ViikkoViesti 18/2008 www.kd.fi

30.5.2008  

KD vaatii: Luottamus päätöksentekoon palautettava uusien eduskuntavaalien kautta

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii, että pääministeri ryhtyy toimenpiteisiin uusien eduskuntavaalien järjestämiseksi ensi syksynä kunnallisvaalien yhteydessä, jotta luottamus päätöksentekoon palautuu.  Mikäli hallitus ei ryhdy toimenpiteisiin, on Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä valmis pistämään asiasta vireille välikysymyksen.

Päivä päivältä yhä vakavammaksi kehittynyt vaalirahoitussotku ja siihen liittyvät epäselvät kytkennät huolestuttavat koko kansaa. Useat ministerit ja hallituspuolueiden johtavat poliitikot ovat saaneet aikaan erittäin vakavan luottamuskriisin. Suuret mittasuhteet saanut hämärä vaalirahoitus on epäilemättä vaikuttanut eduskuntavaalien lopputulokseen ja sen kautta hallituspohjaan, ryhmä toteaa.

Tallqvist kysyi sairaaloiden kesänaikaisista hoitojärjestelyistä

Kansanedustaja Tarja Tallqvist nosti kyselytunnilla esille huolen siitä, että kesäkaudella Suomessa suljetaan sairaaloiden osastoja, leikkaussaleja ja lastenosastoja.
- Tällaisessa tilanteessa ei vanhuksille eikä potilaille pystytä antamaan kaikkia tarvittavia hoidollisia toimenpiteitä eikä lakisääteinen potilasturva toteudu. Miksi hyvinvointi-Suomessa ei ole oikeutta sairastaa turvallisesti kesällä?

Peruspalveluministeri Paula Risikko myönsi, että eroja kesätyövoiman saatavuudessa on paljon.
- Suomessa on sitä varten hyvä lainsäädäntö, jolla valvotaan ja jolla varmistetaan. Ne lait eivät mene pois voimasta kesäaikana, Risikko korosti.

- Mitä vastaan, kun minulta kysytään, miksi yksin asuva sairaalakuntoinen vanhus kotiutetaan ja jätetään lähes heitteille sinne kotiin, Tallqvist jatkoi.

Risikko neuvoi tällaisissa tilanteissa ottamaan yhteyttä kyseisen laitoksen johtoon ja päätöksentekijöihin.
- Siellä on vastuu varmistaa, että lain pykälät tulevat toteutumaan.

Ministerin vastaus on saatu seuraavaan kirjalliseen kysymykseen:

KK 302/2008 vp - Toimi Kankaanniemi /kd: Televisiolähetysten näkyvyys Keuruun Haapamäellä
Vastannut: Viestintäministeri Suvi Lindén

KD:n edustajat huolissaan kuljetusalan selviytymisestä

Hallitus esittää valtion talousarvioon 366 miljoonan euron lisäystä. Vuoden 2008 toinen lisätalousarvioesitys on 634 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja ylijäämää ehdotetaan käytettäväksi valtionvelan lyhentämiseen.

Määrärahalisäykset kohdentuvat muun muassa perustienpidon ja rataverkoston kunnostustoimenpiteisiin sekä innovaatioyliopiston säätiön pääomaan.

KD:n kansanedustajat esittivät lisäbudjettikeskustelussa huolensa kuljetusalan vaikeutuneesta tilanteesta, kun diesel-polttoaineen hinta on nopeasti noussut ja jopa konkurssit uhkaavat.

- Kun meillä täällä on nyt vahva yrittäjähenki tässä salissa, niin toivoisin, että hallitus tulisi vastaan tässä kuljetusalan katastrofaalisessa tilanteessa, joka heikkenee päivä päivältä, Toimi Kankaanniemi totesi ja vaati hallitukselta ohjelmaa kuljetusalan pelastamiseksi.
 
Bjarne Kallis kummasti valtiovarainministeri Kataisen selittelyjä, joiden mukaan diesel-autojen käyttövoimaveroa ei voitaisi nostaa.

- Onko meillä todella niin saamaton virkakunta, että pystyy kyllä käyttövoimaveron säätämään, mutta ei pysty sitä poistamaan, Kallis piikitteli.

Lähde lukijamatkalle Israeliin pääsiäisenä 2009

Lähde KD-lehden ja ViikkoViestin lukijamatkalle Israeliin pääsiäisviikolla 5.-12.4.2009 (Tiberias 3 yötä, Jerusalem 4 yötä).

Retket mm. Galileassa, Kuolleellamerellä ja Jerusalemissa - koko perhettä kiinnostavissa kohteissa.

Matkanjohtajina KD:n puoluesihteeri Sari Essayah, toimittaja Samuli Rissanen ja pääsihteeri Merja Eräpolku. Lue lisää ja ilmoittaudu pian mukaan.

Kehitysyhteistyöstä KD-Kompassissa


KD-Kompassissa Radio Deissä lauantaina 24.5. klo 12.05 kehitysyhteistyöasiaa.

Kristiina Kunnaksen haastateltavina päätoimittaja Esa Erävalo ja vapaaehtoisena kehitysyhteistyössä Ugandassa ollut Jamie Söderlund.  

Ohjelma on kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi