| |
ViikkoViesti 10/2008 |
4.4.2008 |
|
 | Kristillisdemokraatit vaativat lisää tukea joukkoliikenteelle |
| | Kristillisdemokraattien mielestä joukkoliikenteen julkista tukea tulee edelleen lisätä, mikäli joukkoliikenteen osuutta koko liikenteestä halutaan kasvattaa tai edes pitää nykyisellään. Kestävänä tavoitteena tulee olla painopisteen siirtyminen henkilöautokeskeisyydestä julkisten suuntaan.
Kansanedustaja Sari Palmin mukaan tämä edellyttää mm. lippujen hintojen subventointia julkisella tuella ja joukkoliikenteen toimivuuden ja kattavuuden parantamista, älykkäiden liikenneratkaisujen ja koko julkisen liikenteen palvelukonseptin tarkastelua. Suoran valtion tuen lisäksi tulee harkita joukkoliikennepalveluiden arvonlisäverokannan alentamista 0 %:iin, ehdotti KD:n ryhmäpuheenvuoron pitänyt Palm.
Rataverkoston kehittäminen on ekologisesti kestävää niin tavarankuljetusliikenteen kuin joukkoliikenteen osalta. Junaliikenteen energiankulutus on 2,5 % liikenteen energiantarpeesta.
- Turvallisuusnäkökulmasta on ensiarvoista saada asteittain transitoliikennetonnit siirtymään kumipyöriltä raiteille. Rataverkon kunnon kehittämisen rinnalla on huolehdittava siitä, että rataverkko pidetään jatkossakin koko maan kattavana. Elinvoimaa raiteille tuo lisäykset poikittaiseen liikenteeseen kun kaksiraiteisuuteenkin.
Palmin mukaan selonteossa ja menokehyksissä perustienpitoon on osoitettu varoja täysin riittämättömästi. Kustannustason voimakas nousu johtaa panostusten reaaliseen alenemiseen. Maakunnissa tämä koetaan kipeänä ongelmana, koska asianmukainen tiestö on välttämätön osa vastuullista alue- ja elinkeinopolitiikkaa. Puukuljetusten tarpeet ovat tärkeitä, mutta muukin alempi tiestö vaatii panostusta.
Lue koko puhe |  | KD:n, Sdp:n ja Vasemmistoliiton ryhmät vaativat kehitysyhteistyösitoumusten täyttämistä |
| Kristillisdemokraattien, Sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmät vaativat, että eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa mietintöön lisätään Ulkoasiainministeriönkin tavoitteen mukainen 50 miljoonan euron lisäys kehitysyhteistyömäärärahoihin vuoden 2010 kehyksiin. Oppositioryhmien ja ministeri Väyrysen ohella hallituksen kehysselontekoa kritisoivat kehitysyhteistyövarojen osalta Vihreän liiton ja Rkp:n edustajat eduskunnassa pitämissään ryhmäpuheissaan.
- Hallitusryhmien sanojen ja tekojen uskottavuus on nyt testissä. Mikäli hallitusryhmät eivät korjaa eduskuntakäsittelyssä kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa, ovat Kristillisdemokraatit, Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto pakotettuja esittämään epäluottamuksensa hallitukselle, ryhmien yhteisessä kannanotossa todetaan.
Pääministeri Matti Vanhanen korosti YK:ssa 1.4. pitämässään puheessa yhteisten sitoumusten tärkeyttä vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Vanhanen totesi, että "maani on saavuttamassa 0,7% tavoitteen vuonna 2015, mutta se on haasteellinen tehtävä".
Torstain kyselytunnilla Kari Kärkkäinen viittasi kehysmäärärahojen puutteeseen ja kysyi pääministeriltä, miten Suomi aikoo täyttää teidän YK-puheessanne antamanne lupaukset vastata haasteeseen. Vanhanen totesi pitäneensä YK:ssa tarkoituksella tämän puheen, jotta myös YK-tasolla tiedetään, että tämän tavoitteen saavuttaminen on erittäin haasteellista. |  | Tervetuloa juhlimaan 50-vuotiasta KD:ta! |
| Suomen Kristillisdemokraattien 50-vuotispääjuhla pidetään Helsingissä lauantaina 26.4. klo 14-16 Hotelli Scandic Continental Ballroom (Mannerheimintie 46)
Juhlaillallinen klo 18 alkaen Ravintola Pääposti (Mannerheiminaukio 1 B). Illalliskortti ohjelmalliseen illallisbuffeeseen 30 euroa/hlö, alle 15-vuotiaat 15 euroa/hlö.
Ilmoittautumiset pääjuhlaan ja illalliskorttien tilaukset juhlaillallisille 15.4. mennessä kyllikki.malkki@kd.fi tai (09) 348 822 24.
| |  | Yrittäjäasiaa KD-Kompassissa |
|  KD-Kompassissa Radio Deissä lauantaina 5.4.. klo 12.05 aiheena työuupumus ja masennus.
Haastateltavina SOS-Kriisikeskuksen johtaja Outi Ruishalme sekä työuupumuksen sairastanut teologi Anneli Fanta.
Ohjelma on kuultavissa myös KD-lehden verkkosivuilla www.kdlehti.fi | |
|
|