Östman: ”EU:n pystyttävä parantamaan kilpailukykyään”

13.06.2012

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman totesi ryhmäpuheessaan, että suomalaisten turhautuminen pitkittyneeseen eurokriisiin on ymmärrettävää.
-  Ymmärrettävästi kysellään, miksei tämä kurjuus jo lopu, ja mikseivät poliitikot saa ratkaisuillaan tuloksia aikaan. Siksi on hyvä, että asiasta voidaan jälleen käydä laaja keskustelu eduskunnassa, Östman totesi.

Vaikka kriisi on pitkittynyt, muistutti Östman, että helppoja ratkaisuja kriisistä ulospääsyn ei ole olemassa. Östman totesi, että niin kauan kun euroalueen valtioiden velkaantumista ei ole saatu rakenteellisten uudistusten kautta hallintaan, jatkuu epävarma tilanne.

Tehtyjä päätöksiä euroalueen vakauttamiseksi Östman pitää välttämättöminä, mutta samalla hän muistutti siitä, että ratkaisujen toimeenpanossa on kehitettävää.
- Valitettavasti päätöksiä vakuusrahastojen kasvattamisesta on kriisin aikana tehty peräkkäin siten, että aikaisempia päätöksiä ei ole vielä edes pantu toimeen. Kriisin hoitoa on leimannut jatkuva kiire ja toistuvat kriisipäätökset. Tämä on asettanut kansallisen valmistelun ja eduskunnan osallistumisen hyvin vaikeaan asemaan.

Kriisistä ulospääsyn kannalta Östman pitää tärkeimpänä tekijänä talouskurin rinnalla EU:n taloudellisen kilpailukyvyn parantamista. Erityisesti Östman näkee pienten- ja keskisuurten yritysten toimintaympäristöön panostamisen avaimena kestävään talouskasvuun.
- Pienet ja keskisuuret yritykset edustavat tällä hetkellä 99 prosenttia kaikista yrityksistä EU:ssa, ja ne työllistävät yli 90 miljoonaa ihmistä. Vuosina 2002–2011 näiden pk-yritysten piirissä syntyi 13 miljoonaa uutta työpaikkaa. Nämä luvut huomioon ottaen on selvää, että paras kasvupotentiaali on juuri pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

Ryhmäpuheen lopuksi Östman totesi, että Kristillisdemokraatit tukevat hallituksen tiukkoja linjauksia ja ehdollisuuden vaatimuksia suhteessa tukeen eurooppalaisen finanssijärjestelmän pelastamiseksi. Samalla Östman kuitenkin muistutti, että tukien myöntämisen ehdot kaikkine vaatimuksineen on kuitenkin oltava selkeästi kirjattuna sopimuksissa ja päätösten pohjana eduskunnan asiakirjoissa.