| |
ViikkoViesti 22/2008 |
11.8.2008 |
|
 | Kuntavaalit kolkuttavat ovella. Nyt ehdokkaaksi! |
| | Kuntavaalit kolkuttelevat jo ovella. Lokakuun 26.10. pidettävissa vaaleissa valitaan yli 10 000 kuntavaltuutettua, jotka käyttävät päätösvaltaa meidän jokapäiväiseen elämään vaikuttavissa asioissa. Valtuustot vastaavat kuntien taloudesta ja toiminnasta ja huolehtivat kansalaisten peruspalveluista. Ne kantavat 2/3 koko julkisen talouden vastuusta. Valtuustojen apuna toimivat eri sektoreiden lautakunnat, joihin valitaan yleensä niin ikään kuntavaaleissa mukana olleita aktiivisia kuntalaisia.
Kiinnostaako Sinua luottamustyö kotikuntasi päätöksentekoelimissä kristillisdemokraattisten arvojen ja periaatteiden pohjalta? Jos kiinnostaa, niin kannattaa olla rohkea ja kertoa kiinnostuksestasi. Ehdokasasettelu päättyy syyskuun puolivälissä.
Voit kertoa kiinnostuksestasi lähettämällä netistä lomakkeen puoluetoimistoomme, josta tieto välitetään kotikuntasi paikallisosastolle. Voit kertoa meille jostakusta tuttavastasi, jota suosittelet KD:lle ehdokkaaksi. Paikallisosastot vastaavat ehdokasasettelusta ja tekevät myös muut vaaleihin liittyvät päätökset.
KD:n kuntavaalistartti ja ehdokaskoulutus pidetään lauantaina 6.9.2008 Eduskunnan lisärakennuksen auditoriossa, os. Arkadiankatu 3. Katso ohjelma tästä ja ilmoittaudu pikaisesti, että mahdut mukaan. |  | KD:n energiateemaviikot tuloillaan |
| | Kristillisdemokraattien energiatyöryhmä on pakertanut kesän aikana linjausta kestävämpään energiankäyttöön. Kampanjassa kysytään: "Energiaa harakoille vai säästöön?"
Maailman ilmakehä huutaa päästövähennyksiä. Tarvitsemme lisää uusiutuvaa energiaa ja säästöä niin kodeissa, tuotannossa kuin liikenteessäkin. Tätä pohditaan mm. teemaseminaareissa Tampereella, Joensuussa ja Helsingissä.
Tervetuloa energiaa ja ympäristöä käsitteleviin seminaareihin:
- torstaina 21.8. klo 17 Tampereen pääkirjastossa Metsossa, luentosali 1.
- tiistaina 26.8.2008 klo 17-20 Joensuun seutukirjastossa, Muikkusali. Alustajina: Veijo Hartikainen, Outokummun Energia Petri Kekäläinen, kaukolämpöpäällikkö Esa Erävalo, KD:n energiatyöryhmän vetäjä Ilmoittautumiset tarjoilun takia tero.sinkkonen@kd.fi tai 050 492 2762.
- torstaina 11.9. klo 17 alkaen eduskunnan kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3. Alustajina mm. kansanedustaja Toimi Kankaanniemi, KD:n energiatyöryhmän vetäjä, päätoimittaja Esa Erävalo
KD-Akatemia ja Maailman Luonnon Säätiö WWF järjestävät kaikille avoimen koulutuksen "Itämerityö ja vapaaehtoinen öljyntorjunta" pe 29.8. klo 10-14.30 Kulttuurikeskus Sofiassa, Kallvikintie 28, Helsinki (Vuosaaren metroasemalta n. 2 km, bussi 96 Kallahdenraitin pysäkiltä n. 1 km). Ohjelma tässä |  | Kansanedustajat Hämeessä - tule tapaamaan! |
| | Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmä ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseensa 28.-29.8. Hämeessä.
Kansanedustajat ovat tavattavissa kävelykatu Reskalla Hämeenlinnassa torstaina 28.8. klo 17-18 ja Lahden satamassa Sibeliustalon vieressä perjantaina 29.8. klo 16-17.
Torstaina 28.8. klo 18.30 alkaen KD:n syyskauden avaus Rantalahden leirikeskuksessa Janakkalassa, 13 km VT3 Hämeenlinnasta Helsinkiin päin. Mukana kansanedustajat, puoluejohtoa ja toimihenkilöitä.
Tarjoilun vuoksi lmoittautumiset illanviettoon Leena Mantereelle, leena.mantere@kd.fi. Mahdollisuus saunomiseen rantasaunassa n. klo 20.30.
Ajo-ohje: Janakkalan kirkon parkkipaikalta koulun ja seurakuntakeskuksen välistä noin 800 metriä Rantalahden tietä. Viitta "seurakunnan leirikeskus". | |  | KD-Kompassi Radio Deissä jälleen |
|  Muistathan, että KD:n ajankohtaisohjelma KD-Kompassi Radio Deissä on palannut kesätauolta. Ohjelma kuullaan aina lauantaisin klo 12.05. Poikkeuksena 30.8., jonka lähetys kuullaan vasta su 31.8. klo 17:35 - 17:55.
Ohjelmat ovat kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi
KD:n sivuilta Kride-TV:stä katsottavissa myös uusia videoita, joita tulossa lisää. | |
|
|