoitotakuu ei ole nopeuttanut kiireettömään hoitoon pääsyä lainkaan. Pääsy terveyskeskuslääkäreille on entisestään vaikeutunut ja terveyskeskusten vetovoima vähentynyt. Kunnilla on aivan liian vähän rahaa vastatakseen terveyspalvelujen tarpeeseen. Välikysyjät vaativatkin merkittävää lisärahoitusta kunnille.

Terveyspalvelujen käyttö on eriytynyt. Hyvätuloiset käyttävät yhä enemmän yksityisiä palveluja, työssä käyvät pääosin maksutonta työterveyshuoltoa ja pienituloiset terveyskeskuspalveluja. Myös kouluterveydenhuolto ja oppilashuolto ovat suurissa vaikeuksissa. Kunnat ovat vähentäneet kouluterveydenhuoltohenkilöstön virkoja ja kouluterveydenhuollon vastaanottokäyntejä huomattavasti. Mielenterveyspalveluiden hoitotakuu ei toimi. Laki ei turvaa oikea-aikaista, riittävää ja asianmukaista hoitoa mielenterveyspotilaille. 

Kysymyksellä patistetaan hallitus toimiin perusterveydenhuollon toimivuuden ja varsinkin kouluterveydenhuollon sekä mielenterveyspalvelujen riittävien resurssien turvaamiseksi. Lue koko kysymys

Kankaanniemi hiillosti hallitusta maatalouspolitiikasta kyselytunnilla

Toimi Kankaanniemi tiedusteli kyselytunnilla maatalouden tulokehityksestä.
- Hallitus on ohjelmassaan luvannut kääntää maatalouden tulokehityksen nousuun, ja nyt on tapahtunut aivan dramaattinen käänne päinvastaiseen suuntaan. Mtt Taloustutkimuksen mukaan tänä vuonna maataloustulo, tuntipalkka, putoaa 4,7 euroon tunnilta. Sieltä pääomalle tuleva korko on vain 1,8 prosenttia.

- Herra valtiovarainministeri, sanoitte, että tähän kustannuskriisiin on paras ratkaisu investointien tukeminen. Oletteko todella sitä mieltä, että vain investointeja tukemalla voidaan akuutti kriisi ratkaista? Se ei tuo kuitenkaan siihen tilanteeseen apua, missä viljelijät ovat tänä päivänä. Täytyy saada nopeita toimenpiteitä. Ja te tyrmäsitte valitettavasti valtionlainojen korkovapauden vaikeuksissa oleville tiloille ja maataloustulon verottamisen kokonaan ansiotulona vaadittaessa, jotka ovat Mtk:n tämänpäiväiset vaatimukset muun muassa. Oletteko te hyväksymässä ne vai ettekö, Kankaanniemi hiillosti.

Pääministeri Matti Vanhanen totesi, että tilojen kannattavuus tänä vuonna tulee olemaan erittäin heikko. Viime vuonna taas osa tiloista pärjäsi erittäinkin hyvin, kun viljan hinta nousi maailmanmarkkinoilla voimakkaasti. Vastaus tähän on vaan se, että markkinat pitää saada toimimaan paremmin niin, että jos kustannukset nousevat, valitettavasti, näiden kustannusten pitää pystyä myös siirtymään tuottajahintoihin, ja tältä osin markkinat eivät toimi. Tässä myös ketjun muiden osien, teollisuuden ja kaupan, rooli on erittäin tärkeä.

- Kaupan ja teollisuuden ei pitäisi hakea ylimääräisillä tuontierillä sellaisia pikavoittoja, jotka horjuttavat ja särkevät tämän markkinoiden toiminnan ja, voi sanoa, terveen hintakehityksen Suomessa tuottajahintojen näkökulmasta. Hallitus on tehnyt ne toimet, jotka hyvin tunnetaan. Myös verotuksen valinnan vapautta koskevan vaatimuksen osalta budjettiriihessä päätettiin, että se mahdollisuus tullaan selvittämään ja siihen tullaan sitten palaamaan ensi vuoden budjettiriihessä, Vanhanen totesi.

Maahanmuuttajailta 7.10. Helsingissä

"Kotouttamisen haasteet maahanmuuttajien näkökulmasta"

Keskusteluilta ti 7.10. klo 16.30 eduskunnan kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3. Alustajina kansanedustaja Sari Palm, DI Kermen Soitu ja kieltenopettaja Alexei Konachev.

Järj. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä

Voit itse muuttaa osoitettasi tai poistua listalta

Voit muuttaa osoitettasi tai peruuttaa ViikkoViestin tilaamisen nettilomakkeella KD:n nettisivuilta Uutishuone-osiosta täältä.

KD-Kompassissa asiaa asuntopolitiikasta Helsingissä


KD:n ajankohtaisohjelma KD-Kompassi Radio Deissä kuullaan aina lauantaisin klo 12.05.

Asuntopoliittista keskustalua käyvät 4.10. Merja Eräpolun johdolla kansanedustaja Bjarne Kallis, eduskunta-avustaja Jussi Kärmeranta, opettaja Sonja Kytökangas ja FT Juri Kurhinen.

Ohjelmat ovat kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi KD:n sivuilta.