ViikkoViesti 19/2008 www.kd.fi

6.6.2008  

KD esittää lakialoitteissa isovanhempien kotihoidontuen ja päihdeäitien pakkohoidon mahdollistamista

© Pieter82 | Dreamstime.comKansanedustaja Päivi Räsänen on tehnyt kaksi lakialoitetta, joista ensimmäinen koskee isovanhempien kotihoidon tuen ja toinen päihdeäitien pakkohoidon mahdollistamista. Molemmat lakialoitteet ovat KD:n muidenkin kansanedustajien allekirjoittamia.

Isovanhempien kotihoidon tukea koskevalla aloitteella esitetään alle 3-vuotiasta lastenlastaan hoitavalle isovanhemmalle oikeutta hoitovapaaseen ja kotihoidon tukeen. Lisäksi isovanhemmille esitetään oikeutta osittaiseen hoitovapaaseen siihen saakka kunnes perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Aloitteen tavoitteena on lisätä lasten kotihoidon mahdollisuuksia ja luoda vanhemmille enemmän vaihtoehtoja lapsensa hoidosta päätettäessä.

Päihdeäitejä koskevassa aloitteessa esitetään, että odottava äiti voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan hoitoon kolmeksi kuukaudeksi, mikäli äiti vaarantaa vakavasti päihteiden käytöllään kohdussaan elävän sikiön hengen ja terveyden.

KD-ryhmä jakaantuu Lissabon-äänestyksessä

Keskiviikkona eduskunta kävi keskustelua Lissabonin sopimuksesta. Sopimuksen hyväksymisestä äänestetään ensi tiistaina. Osa Kristillisdemokraattien kansanedustajista tukee ja osa vastustaa esityksen hyväksymistä. Suomen ei ole mahdollista saada sopimukseen muutoksia, vaan se on joko hyväksyttävä tai hylättävä.

Toimi Kankaanniemen mielestä sopimus tuo uusia toimielimiä unionille eli laajentaa sen byrokratiaa ja valtaa monissa pienissä asioissa turhan pitkälle eteenpäin. Uutena päätöksentekoelimenä tulee Eurooppa-neuvosto viralliseksi toimielimeksi ja sille pysyvä puheenjohtaja eli presidentti.
- Kun luin nuo kaikki valiokuntien antamat lausunnot läpi, niin totesin, että lähes jokainen valiokunta mainitsee monen kohdan osalta, että sopimus on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Se merkitsee sitä, että nämä asiat siirtyvät Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi, ja tuomioistuin tekee lainsäädäntöä, joka sitoo meitä, Kankaanniemi totesi.

Bjarne Kallis piti puolestaan sopimukseen sisältyviä turvatakuita hyvinä.
- Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nämä turvatakuut ovat Suomen kannalta erittäin tärkeät.  Suomen presidentin nykyistä asemaa Kallis ei ole halukas kaventamaan, vaan pitää ns. kahden lautasen järjestelmää toimivana.

Leena Rauhala muistutti, että kun sopimus ratifioidaan, siirrytään useimmissa asioissa siis siihen suuntaan, mitä aikoinaan eduskunta vastusti, tai toivoi yksinkertaista kaksoisenemmistöä.
- Nyt kuitenkin Lissabonin sopimuksessa ehdotetaan 55/65-järjestelmää, joka suosii suuria jäsenvaltioita. Näen, että tämä ei välttämättä ole Suomelle eduksi, Rauhala totesi.

Kallis: Öljyn hinnannoususta johtuva arvonlisäveron tuotto tulisi palauttaa kuljetusyrityksille

Bjarne Kallis totesi kyselytunnilla, että kohonnut raakaöljyn hinta on tuonut ylimääräistä rahaa valtion kassaan, ei energiaveron, joka on senttimääräinen, vaan arvonlisäveron muodossa, joka on 22 prosenttia. Samanaikaisesti varsinkin hyötyliikenteen harjoittajat ovat suurissa vaikeuksissa.
- Eikö oikeus ja kohtuus olisi, että se ylimääräinen tulo, joka arvonlisäveron ansiosta on tullut valtion kassaan, palautettaisiin hyötyliikenteen harjoittajille, Kallis kysyi.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kertoi selvityttäneensä mahdollisuutta palauttaa EU:n asettaman minimiveron yli menevä 3 sentin polttoaineveron osuus kuljetusyrittäjille. Kataisen mukaan esityksessä on kuitenkin monia hankaluuksia. Laki tulisi voimaan vasta loppuvuodesta ja kompensaatio olisi autoa kohden vuodessa noin 1300 euroa. Lisäksi palautusten toteuttaminen kuittia vastaan aiheuttaisi paljon työtä.

Maahanmuuttaja-asiaa kansalaisinfossa 11.6.

Suomeen muuttaneiden koulutuksen ja kotoutumisen sudenkuopat - maahanmuuttajapoliittinen ilta keskiviikkona 11.6. klo 18 eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3.

Alustajina neuvotteleva virkamies Meri-Sisko Eskola sisäasiainministeriöstä, koulutusjohtaja, KT Timo Sinivuori ja FL Basil Eneh. Illan vetäjänä kansanedustaja Tarja Tallqvist.


KD-Kompassissa Radio Deissä lauantaina 7.6. klo 12.05 asiaa maataloudesta. Miltä näyttää suomalaisen talonpojan tulevaisuus?

Toimittaja Merja Eräpolku kysyy asiaa Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta johtaja Simo Tiaiselta sekä Kristillisdemokraattien kansanedustaja Toimi Kankaanniemeltä.