Östman: Yhteisvastuulliset velkakirjat tulisivat Suomelle kalliiksi

26.06.2012

Samalla kun eurokriisi pitkittyy, paine velkojen yhteisvastuuseen kasvaa. Monet johtavat poliitikot, erityisesti kriisimaista, puhuvat yhä useammin eurobondeista ratkaisuna kriisiin. Kristillisdemokraattien Peter Östman ei ole valmis kasvattamaan yhteisvastuuta.
-    Velkojen yhteisvastuu ja kasvava talouspoliittinen federalismi ei ole Suomelle etu. Se voisi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että Suomi maksaisi 1-2 miljardia euroa enemmän korkoa omasta valtionvelastaan, Östman toteaa.
-    Suomen hallitus on pääministeri Kataisen ja valtiovarainministeri Urpilaisen johdolla suhtautunut tähän asti äärimmäisen kriittinen yhteisiin euro-obligaatioihin, ja mielestäni tämä on oikea linja. 

Östmanin mukaan nyt on tärkeää pohtia kunnolla Suomen roolia erilaisissa eurokriisin ratkaisuvaihtoehdoissa.
-    Suomen on viime aikoina ollut pakko tehdä sekä taloudellisesti että poliittisesti epämukavia päätöksiä ottaessaan osaa erilaisiin tukimekanismeihin. Meillä on myös vastuu omista veloistamme ja talouden alijäämästä. Siksi on syytä huolellisesti punnita, missä raja Suomen osallistumiseen eurokriisin ratkaisemisessa menee, tähdentää Östman.
-    Mikäli muut euromaat haluavat suurempaa yhteisvastuuta, Suomen pitäisi pystyä käyttämään ns. opt-out -vaihtoehtoa. Se tarkoittaisi, että Suomi pitäytyy rahaliiton perustamissopimuksessa, eikä ole valmis kasvattamaan taloudellista yhteisvastuuta.

Peter Östman on  eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja eduskunnan suuren valiokunnan jäsen.