ViikkoViesti 23/2008

2.9.2008  

Kristillisdemokraatit haluavat eroon kaatopaikoista, terveydenhuoltoon esitetään pelastuspakettia

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kokoontui kesäkokoukseensa viime viikolla Hämeessä. Tutustumiskohteena oli Ekokemin jätteenpolttolaitos Riihimäellä. Kuvassa vasemmalta Leena Rauhala, Sari Essayah ja Päivi Räsänen turvavarusteisiin sonnustautuneina laitoksen toimintaa ihmettelemässä.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä jätteiden hyödyntämistä on parannettava lisäämällä lajittelun mahdollistavia keräyspisteitä sekä jätteiden energiakäyttöä.

Suomessa yhdyskuntajätteestä 60% sijoitetaan kaatopaikoille, mikä on merkittävästi enemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa. Lue lisää

KD ei halua riisuttua presidenttiä

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä vuonna 2000 voimaan tulleessa Suomen perustuslaissa ei ole tarvetta tehdä syvällisiä muutoksia. Valtioelinten välisiin valtasuhteisiin on syytä tehdä vain käytännön tekijöistä, mm. EU-jäsenyydestä, johtuvat tarkistukset. Perusoikeuksien toteutumista on kuitenkin syytä tarkoin seurata.

KD katsoo, että tasavallan presidentin tulee olla jatkossakin puolustusvoimien ylipäällikkö ja hänellä tulee olla tärkeä asema ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa. Tämä luo pitkäjänteisyyttä ja vakautta, mikä on tarpeen kansainvälisessä yhteistyössä. Lue lisää

KD esittää terveydenhuollon pelastuspakettia

Vanhasen hallituksen budjettiesitys osoittaa, että hallituspuolueilla ei ole edelleenkään aikeita lunastaa lupauksiaan terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tason kohentamisesta. Kristillisdemokraatit esittävät 400 miljoonan euron suuruista terveydenhuollon pelastuspakettia. Kansalaisen oikeudet takaavaa terveydenhuollon lainsäädäntöä tulee kiristää. Lue lisää

Energia-ilta eduskunnassa 11.9.

"Viisaasti energiaa Suomessa" -energiailta torstaina 11.9. klo 17-19 eduskunnan lisärakannuksen kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3.

"Uusiutuvan energiantuotannon ja uuden teknologian mahdollisuudet Suomelle" - Professori Peter Lund, TKK 
"Suomi EU:n päästövähennysten puristuksessa - millä strategialla eteenpäin?" Osastopäällikkö Taisto Turunen, Työ- ja elinkeinoministeriö, kansanedustaja Toimi Kankaanniemi 
"Kristillisdemokraattien tiekartta kestävään energiantuotantoon"
KD:n energiatyöryhmän vetäjä, päätoimittaja Esa Erävalo
Keskustelua. Tervetuloa! Järj. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä

KD:n energiatyöryhmä on pakertanut kesän aikana linjausta kestävämpään energiankäyttöön. Työryhmä odottaa paraikaa kommentteja luonnoksesta. Ohjelma on tarkoitus hyväksyä 6.9. puoluehallituksessa. Vielä ehdit tutustua ohjelmaluonnokseen ja kommentoida sitä osoitteella esa.eravalo@kd.fi

Vielä ehdit kuntavaaliehdokkaaksi!

Kuntavaalit kolkuttelevat jo ovella. iinnostaako Sinua luottamustyö kotikuntasi päätöksentekoelimissä kristillisdemokraattisten arvojen ja periaatteiden pohjalta? Jos kiinnostaa, niin kannattaa olla rohkea ja kertoa kiinnostuksestasi. Ehdokasasettelu päättyy syyskuun puolivälissä.

Voit kertoa kiinnostuksestasi lähettämällä  netistä lomakkeen puoluetoimistoomme, josta tieto välitetään kotikuntasi paikallisosastolle. Voit kertoa meille jostakusta tuttavastasi, jota suosittelet KD:lle ehdokkaaksi. Paikallisosastot vastaavat ehdokasasettelusta ja tekevät myös muut vaaleihin liittyvät päätökset.

KD-Kompassi Radio Deissä


KD:n ajankohtaisohjelma KD-Kompassi Radio Deissä on palannut kesätauolta. Ohjelma kuullaan aina lauantaisin klo 12.05. Lauantaina 6.9. ohjelmassa vieraana kansanedustajat Bjarne Kallis, Päivi Räsänen ja Sari Palm. He kommentoivat budjettia ja Georgian kriisiä.

Ohjelmat ovat kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi KD:n sivuilta Kride-TV:stä katsottavissa myös uusia videoita, joita tulossa lisää.